Kuinka käyttäytyä työhaastattelussa? Osa XXX

Työpaikkaa koskevaan haastatteluun liittyy paljon asioita, joita haastattelijan huomio. Yksi kaikkein tärkeimmistä asioista on se, että muistaa pukeutua haetun tehtävän mukaisesti. Eli koskaan ei kannata laittaa pukua päälle, jos henkilö sattuu hakemaan vaikka maalarin paikkaa. Samoin kun työhaastattelua lähdetään viemään eteenpäin, niin silloin ei kannata ryhtyä hakemaan mitään johtajan paikkaa, ellei hakija sattunut haastattelussa sitä ehdottamaan. Työhaastattelijan tehtävä on selvittää hakijan sopivuus haettavaan tehtävään, ja esimerkiksi koulutodistukset sekä rikosrekisteri tarkastetaan lähes aina, ja tarkastuksen suorittaa työnantaja.


Eli koskaan ei kannata ryhtyä kehumaan omilla rikoksilla, eikä sitä mahdollista rekisteriä kannata ainakaan kovin aktiivisesti tuoda haastateltavan taholta esiin. Eikä unohtaa sitä, että työpaikkaa haettaessa pitää muistaa, että vapaa-aika ei kuulu työnantajille, eli heitä tuskin kiinnostaa punttisalilla käyminen. Samoin työhaastattelu on henkilökohtainen tilaisuus, minkä takia esimerkiksi työvalmentaja ei ehkä saa tulla sisään.


Tai ellei työhaastattelu satu koskemaan juuri niitä työmaan johtajan töitä. Kun työhaastattelija esittää kysymyksiä, niin siihen kannattaa aina vastata lyhyesti, mutta samalla täytyy omaa ammattitaitoa tuoda esiin. Eli kun työhaastattelija kysyy vaikkapa SAP-ERP (Enterprise Research Plan) -osaamista, niin silloin kannattaa esimerkiksi vastauksessa mainita, että hakija tietää kyseessä olevan toiminnanohjausjärjestelmä. Kun sitten lähdetään vastaamaan erilaisiin kysymyksiin, niin tietenkin työ saattaa käsittää lasten ja nuorten kanssa työskentelyä, ja silloin haastattelija voi esimerkiksi tahallaan käyttäytyä ärsyttävästi haastateltavaa kohtaan.


Tuolla testataan henkilön itsehillintää sekä sitä, että voiko hän tehdä töitä esimerkiksi koulussa. Mutta sitten on asioita, joista kannattaa olla hyvin hiljaa, ja yksi niistä on se, että missään nimessä ei kannata sanoa, että on aivan pakko saada töitä. Se voi sitten viedä henkilön suoraan palkkakuoppaan, ja kun puhutaan niistä muista haastatteluista, niin sitäkään asiaa ei kannata koskaan tuoda liian paljon esiin, koska jos tuota sopimusta sitten tarjotaan, niin se kyllä kannattaa sitten allekirjoittaa, jos siinä on kohtuulliset ehdot.


Eli varsinkin uran alkumetreillä olevan henkilön ei kannata luottaa siihen, että hän olisi korvaamaton tuolle yhtiölle, eikä hänellä ole vielä niitä kannuksia, joilla pääsee oikeasti neuvottelemaan palkoista. Kun puhutaan vasta valmistuneesta juristista tai muusta ammattilaisesta, niin silloin ei varmasti kannata ryhtyä suoraan pyytämään sitä 700 euron kuukausipalkkaa, vaikka se ehkä alan huippujen taksa on. Työsopimusten kanssa on asia aina niin, että alalla pitkään olleella on paljon enemmän suhteita sekä varaa neuvotella, eikä alalle vasta tulevan kannata ainakaan omasta mielestäni luottaa siihen, että työpaikkaa pidetään heille auki, kun nämä henkilöt käyvät toisessa työhaastattelussa viikon päästä.


Työpaikkaa haettaessa kannattaa myös omaan henkilökohtaiseen hygieniaan kiinnittää huomiota, eli hampaat kannattaa pestä ja puhdas paita ottaa päälle. Toisin sanoen kebabin jäänteet valkeassa paidassa eivät näytä hyvältä. Kun työvalmentajat mielellään puhuvat siitä, miten hankitaan suosittelijoita tai muuta vastaavaa, niin hyvä olisi muistaa, että kenelläkään toimijalla ei ole velvollisuutta tukea kilpailijan liiketoimintaa. Eikä muuten koskaan kannata soittaa kilpailijalle, kun haetaan töitä. Eli toisin sanoen suosittelijoiden kanssa kannattaa olla hyvin tarkkana, koska jos heidän yhteystietojaan jakelee haastatteluissa, niin silloin kannattaa kyllä kysyä tuohon toimintaan lupa.


Eikä sieltä aina niin ylistäviä sanoja tule, kun noille henkilöille soitellaan. Ja kun esitellään CV:tä, niin silloin kyllä kannattaa hiukan muistella sitä, että miltä se edellinen työpaikka oikeastaan näytti. Eli jos sen antama kuva itsestään on se, että työn taso on ollut huono, ja yhtiö on sen takia menettänyt tilauksensa, niin silloin sitä ei ehkä kannata mainita. Kuten myöskään sitä ei kannata koskaan sanoa, jos edellisestä työpaikasta on tullut potkut, ellei sitten kyseisen työpaikan antamassa todistuksessa sitä sanota. Mutta jos potkujen syynä on ollut vaarantaminen, niin silloin voi olla niin, että työturvallisuuskortti on tuolta henkilöltä viety, jolloin työpaikkaa ei ehkä sitten kuitenkaan tule, jos edellisessä paikassa on tullut ryypättyä.

https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/voit-menettaa-pelin-jo-alkumetreilla-tahan-tyohaastattelukysymykseen-sinun-ei-koskaan-kannattaisi-vastata/6492950#gs.V0wMvfo

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Huumeiden käyttö on edelleen rikollista toimintaa, joten sitä ei kannata mainostaa ainakaan televisiossa

Huumeita ei oikeasti muuten kannata käyttää eikä sillä käytöllä kannata missään nimessä ruveta leuhkimaan. Näet vaikka narkomaani kuinka tietäisi naapurinsa mielenterveydellisistä ongelmista, niin hän ei kuitenkaan ole tämän “hullun” kanssa samalla viivalla. Jos joku ihminen on toisten mielestä omituinen, niin se tietenkin on hänen oma asiansa. Eli jos joku henkilö on esimerkiksi skitsofreenikko, niin hän on sitä aivan itsekseen.

Tuo asia ei ole hänen omaa syytään eikä kenenkään muun tarvitse siihen ottaa mitään kantaa. Hän ei mitään huumeita ole keneltäkään ostanut, eikä hänellä myöskään ole mitään sen suurempia välien selvittelyjä edessään. Tuolla asialla tarkoitan, että hän on kuitenkin vain omituinen henkilö, joka on mahdolliset tekonsa tehnyt yksinään. Mutta toisin on huumeiden käyttäjän kanssa. Hän on monta kertaa ostanut Huumeita, ja tietää varmasti monia henkilöitä, joilla on jotain salattavaa oman elämänsä kanssa.

Samoin hän on siitä ikävässä asemassa, että tuollaisen henkilön kohdalla on kyse “suurella” joukolla tehdystä rikossarjasta, missä on monissa tapauksissa tehty toistuvia varkauksia sekä ehkä myös ryöstöjä, joissa on joku saatettu hakata hyvinkin pahasti. He ovat joskus sellaisia ihmisiä, että heidän huumemyönteisyytensä takia monet ihmiset saavat todella paljon “kokkelipiimää” kotimaan, kun nämä “onnelliset” sitten esiintyvät televisiossa kertoen, kuinka he ovat saaneet huumeita jossain nuorisotilassa, ja samalla leimaavat noita paikkoja ooppiumiluoliksi,  jolloin tavalliset nuoret eivät niissä uskalla enää käydä, koska niistä niin helposti saa ostaa “mitä vain aineita”, kunhan vain sitten käy kysymässä.

Tämän takia siitä että huumeita käyttänyt henkilö tietää jonkun skitsofreenikon ei ole kenellekään mitään hyötyä, vaan tuolloin tietenkin tulee mieleen sellainen asia, että mistä tuo tieto on peräisin? Onko joku sitten jakanut näitä diagnooseja tai lääkärin papereita ympäriinsä. Tuolloin asia pitää tietenkin tutkia, koska jos lääkäri unohtelee papereitaan ympäriinsä, niin silloin tietenkin pitää miettiä hänen suhtautumistaan työhönsä sekä siihen kuuluvaan ohjeistuksen, mikä tietenkin on velvoittavaa tekstiä. Jos ihmiset eivät usko että skitsofrenia on lopullinen diagnoosi, niin he voivat sen kyllä lääkäriltä tarkastaa. On olemassa asioita, joita ei kannata ruveta luulemaan, eikä myöskään se, että diagnoosi on jotenkin harvinainen tee siitä mitään sen vähemmän pätevästi tehtyä tai sen tekijästä vähemmän pätevää kuin muistakaan diagnooseista, mitä poliklinikoilla tehdään.

Ja mitä se sitten muille kuuluu, jos jollakin henkilöllä ei ole samoja lääkkeitä kuin muilla. Vaikka nuo televisiossa pätevät henkilöt sitten yleensä kuittaavat skitsofrenian jollakin kommentilla siitä, että kyseessä on “marginaalinen diagnoosi”, niin  kuitenkin voidaan todeta, että osa näistä ihmisistä käyttävät tuota sanaa yleistävästi puhuessaan psyykkisistä sairauksista. Samoin heistä varmaan olisi mukavaa, jos kaikki ihmiset söisivät samaa lääkettä, jotta apteekista ei omia tabletteja tarvitse lähteä hakemaan, vaan naapurista voi mennä hakemaan lievitystä omaan surkeaan oloon. Näin sitten kaikki ihmiset voivat muuttua “tavallisiksi” henkilöksi.

Tuo on monissa narkomaanien haastatteluissa esiin tullut seikka, että kaikkien ihmisten pitää olla aivan samaa kuin haastateltava, jotta kaikki olisivat aivan samanlaisia kuin hän itse.  Kyseessä on kuitenkin ihan oma diagnoosijoukkonsa, mistä ei juurikaan olla puhuttu julkisuudessa. Kuitenkin tuosta taudista ei juurikaan puhuta missään ohjelmissa, joita televisiossa sitten esitetään, ja joita seurataan kaikella hartaudella lehtiö kädessä ja nenä kiinni ruudussa, jotta yhtään sanaa tuosta ohjelmasta ei jäisi huomiotta. Suurin osa narkomaaneista ei varmaan ole tuolla osoittanut naapureitaan, mutta aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi naapurien vahtiminen saattaa vapauttaa heidät esimerkiksi pahoinpitelyä koskevista syytteistä.