Showing posts with label mielenterveys. Show all posts
Showing posts with label mielenterveys. Show all posts

Saturday, February 3, 2018

Miksi psykopaatti on vaarallinen?


(Kuva 1)


Kimmo Huosionmaa

Psykopaatteja kannattaa varoa. He voivat olla hyvin vaarallisia ihmisiä. Jos tuttavapiiriin kuuluu psykopaatti, niin hän ei varmaan ole sellainen “mukava ihminen”, kuten varmaan kaikki tietävät. Mutta kun sitten mietitään sitä, millainen psykopaatti oikeastaan on, niin kaikissa lääketieteen kirjoissa korostetaan heidän miellyttävyyttään sekä sitä, kuinka nämä henkilöt soluttautuvat toisen ihmisen kaveripiiriin, ja sitten eristävät tämän muusta maailmasta. Tässä tekstissä psykopaatista käytetään myös nimeä sosiopaatti, joka on oikeastaan se kuuluisa “sarjamurhaaja”, eli sosiopaatti ei tarkoita aivan samaa, mutta on kuitenkin läheistä “sukua” tälle persoonallisuushäiriölle.


Mikäli käy niin, että tuollaisen henkilön lähipiiristä sattuu joku haluamaan pois, niin silloin kannattaa muistaa muutamia asioita tällaisen ihmisen ajatusmaailmasta. Yksi niistä on sellainen, että siinä tällainen psykopaatti pitää aina yhden pariskunnan lapsista luonaan, että jos hän kokee pettymyksen, niin silloin saattaa tuolle lapselle tapahtua jotain. 


Ja yksi psykopaatin tuntomerkeistä on juuri sellainen asia, että hän ikään kuin varoittaa siitä, että jos häntä ei totella, niin silloin saattaa jotain tapahtua. Samoin psykopaattien kanssa pitää olla todella varovainen, koska tuollainen persoonallisuushäiriötä sairastava ihminen saattaa suunnitella esimerkiksi hyvin vakavia rikoksia, ja noilla ihmisillä ei ole mitään omaatuntoa sellaisen asian suhteen kuin väkivalta. 


Hän saattaa esimerkiksi pyytää entistä puolisoaan tuomaan hänelle vaikkapa taskuveitsen. Eli tuo henkilö soittaa puhelun, missä hän pyytää puolisoaan tuomaan jonkun “isältä perityn” taskuveitsen mukanaan, ja kun puoliso ottaa sen taskustaan, niin silloin haulikko pamahtaa. Tuosta asiasta on monia erilaisia variaatioita, kuten esimerkiksi sellainen, missä vihamies houkutellaan jonkun talon pihaan kirves kädessään. 


Talon sisällä odottaa joku haulikon kanssa. Tuo tietenkin on murha, mutta sen osoittaminen on vähän hankalaa. Kun ajatellaan sosiopaatin mielenliikkeitä, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että tuollainen ihminen on keskivertoa älykkäämpi sekä myös tätä kautta vaarallisempi kuin keskiverto ihminen. Mutta yksi ero tällaisessa ihmisessä on meihin muihin verrattuna. 


Sosiopaatilla ei ole mitään tunne-elämää, ja oikeastaan toinen ihminen on hänelle vain objekti. Eli sosiopaatti ei tee mitään eroa esimerkiksi sen kanssa ampuuko hän vaikka taulua vai ihmistä. Eikä hänellä ole sosiaalista omaatuntoa muunkaan väkivallan suhteen. Tämän takia tuollainen ihminen on hyvin vaarallinen, varsinkin jos joku sitten käy häntä kohtaan väkivaltaiseksi. Tuo on sellainen syy, että se oikeuttaa psykopaatin surmaamaan toisen ainakin tämän omasta mielestä. 


Kun puhutaan noista psykopaateista, niin tässä pitää sitten sanoa sellainen asia, että mikään diagnoosi ei automaattisesti oikeuta sulkemaan ketään mihinkään laitokseen. Se tarkoittaa sitä, että kuka vain voi väittää toista psykopaatiksi, ja jotkut tekevät tätä, kun ovat saaneet sitten nenilleen tappelussa. 


Tällainen diagnoosi sitten muka oikeuttaa toisen ihmisen hakkaamisen, ja vaikka tässä on naisten oikeuksista puhuttu paljon, niin silloin tällöin tulee eteen tilanteita, missä nainen syyttää miestään pahoinpitelystä ilman syytä. Tai tietenkin myös aviomies voi sanoa, että tämä entisen vaimon uusi miesystävä sitten on häntä käynyt hakkaamassa. 


Lähteet:


Kuva 1:

Friday, December 8, 2017

Lasten avulla on hyvä ajaa poliittisia päämääriä



Kimmo Huosionmaa

Tekstin alla on muuten mielenkiintoinen juttu siitä, miten informaatiota käytetään hyväksi aina ja iankaikkisesti. Ihmisten mielessä lapset sekä söpöt eläimet ovat sellaisia asioita, että niiden avulla voidaan ajaa häikäilemättä omaa etua. Ihmiset eivät kovin helposti kyseenalaista sellaista kirjoitusta, jossa vastakkain ovat sekä lapset että pelätyn aatteen edustajat. Ja arvatkaa muuten kumpi voittaa? Se joka osaa käyttää lapsia poliittisten päämäärien ajamiseen, vai joku maihinnousukenkiin pukeutuva miesjoukko, joka sitten kiljuu mielellään jotain antisemitistisiä tai muita iskulauseita?


Kun puhutaan esimerkiksi maamme äärioikeistosta, niin onko oikeastaan muuten sellaista tutkimusta tehty ollenkaan, että kuinka monta, ja millaisista sosiaalisista oloista lähtöisin olevaa henkilöä on noissa järjestöissä? Ja koska niihin oikeastaan ollaan alettu kiinnittää huomiota? Kun ajatellaan että maamme historiaan mahtuu sata itsenäisyyspäivää, niin miksi vasta nyt sitten ollaan alettu huomata, että maassamme on äärioikeistoa? Onko tämä ilmiö nyt niin kauhean uusi, että siitä ei ennen ole ollut mitään haittaa?


Eli onko tuo uusnatsismi sitten vasta nyt alkanut nostaa päätään, kun sitä ei ennen ole ollut olemassakaan? Ja mielenkiintoista on se, että media on ikään kuin ottanut tuohon ilmiöön kaksijakoisen asenteen. Ensinnäkin sen edustajat ikään kuin kannattavat näiden järjestöjen kuten “Kansallisen vastarinnan” näkemyksiä, ja jatkuvasti näytetään kuvaa siitä kuinka voimakas se sitten on, mutta samaan aikaan ikään kuin toivotaan poliisin puuttuvan heidän marsseihin voimakeinoin.



Ja se sitten tietenkin itseäni hiukan huolestuttaa, koska tietenkin uusnatsismi on erittäin pelottava sekä vaarallinen ilmiö, mutta hiukan tuntuu siltä, että tuon järjestön avulla haetaan samalla sensuuria sekä rajoituksia erilaisiin mielenilmauksiin. Se miten lehdistö on yllättäen alkanut kohdella natseja on hiukan omituinen. Eli se ikään kuin jatkuvasti vihjailee, että uusnatsien tukena on Vladimir Putin sekä siihen, että noilla miehillä on paljon kannatusta nimen omaan poliisien ja muiden aseellisten viranhaltijoiden piirissä. Samoin se kyllä pistää silmään, että kun tuo järjestö sitten oli kielletty, niin lehdistössä jatkuvasti korostettiin sen voimaa. Samoin voidaan kysyä, että millainen natsi-aate sitten on venäjällä ottanut tulta, koska lehdistö kertoo välillä hyvin hartain äänenpainoin, että kuinka Venäjältä tulee niitä “venäläisiä natseja” oikein bussilasteittain aatteellisten veljien tueksi.



Eli jokaisessa lehtijutussa tuo järjestö kuvataan lähinnä vanhentuneilla lakipykälillä ratsastavaksi, sekä sarkakangashousuja käyttäväksi miesten joukoksi, jota tuetaan voimakkaasti Kremlistä, ja  jonka aatteita sitten ovat lähinnä ulkomaalaisviha sekä erityisesti isänmaalliset arvot ja venäläisvastaisuus. Tuo sitten sotii hiukan sitä näkemystä vastaan, että tuo organisaatio saa tukea Kremlistä. Kun puhutaan tästä kokoontumisesta sekä mielen osoittamisesta, niin jos nämä henkilöt ovat ensin hakeneet kokoontumiseen sekä protestiin lupaa, ja se on heille myönnetty, niin silloin tietenkin poliisin olisi pitänyt tuo lupa sitten perua, jos tuo “lasten tori” olisi sitten tuohon paikkaan haluttu. En tässä sitten viitsi ruveta tuota asiaa sen enempää miettimään, mutta on hiukan erikoista, että tämä järjestö on ikään kuin vasta nyt ilmaantunut lehtiin.


Tuesday, August 29, 2017

Poliisilla ei varmaan missään ole kokemusta yksityisissä sukellusveneissä tapahtuneista henkirikoksista

Madsenin sukellusvene ja toimittaja Kim Wall,
joka joutui ehkä Madsenin tappamaksi

Kohta taas sitten kohtaamme lehdessä ihmisen, joka tappoi jonkun toimittajan. Silloin tietenkin voidaan sanoa, että tällaiset tapaukset ovat hyvin järkyttäviä, joten tietenkään kukaan ei saa tuon miehen puolesta puhua, ja muutenkin olisi loistava paikka muistaa hänen mahdollinen asperger-diagnoosinsa, jotta sitten voidaan taas keskustella esimerkiksi siitä, miten pakkohoito olisi sitten pelastanut tämän yhden toimittajan tai naishenkilön. Tietenkin tuo rikos on hyvin järkyttävä, ja haluaisin sitten sanoa sen, että tämä ei ole tarkoitettu puolustamaan murhaa, joka on rikoksena hyvin tuomittava. Kuitenkin se että sukellusveneessä ollut kolmas henkilö sitten ei ole ehkä ilmoittautunut poliisille on hyvin vakava asia, ja ketään ei ole tuomittu ennen oikeudenkäyntiä. Joten mielenkiinnolla odotamme tuon kolmannen henkilön lausuntoa asiasta, mitä tapahtui tuolla veneessä?


Mutta kuitenkin tässä useita päiviä kestäneessä lehtikirjoittelussa varmasti sitten kohtaamme kohta sellaisia tekstejä, missä Madsenin asperger-diagnooseja sekä muita hyvin ikäviä asioita aletaan levitellä. Ja kuten usein tällaisissa tapauksissa sitten täytyy muistaa sellainen asia, että Madsenista ei kukaan enää saa sanoa yhtään hyvää sanaa. Mutta tämän tapauksen käsittely sitten tietenkin on erittäin suuressa osassa nimenomaan MTV3:n kotisivuja. Ja kai tässä minäkin saan sitten kirjoittaa jotain tästä hyvin ikävästä jutusta, missä Madsen on kertonut poliisille satuja, ja jäänyt niistä kiinni, joten ehkä hän kohta tunnustaa tuon teon. Tai sitten hän voi syyttää jotain "tuntematonta miestä", mutta ehkä poliisi ei häntä usko. Ja lehdissä häntä jo sitten syytetään tästä tapauksesta, joten siellä on jo vankiselli varattu tuolle miehelle.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ruotsalainen-rikosguru-kim-wallin-sukellusveneen-paloittelusurmasta-madsen-kuristi-kim-wallin-klassinen-tapaus/6554286


Hänen kuolemastaan tietenkin kirjoitetaan paljon, koska se tapahtui sitten yksityisessä sukellusveneessä, jonka eräs mies oli itse rakentanut, ja ehkä tästä tapauksesta saavat muutkin ihmiset nyt esittää spekulaatioita, kun siitä on sitten kirjoitettu useamman päivän ajan suurin kirjaimin. Tässä tapauksessa Tanskan suuri keksijä Madsen on sitten saanut ilmeisesti murhaajan maineen päälleen, ja ainakin häntä näytetään epäiltävän ruotsalaisen toimittaja Wallin murhasta. Tiedättekö muuten että Madsen on konepistoolimerkki, jota valmistetaan edelleen "Port Said" sekä Tokarev-merkeillä.  Kun tuota tekoa ajatellaan, niin tämä asia varmasti on ainakin lyönyt ikävän leiman Madsenin otsaan, ja tietenkin kaikilla meistä on omat teoriamme siitä, mitä oli tuolla veneessä tapahtunut.


Eli kaikki varmaan ovat tietoisia, että nämä Madsenit eivät niitä helpoimpia ihmisiä maailmassa ole, joten sitten tuolla veneessä saattoi tapahtua niin, että noille ihmisille tuli sitten riita keskenään, ja ehkä Madsen sitten käsitti Wallin olevan jotenkin halukas menemään "loppuun asti" illalla, kun tämä toimittaja sitten tuli veneeseen tekemään juttua tästä "Tanskan Edisonista". Ja ehkä sitten se kuuluisa repliikki, että "sori olen varattu" sai Madsenin sitten sekoamaan raivosta tai pettymyksestä. Ehkä hän odotti tuon naisen olevan myötämielinen myös "ei ammattimaiseen suhteeseen", mutta sitten kävi niin ikävästi, että hän sattui olemaan varattu.


Kun lehdistä olen lukenut Madsenin elämästä, ja siitä että hän oli aikoinaan iäkkään isänsä simäterä, niin silloin kyllä olen sitä mieltä, että hänen kaltaistensa ihmisten on usein vähän vaikeaa muodostaa ystävyyssuhteita, tai että noita ihmisiä pelottaa se, että heidät jätetään. En usko että tuolla miehellä, joka oli sitten "lukenut avaruuskilpavarustelusta" nuorena olisi ollut kovin paljoa ystäviä elämässään. Eli ehkä sitten hän oli jotain odottanut tuolta uudelta tuttavuudeltaan, mutta kuten kaikki me tiedämme, niin tuossa tilanteessa sitten käy joskus niin, että tuo kielteinen vastaus aiheuttaa sitten tilanteen, missä toinen menettää malttinsa täysin. Siitä kuinka toimittajat häntä käsittelevät uutisoinnissa huomaa sen, että hän on heistä "jotenkin outo", ja niistä avaruuskilpavarusteluista sitten voisin sanoa, että mitä hänen olisi pitänyt lukea?

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kim-wallin-mysteeri-syvenee-sukellusveneessa-oli-kolmas-matkustaja-henkilollisyys-selvilla/6554020#gs.=bUbeKk

Se että tämä tapaus sattui toimittajalle jossain sukellusveneessä, mitä ohjasi paikallinen keksijä tietenkin tuo sille paljon julkisuutta, mutta kuitenkin tuollaisia tapauksia sattuu päivittäin jossain ilotyttöjen maailmassa, ja muutenkin tässäkin tapauksessa voidaan sitten kirjoittaa monia muitakin asioita tuosta Madsenista, joka sitten tietenkin leimataan Asperger-lapseksi, joka olisi voitu sijoittaa johonkin laitokseen. Ja tietenkin tuollaisissa tapauksissa voidaan katsoa sitten sitä, että niissä ei sitten kenenkään tarvitse kestää noita Madseneita, joita voidaan pitää hiukan omituisina, jos heidät suljetaan johonkin laitokseen.


Nyt kun tuon toimittajan hyvin surullista kohtaloa ajatellaan, niin tietenkin seuraavaksi toimittajat muistavat sen, että tuosta Madsenista ei saa koskaan sanoa mitään hyvää, ja sitten taas muistetaan kuinka upeita lääkkeitä sitten saa ostaa apteekista. Eikä Madsenissa koskaan saa kukaan nähdä muuta kuin hänen diagnoosinsa sekä ehkä vikansa, ja saavathan lehdet tästä tapauksesta sitten taas syyn päivitellä sitä, kuinka tuollainen ihminen joka sitten sai päähänsä rakentaa itse raketteja sekä sukellusveneitä saa kulkea vapaana. Mutta vaikka tässä sitten vähän ajattelin purkautua tämän tapauksen takia, niin silti voisin sanoa, että antaa poliisin tehdä työnsä kunnolla, niin ehkä tämä asia sitten selviää jossain vaiheessa.

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Sunday, July 30, 2017

Millainen olisi John Carpenterin ohjaama rekka-kauhuelokuva.


Olen joskus ajatellut, millainen olisi sellainen rekka-elokuva, missä joku mediavirus ottaisi kuskit hallintaansa, ja ehkä kauhun legenda John Carpenter olisi oikea henkilö ohjaamaan tällaisen elokuvan. Tuo ajatus mediaan upotetun “triggeriviestin” toimivuudesta Carpenter esittää elokuvassa “The mouth of madness”. Tuossa uskomattoman väkivaltaisesssa kauhuelokuvassa esitetään tilanne, missä joku kauhukirjailija onnistuu luomaan joukkohysterian, ja tällaisissa asioissa John Carpenter on oikeasti melko hyvä.


Jotta hänen luomansa kauhukirjailija Sutton Kane kykenisi käyttämään mediavirusta, ja saattamaan ihmiset raivon valtaan tarvitaan periaatteessa vain traumaattinen kokemus, joka yhdistäisi useita eri ihmisiä. Sitten heille vain esitetään sellainen mediakooste, joka ikään kuin suututtaa heidät äärimmäiseen raivoon, ja tämän takia esimerkiksi psykoterapeutit eivät missään nimessä saa antaa mitään papereita ulos toimistostaan. Psykologisten eli terapiaan perustuvien opetusmetodien käyttö on vaarallista, koska siinä automatisoidaan ihmisen toimintaa. Tuolloin Sutton Kanen vain pitäisi sitten tietää sellainen fraasi, joka on esimerkiksi koulun pihalla ymmärretty käskynä lähteä tappelemaan, niin hän voisi sitten alkaa raivoamaan täysin holtittomasti.


Kun esimerkiksi jossain koulun pihalla jollekin koulun oppilaalle näytetään keskisormea, niin hän saattaa silloin ryhtyä suoraan fyysiseen hyökkäykseen tuota keskisormen näyttelijää kohtaan, ja kun häneltä kysytään syytä tuohon käytökseen, niin hän vain sanoo “se oli kutsu tulla tappelemaan”. Tuolloin tähän merkkiin on jossain liittynyt sellainen lataus, että se merkitsee automaattista fyysistä konfliktia toisen henkilön kanssa, että oppilas sitten lähtee “ottamaan toisen kanssa erää”. Sama koskee eräitä fraaseja kuten toisen vanhempien haukkumista, ja joissakin kulttuureissa toisen vanhempien haukkuminen aiheuttaa jostain syystä avoimen tappelun. Ja kun tuon fraasin sanoo jonkun tuohon kulttuuriin kuuluvan henkilön kuullen, niin hänen verenpaineensa alkaa välittömästi nousta.


Periaatteessa kyseessä on eräänlaisten refleksiin perutuvien liikesarjojen “katojen” opettamisesta. Tuota menetelmää käytetään esimerkiksi itsepuolustuslajien opettelussa, ja jos oikein kammottavia kauhukuvia halutaan viljellä, niin joku karaten opettaja voisi esimerkiksi ikään kuin huonon pilan motivoimana opettaa jollekin oppilaalleen sellaisen iskun, minkä tuo henkilö sitten antaa automaattisesti täydellä voimalla, ja tuo saattaa aiheuttaa vastapuolelella olevan ihmisen kuoleman, eli hän voisi opettaa sellaisen liikkeen, että isku suuntautuu suoraan uhrin ohimoon tai silmään, mikä sitten merkitsee vähintää sairaalareissua.


Tämä perustuu siihen, että kun ihminen tekee tiettyjä liikesarjoja todella monta kertaa, niin se sitten tekee tuosta liikkeestä ikään kuin automaattisen. Tuolloin ihmisille opetetaan vain joukko liikesarjoja, ja tämä sitten merkitsee sitä, että esimerkiksi lentokoulun opettaja voi opettaa oppilastaan vetämään nokkaa hiukan liikaa ylös, jolloin kone sakkaa ja seuraa vaaratilanne. Mutta ihminen voidaan opettaa tietyllä tavalla tuntemaan vihaa tietyissä tilanteissa. Kyseinen metodi on oikeastaan vain se muunnelma, että kun toinen näyttää toiselle keskisormea, niin tämän täytyy heti ryhtyä tappelemaan, ja sama koskee tiettyjä sanoja. Jos jotain tiettyä sanaa seuraa aina tappelu, niin lopulta pelkkä sana riittää saattamaan ihmisen raivon valtaan.


Mikäli  tuohon tilanteeseen liittyy esimerkiksi kannabiksen käyttöä, niin se voi lisätä toiminnan yllytyksen tasoa, jolloin ihminen saattaa menettää täysin harkintakykynsä. Tämä John Carpenterin elokuvaan sopiva malli, missä sovelletaan “ei lääkinnällistä” toimintaa voisi liittyä subliminaaliseen käskytykseen. Kyseinen kauhukuva liittyy tilanteeseen, missä esimerkiksi rekkakuskille on syötetty kannabistabletteja, ja sitten tuohon ajoneuvoon suunnataan sublminaalista yllytystä, eli tuolloin käytetään sellaisia ääniaaltoja, jotka tulevat sellaisella taajuudella, että ihminen ei niitä kuule tai tiedosta. Mutta kuitenkin ne vaikuttavat aivoihin, niin että ihminen kokee ne samalla tavoin kuin oikean puheen


Tuolloin voisi Carpenterin elokuvista tulla totta, jos vaikka johonkin rekkaan on asennettu kaiutin, joka sitten lähettää tällaisia piiloviestejä kuljettajalle. Kannabis tai muut huumausaineet tehostavat tuollaisen käskytyksen vaikutusta, ja on hyvin vaarallinen aine varsinkin sellaisessa tapauksessa, jossa henkilö ei ole ennen tuota mietoa huumetta kokeillut. Tuo aine eli tetrahydrokannabinoli aiheuttaa ihmisille yllykkeenomaisia reaktioita, ja jos käytetään subliminaalista käskytystä, niin silloin tuo vaikutus voimistuu. Voidaan käyttää myös esimerkiksi jossain Mafian omistamassa  ostoskeskuksessa, missä asiakkaille annetaan ensin vaikkapa kannabisteetä, ja sitten ryhdytään soittamaan kappaletta, missä on viesti, mikä käskee myymään oman asunnon. Infraääni on sikäli vaarallista, että sitä eivät eläimet havaitse, joten tuolloin voidaan komentamista jatkaa pitkään, ennen kuin kukaan huomaa mitään.


Ja tietenkin ääniefektejä voidaan luoda myös ilmaan radioaaltojen avulla muodostetuilla valokaarilla, jotka saavat ilman molekyylit liikkumaan kuten kaiuttimien kalvot, mutta tuo laite on täysin virtuaalinen, ja siksi sen käytöstä ei ehkä kärähdä niin helposti. Sillä voidaan esimerkiksi ylittää parikin huoneistoa, kun halutaan luoda ääniä naapurin asuntoon. Tuolloin riittää vain se, että kaksi radioaaltoa leikkaa toisensa tietyssä kohdassa, niin silloin ihminen saattaa alkaa kuulla ääniä, ja kun naapuria lähdetään asialla vaivaamaan, niin tietenkään mitään ei seinän takaa löydy, joten tuollaisen välineen uhri sitten ehkä viedään mielisairaalaan.  Kun puhutaan  huumeen liittämisestä subliminaaliseen käskytykseen, niin tietenkin se lisää ihmisen alttiutta toimia kuten tuo salaperäinen kaiutin tai sen kautta soitettu nauha sitten käskee. Itse en tätä toimintatapaa ole keksinyt, vaan se on esitelty muuten jossain “Twilight zone”-tyyppisessä elokuvassa.

Wednesday, June 21, 2017

Miten tiedustelu puretaan, ja miksi ihmiset uskovat lain voimaan liian helposti?


Tiedustelupalvelun purkaminen ei mikään kovin helppo prosessi ole, vaikka ihmiset niin ilmeisesti kuvittelevat. Tai oikeastaan heidän halutaan ajattelevan, että Gestapo ja Stasi ovat vain jotain historiallisia jäänteitä, jotka pyyhitään lain muutoksilla pois ihmisten mielistä. Kuitenkin nuo laitokset työllistivät aikoinaan hyvin paljon ihmisiä, joille jäi sitten kaikenlaista tietoa haltuunsa, ja vaikka kyseessä on ollut poliittinen poliisi, joka on valvonut ihmisten mielipiteitä, niin kuitenkin aina joskus on salakuuntelussa paljastunut ihan oikeita rikoksia, joita on painettu villaisella.

Esimerkiksi välillä turistit ovat puhuneet puhelimissa huumekaupoista tai tullimiesten lahjonnasta, ja jättäneet esimerkiksi ilotyttöjen palveluita maksamatta. Tuollaisia tapauksia on aina välillä ilmennyt, missä esimerkiksi joku vähän turhan rikas henkilö olisi maksanut tullimiehille siitä, että hän on saanut tuoda “vähän ylimääräistä” Suomeen. Tai sitten on maksettu siitä, että joku kaveri on sitten viety tullin takahuoneeseen, ja riisutettu alasti. Mutta kuitenkin myös sellaisia tapauksia on varmasti ollut, missä Stasin käsiin tullut ilmianto on peräisin esimerkiksi henkilön veljeltä tai tämän vanhemmilta, jotka ovat halunneet “täydellisen nuoren” tai sitten vain osoittaa lojaalisuuttaan suurelle sosialistiselle valtiolle, joka sitten heitä on palkinnut sotilasarvoilla.

Tällaisissa tapauksissa on saatettu käyttää psykiatrisia sairaaloita siihen, että tuollainen kapinallinen nuori saadaan “taltutettua” tai oikeammin vääntää siihen muottiin, mikä on vanhempien mielestä parasta. Ja tietenkin se että tällaisissa perheissä saattaa olla niin, että joku sisaruksista menestyy opinnoissaan paremmin kuin toinen herättää kateutta. Tuollainen asia sitten hoidettiin joskus ilmoittamalla tuollainen henkilö stasille vastavallankumouksellisten ajatusten levittämisestä, mikä tiesi lähetettä psykiatriseen hoitoon.

Tuollaiset asiat varmasti olivat “mannaa” stasin virkailijoille, joiden tehtävänä oli kaikkien valtion vihollisten tuhoaminen. Ja mitä luulette noissa paikoissa sitten oikeasti tapahtuneen? Uskoisin että tuollaisissa paikoissa on työskennellyt henkilöitä, joilla ei mitään psykiatrista koulutusta ole, ja varmasti myös muita laiminlyöntejä on tapahtunut. Tuollaiset asiat olivat mahdollisia siksi, että valtion järjestelmä piti esimerkiksi vastavallankumoukselllista agitaatiota sekä ajattelutapaa eräänlaisena infektiona, joka piti kitkeä yhteiskunnasta pois. Nuo laitokset olivat hyvin ankeita, ja niillä oli paha maine, jotta infektio eli valtion kannalta väärä ajattelutapa  ei olisi muuttunut epidemiaksi, ja saastuttanut koko yhteiskuntaa.

Kun DDR sitten romahti, niin tietenkin osa Stasin virkailijoista varmasti olisi joutunut johonkin vastuuseen teoistaan, mutta silloin he saattoivat esimerkiksi itse ottaa noihin valvonnan kohteena olleisiin henkilöihin yhteyttä, ja esitellä itsensä ja kertoa olleensa se mies, joka valvoi juuri tuota perhettä. Eli ensinnäkin täysin viattomia ihmisiä lisättiin ilmiantajien listoille, jotta  koko kansa saatiin sidottua tuhon urkintaa sekä toisinajattelijoiden pelottelua varten luotuun koneistoon. Netissä liikkuu ilmeisesti tarkoitushakuisesti irti laskettuja huhuja siitä, että Angela Merkel sekä muita Saksan huippupoliitikkoja olisi ollut Stasin ilmiantaja.

Nuo tarkoituksellisesti irti lasketut huhut ovat saattaneet rohkaista mediaa levittämään CIA:n ja NSA:n yhteisoperaatioita BND:n eli Saksan tiedustelun kanssa tehtäviä yhteisoperaatioita koskevia tietoja, sekä siihen, että Saksaa alettiin ikään kuin kammeta irti NATO:sta. Se oliko Angela Merkel oikeasti Stasin tiedottaja en voi sanoa mitää, mutta hänen nimensä on saatettu lisätä noille listoille kiristämistä ajatellen.

Eli noihin arkistoihin ei ole välttämättä mitään luottamista, ja tällaiset merkinnät on saatettu tehdä Saksan yhdistymisen jälkeen, joten noista mahdollisista papereista pitää tehdä musteen kemiallista koostumusta koskeva analyysi, mikä paljastaa onko tuo muste sitä mitä käytetään lännestä ostetuissa kirjoitustarvikkeissa. Tuollainen analyysi tehdään laser-spektroskopian nimellä kutsutulla menetelmällä, ja se paljastaa musteen alkuaineiden suhteen. Tuossa testissä mustetta kuumennetaan laserilla, ja sen jälkeen tuota höryä katsotaan spektroskoopilla, mikä paljastaa siinä olevat alkuaineet. Silti se kertoo vain sen millaista muste on, ei sitä mistä se on ostettu, Kuitenkin tuota mustenäytettä verrataan muihin Stasin papereihin, ja jos Stasi on ostanut tuon musteen keskitetysti, niin näytteen yhtenevyyttä voidaan silloin pitää viitetodisteena siitä, onko tuo paperi kirjoitettu Stasin toimesta.

Samoin paperin selluloosasta voidaan etsiä esimerkiksi jäänteitä maaperästä, missä tuo puu on kasvanut, sekä kemikaaleista, millä selluloosaa on keitetty, ja näitä tietoja voidaan verrata muihin Stasin papereihin, ja jos papereissa on eroja, niin silloin voidaan sitten päätellä se, onko kyseinen arkki peräisin muusta kuin Stasin normaalisti käyttämästä erästä. Eli osa noista papereista on ehkä ollut vesileimalla varustettuja, mutta olisiko tällaista erikoispaperia käytetty Merkelin kaltaista nuorempaa henkilöä koskeviin merkintöihin on toinen asia.

(https://adarapress.com/2015/10/19/was-angela-merkel-a-stasi-informer-some-say-ja/)

Sitten he saattoivat kertoa, että tuo henkilö, joka istui esimerkiksi mielisairaalassa oli toisen perheenjäsenen ilmiantama, ja että vankilan tai psykiatrisen laitoksen  papereihin oli saatettu merkitä olematon henkirikos, jotta vartijat olisivat olleet “kovia ja korrekteja”. Noin he varmistivat sen, että ihmiset eivät uskaltaneet kertoa noista paikoista mitään kenellekään. Tuo temppu perustui siihen, että vaikka henkilö oli saanut tuomion poliittisin perustein, niin silti pareissa saattoi olla virheellinen merkintä, jolla oli kaksi tarkoitusta.

Ensinnäkin tarkoitus oli saada vartijat käyttämään kovia otteita noita vankeja kohtaan sekä edistää näiden henkilöiden eristämistä  yhteiskunnasta. Tällaista menetelmää kutsutaan “polit isolatoriksi” eli poliittiseksi eristämiseksi. Vaikka nuo laitokset olivat päältä päin katsottuna psykiatrisia laitoksia, niin todellisuudessa ne olivat vankiloita, missä olevat henkilöt nimettiin psykiatrisiksi potilaiksi. Näin heidän “agitaationsa” uskottavuutta vähennettiin.

Mutta jostain syystä tämä osa tuon valtion historiaa on käsitelty hiukan liian nopeasti. Joten itse olen sitä mieltä, että osa noista ilmi annetuista sekä psykiatristen syiden takia sairaaloihin toimitetuista  henkilöistä saattaa olla oikeasti ulkomaalaisten ilmiantamia, ja se saattaa olla hyvin epämiellyttävä asia joidenkin ihmisten mielestä. Syy miksi poliittisia vankeja alettiin nimittää psykiatrisiksi potilaiksi johtuu siitä, että noin heidän uskottavuuttaan voitiin vähentää, ja tietenkin tällaisissa laitoksissa käytettiin ainakin ennen kovia otteita, jotta nuo potilaat eivät sitten tekisi vastarintaa. Mutta on asioita, joista aina kannattaa hiukan keskustella. Nimittäin osa noista psykiatrisia sairaaloita koskevista artikkeleista varmasti on väärennettyjä.

Tuollaista väärentämistä tehtiin siksi, että noilla kauhujutuilla haluttiin paljastaa esimerkiksi väkivaltaisia sairaanhoitajia, ja silloin tietenkin julkisessa sanassa keskusteltiin siitä, kuinka joissakin psykiatrisissa sairaaloissa hakattiin potilaita, eikä niiden johtoa koskaan rangaistu. Esimerkiksi joistakin näistä laitoksista kirjoitettiin tarinoita, missä henkilökunta sai toimia mielensä mukaan, ja jos henkilö haki niihin töihin, niin silloin loukku räpsähti. Sillä artikkelilla saatiin sitten ihmiset hakemaan tuollaiseen laitokseen töihin, mistä seurasi saman tien matka kohti jotain sellaista, mitä kutsutaan elinkautiseksi mielisairaan hoidoksi. Eli nuo henkilöt pidätettiin sairaalan alueelle, ja lähetettiin sinne valkeaan linnaansa, missä hoidettiin väkivaltaisia ihmisiä.

Mielenterveydellinen hoito on kuitenkin asia, joka on esimerkki kolikosta, jolla on kaksi puolta. Toisaalta sen tarkoitus on eristää kaiken maailman Jammu Siltavuoria yhteiskunnasta, mutta esimerkiksi muutamissa tapauksissa, missä tuomari on joutunut antamaan itselleen hyvin ikävän tuomion, niin silloin hän on lähettänyt syytetyn psykiatriseen hoitoon, jolloin heitä ei tarvitse kuunnella oikeudessa. Tuollaisia tapauksia ovat lähinnä pikkurikokset, joita kuitenkaan ei haluta tuomita, koska tuo tekijä voisi saattaa tuomarin vaikeaan asemaan. Eli lähinnä kyse on toistuvista näpistyksistä sekä erilaisista seinäkirjoituksista tai sen kaltaisesta häiriköinnistä.


Ja noissa tapauksissa tietenkin pitää muistaa, että osa noista tuomioista koskee varmasti pelkää sotkemista, mutta tietenkin mukana on myös poliittisia mielipiteitä koskevia tuomioita. Mielenterveyshoitoa on kautta aikojen käytetty poliittisten vankien nujertamiseen sekä heidän eristämiseen, mutta samalla pitää muistaa, että on olemassa myös oikeasti mielisairaita ihmisiä, jotka saattavat olla hyvin väkivaltaisia. Tässä voidaan sitten vielä todeta, että mikään järjestelmä ei ole missään nimessä täydellinen.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Tuesday, May 23, 2017

Palkkionmetsästäjiä sekä hallittua sosiopatiaa

Kuva elokuvasta "Tombstone"


Elokuvien kammottavin sarjamurhaaja “Dr. Hannibal Lecter” aloitti tuossa synkässä tarinassa nimeltään “Nuori Hannibal” uransa kokemuksella, missä hänen sisarensa syötiin joidenkin saksalaisten SS-miesten toimesta. Itse olen sitä mieltä, että sota jätti jälkeensä todella paljon ihmisiä, joiden sielunelämä oli  todella pahoin häiriintynyttä. Jotkut ihmiset löytävät sodasta sen “todellisen luonteensa”. Tällä tarkoitan sitä, että he alkavat pitää ihmisten surmaamisesta, ja varmasti joku siellä palvelevista henkilöistä on alkanut pitää ihmisten surmaamisesta. Hän saattoi muuttua sellaiseksi, että tuollainen alkujaan hiukan häiriintynyt henkilö on alkanut ajatella ihmisistä, että nämä ovat eräänlaista riistaa.


Tuossa mallissa henkilö on alkanut mieltää sodan sellaisena asiana tai tilana, missä tuo henkilö on ikään kuin jollain safarilla, missä hän metsästää riistaa, jota me sanomme ihmiseksi. Kyseinen henkilö on varmasti ollut alkujaankin hiukan häiriintynyt, mutta sitten sota on nostanut hänestä sellaisen piirteen esiin, mitä emme varmasti halua löytää naapuristamme. Kun puhutaan tuosta Anthony Hopkinsin esittämään hahmoon, niin historiallinen vastine kyllä tuolle murhaajalle löytyy varmasti esimerkiksi Pohjois-Amerikan historiasta, jossa jotkut turkismetsästäjät ovat aikoinaan siirtyneet eläimistä ihmisiin.


Nuo todella häijyt miehet leikkasivat surmaamiltaan intiaaneilta hiuksia, ja ei ainakaan sellaisessa joukossa, joita esimerkiksi Sheridanin ja Cusslerin miehet olivat ollut helppoa ansaita nimeä “Hurja Bill”, jonka tuo mies ilmeisesti muutti tyylikkäämmäksi “Wild Bill”:iksi työskennellessään sheriffinä, ja itse olen sitä mieltä, että tuo “Hurja Bill saattoi olla sellainen liikanimi, joka oli oikeastaan tuota miestä imarteleva, ja kun hän työskenteli esimerkiksi asevoimien tiedustelijana, niin tietenkin silloin saattoi hänen tähtäimeensä tulla myös aseettomia henkilöitä. Kun mietitään esimerkiksi USA:n sisällissotaa 1860-luvulla, niin nuo armeijan tiedustelijat eivät tuolloin olleet mitään kovin hyvämaineisia henkilöitä, ja saattoi olla niin, että he sitten terrorisoivat säälittä vähän kummallakin puolella olevia maatiloja ryöstösaaliin toivossa.


Mutta kuten tiedämme, niin niin osa niistä tiedustelijoista hankki sitten sisällissodan jälkeen kyseenalaista mainetta esimerkiksi pankkirosvoina. Tietenkin tunnetuin näistä rosvoista oli Jesse James, joka sitten kuoli pidätyksen yhteydessä.


Kuitenkin noita hiukan kyseenalaista mainetta niittäneitä miehiä tarvittiin, kun kenraali Ulysses S. Grant aikoinaan lähti sitten murtamaan etelän puolustusta, ja toki myös “Dixien miehet” kylvivät terroria ympäriinsä, ja varsinkin kun etelä alkoi hävitä, niin silloin nuo komennuskunnat muuttuivat vaarallisiksi. Niiden jäsenet saattoivat hyökätä aivan kenen hyvänsä ihmisen kimppuun, kun niiden jäsenet epätoivoisesti hankkivat varoja maanpaossa elämistä varten. Ja tietenkin on olemassa väitteitä siitä, että esimerkiksi Cussler tai Sheridan olisivat päästäneet näitä etelän sissejä pakoon, jos he tekisivät armeijalle palveluksia.


Tuo palvelus olisi ollut se, että nämä henkilöt olisivat sitten surmanneet noita etelän kartanonherroja ja yhteistoimintamiehiä. Toisin sanoen he olisivat saaneet käteensä listan henkilöistä sekä kartanoista, jotka piti tuhota. Ja kun lista oli käyty läpi, niin nuo miehet olisivat olleet vapaita. Tietenkin myös pohjoisen “kuolemanpartiot” saattoivat esiintyä etelän taistelijoina, kun he herättivät vihaa ja pelkoa “dixietä” kohtaan. Ja tuolloin sitten saattoi käydä niin, että joku meni tällaisessa toiminnassa hiukan liian pitkälle.

Nuo sotilaat saattoivat ottaa surmaamiltaan ihmisiltä päänahat mukaansa, jotta vastapuolen joukkoja vihattaisiin enemmän. Ja kun armeija lähti intiaanisotaan, niin silloin esimerkiksi kuuluisa eversti Fetterman jäi kiinni siitä, että hänen miehensä surmasivat joukon maanmittareita, jonka jälkeen tuota tekoa “paranneltiin” hakkamaalla ruumiita sapeleilla, jotta ampumahaavat eivät olleet näkyneet. Ensimmäiset tutkimukset näistä asioista tehtiin jo USA:n intiaanisotien aikana, kun tuollaisesta toiminnasta tehtiin raportteja Washingtoniin. Ja tietenkin jos tuollainen kokemus sattuisi omalle kohdalle, niin silloin jokainen meistä varmasti olisi sen jälkeen hieman tärähtänyt. Mutta tuo kohtaus jätti mieleeni sellaisen kammottavan ajatuksen, että miten monta “tavallista” murhaa on aikoinaan vyörytetty esimerkiksi einsatzkommando-osastojen syyksi?

Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi juuri suuren luokan sotarikollisten nimiin on helppoa työntää omia rikollisia tekoja. Kun Toinen Maailmansota raivosi Euroopassa, niin silloin tietenkin maan puolustaminen oli pääosassa, ja mitään rikoksia ei ehditty oikeastaan koskaan tutkia. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että Toinen Maailmansota on asia, jonka kanssa on osattu elää jo pitkään. Ja sen veteraanit eivät enää kovin vaarallisia ole johtuen heidän korkeasta iästään, mutta sen jälkeen on tullut eteen uusia sotia. Noissa uusissa sodissa esimerkiksi tiettyjen erikoisjoukkojen jäsenten valintaperusteena on käytetty niin sanottua “hallittua sosiopatiaa”, missä psykiatrit arvioivat sen, että kykeneekö henkilö tekemään niin sanottuja eliminointi-tehtäviä sekä olemaan hiljaa näistä teoista.

Mutta menikö joku sitten ehkä Korean tai Vietnamin sodissa vähän pidemmälle, ja alkoi valita esimerkiksi sissien päälliköiden tarkka-ampujia sellaisten ihmisten joukosta, jotka ehkä pitivät noista tehtävistä. Mikäli henkilö ikään kuin pitää toisen surmaamisesta, niin silloin hän saattaa tällaisissa tehtävissä saada yllykkeen siihen, että kauriit vaihtuvat muuhun “riistaan”. Jos ihmisellä ei ole sosiaalista omaatuntoa, niin silloin tulos voi olla kammottava.

Monday, January 30, 2017

Stanley Kubrikin "Kellopeliappelsiini" heijastelee modernia ja ehkä hyvinkin vaarallista näennäisen liberaalia trendiä, missä ongelmia hoidetaan psykokirurgialla mieluummin kuin vankiloilla



Vuonna 1971 Stanley Kubrik niminen ohjaaja teki elokuvan nimeltään Kellopeliappelsiini (Clockwork orange), joka on kuuluisa kohtauksesta, missä päähenkilöä koulutetaan olemaan "hyvä ja positiivinen ihminen". Tuon britanniassa kuvatun elokuvan maailma on ikään kuin fantasiaa, missä väkivaltainen nuorisoryhmä terrorisoi ihmisiä, ja sitten myöhemmin heidät pidätetään, ja viedään kasvatuslaitokseen, missä käytetään erityisiä psykokirurgisia menetelmiä noiden ihmisten kouluttamiseen. Elokuvan lopussa sitten tuo "uudesti" syntynyt johtaja saa kohdata itsensä ja väkivaltaisuutensa, kun hän menee tapaamaan entisiä tovereitaan.

Tuo lähes kulttimaineeseen noussut elokuva heijastelee aikakautensa ilmiöitä kuten LSD:tä sekä Vietnamin sodan kauhuja. Elokuva ei ole koskaan menettänyt ajankohtaisuuttaan, ja sitä voidaan pitää erään nykyään vallalla olevan yhteiskunnallisen trendin ilmentymänä. Tässä trendissä vankeja kohtaan osoitetaan liberalismia sekä ymmärrystä, ja siinä varsinainen vankeinhoito on korvattu erilaisilla lääkinnällisillä sekä kirurgisilla menetelmillä, missä ihmisen luonnetta muutetaan lobotomian kaltaisilla leikkauksilla, missä aivojen aggressiokeskukseen eli amygdalaan tai mantelitumakkeeseen, mikä on raivokohtausten keskus ruiskutetaan sytostaattista myrkkyä tai sitä muuten tuhotaan, jolloin ihmisen impulsiivinen käytös loppuu, ja siksi psykokirurugiaa voidaan pitää melko varmana tapana estää ihmisiä tekemästä uusia väkivaltarikoksia. Mutta sitä voidaan käyttää myös autoritäärisen hallituksen toimesta ihmisten vaientamiseen.

Tuollaiset leikkaukset ovat yhdessä lobotomian kanssa kuitenkin vaarallisia, koska niissä voidaan ihmisen tunne-elämä latistaa hyvin tehokkaasti, mutta samalla leikkauksen kohteen luovuus sekä omatoiminen toiminta latistuu. Kuitenkin noiden leikkausten avulla saavutetaan parempia tuloksia sikäli, että tuolloin väkivaltaisen henkilön vankilapakoa ei enää tarvitse pelätä Yhtä paljon kuin ennen. Samoin kun noita hyvin väkivaltaisia vankeja ei enää tarvitse sitten vartioida kovin tarkoin, niin vankiloiden kustannukset laskevat. Mikäli noita psykokirurgisia menetelmiä verrataan esimerkiksi perinteisiin vankiloihin, niin silloin varmasti kenenkään ei noita ihmisiä tarvitse enää pelätä. Perinteisiä "koppihoitoja" ajateltaessa pitää muistaa se, että tietenkin osa noista vangeista oli oppinut läksynsä vankiloissa, mutta osa taas sitten kovettui vankiloissa vielä kovemmiksi, ja sitten tietenkin tuli joskus eteen sellainen tilanne, missä kuolemantuomion käyttöä piti ryhtyä harkitsemaan, mikä tietenkin lisäsi vankien pakenemiseen liittyviä riskejä.

Kuitenkaan koskaan muistettu sosiopaattisen persoonallisuuden tärkeintä tuntomerkkiä nimittäin heidän viehättävyyttään ei oltu koskaan mainittu valamiehistöille tai tuomareille. Tai varmaan he olivat lukeneet sarjamurhaajien olevan miellyttäviä ihmisiä, mutta he eivät varmaan tienneet koskaan, mitä se sana "viehättävä" oikeasti tarkoitti. Ollakseen vakuuttava täytyy sairaan ihmisen kehittää jokin asia, millä hän saa uhreja houkuteltua luokseen. Ja jos tuollainen kylmä sekä hyvän manipulointitaidon omaava henkilö sitten istuu oikeudessa, niin hän saattaa hyvinkin osata antaa itsestään sellaisen kuvan, että hän ikään kuin on uhri. Sosiopaattisen persoonallisuuden ikävin piirre on se, että nämä henkilöt eivät koe tekevänsä väärin, kun he pahoinpitelevät tai surmaavat uhrejaan, ja heidän ajatusmaailmansa on sellainen, että kaikki mitä he muuallakin tekevät on oikein. Ja jos sitten joskus käy niin, että poliisi saapuu kotiovelle, niin aina hänellä on selitys kaikkeen. Syytä on hänen vanhemmissaan, jotka eivät ole hänelle ostaneet lahjoja.

Tai sitten syytä on yhteiskunnassa, mikä ei päästänyt tuota henkilöä yliopistoon, vaikka hän oli lintsannut koulusta, ja todistus oli täynnä hylättyjä arvosanoja. Toki noita arvosanoja vain antoivat liian tiukat opettajat, jotka eivät ymmärtäneet sitä, kun tuo henkilö hoiti naapurin syöpämummoa koko päivän. Eli tuo hoito on saattanut olla sellaista, missä potilas on suoraan nukutettu unilääkkeillä, ja sitten hänet on pantu makaamaan muovilla peitetyille lakanoille, ja siinä sitten on tuo henkilö sitten jäänyt katselemaan televisiota tai pelaamaan tietokonepelejä alakertaan. Tuolla tavoin saadaan aikaan se, että naapurit ihastelevat sitä, kuinka altruistinen toinen henkilö on, ja joissakin tapauksissa syy ei ole kuitenkaan tuossa hoitajassa. Varsinkin nuoren henkilön ollessa kyseessä syy saattaa löytyä siitä, että esimerkiksi alkoholistivanhemmat ovat laittaneet lapsensa tuollaisen syöpäpotilaan hoitajaksi, ja tietenkään tuollaisella keskenkasvuisella ihmisellä ei ole mitään koulutusta tai kokemusta hoitaa noita asioita.

 Mutta toki saattaa olla niin, että tuo paikka on annettu jollekin aikuiselle, joka sitten on siirtänyt sen vaikka omalle lapselleen. Sosiopaattien paras temppu on uskotella, että he ovat altruisteja, mikä sitten vie heitä aiottujen uhrien läheisyyteen. Eli tällaisissa tapauksissa on ollut kyse ehkä sairaanhoitajan pätevyyden omaavasta henkilöstä, jonka toiminta on muuttunut huumeiden ja alkoholin käytön takia vastuuttomaksi. Puhuttaessa esimerkiksi rasismista tai väkivallasta, niin lapsi oppii nuo asiat hyvin nuorena, mikäli heidän vanhemmillaan on tapana käyttää rasistisia ilmauksia kotonaan. Jos henkilö on sellainen, joka sitten tekee toistuvia väkivallantekoja, niin silloin tietenkin olisi hyvä, että hänen käytöstään hoidetaan psykokirurgisilla menetelmillä, jotta tuollainen henkilö sitten ei olisi vaaraksi ympäristölleen. Vankiloiden ongelma on siinä, että niissä ihmiset oppivat mielistelemään psykiatreja, ja he saattavat olla hyvin hurmaavia ehdonalaisesta päättävän lautakunnan edessä, mutta sitten kadulla taas sama vanha meno jatkuu. Vangit oppivat hyvin nopeasti vastaamaan psykiatreille siten, että he antavat noille ihmisille parhaan mahdollisen kuvan itsestään.

 Eli arvioijille kerrotaan sitä, minkä nämä haluavat kuulla, ja siksi esimerkiksi täydellinen sosiopaatti voi päästä kaduille tekemään rikoksia. Kuitenkin on pakko sanoa, että nämä henkilöt ovat vain pieni vähemmistö vangeista, mutta samalla he ovat hyvin näkyvä osa vankeinhoidon työtä. Näet he ovat niitä ihmisiä, jotka täyttävät lehtien etusivut, ja kuitenkin vain yksi miljoonasta ihmisestä on tuollainen. Ja kun puhutaan niistä huonoista kotioloista, niin maailmassa on vaikka kuinka paljon ihmisiä, joilla on huonot kotiolot, mutta he eivät kuitenkaan ole mitään lehtien etusivuja täyttäviä ammattirikollisia, joten pelkät huonot kotiolot eivät selitä siitä, miksi jollain ihmisellä sosiopatia puhkeaa täyteen kukkaansa jolloin hän muuttuu ihmiseksi, jolla on sellainen asenne, että muut ihmiset ovat olemassa vain hänen omien tarpeidensa tyydyttämistä varten.

marxjatalous.blogspot.fi

Wednesday, December 21, 2016

William Sleatorin nuorille suunnattu Avaruuspeli (Interstellar Pig, 1984) on yksi oudoimpia teoksia mitä olen lukenut


Avaruuspeli (Interstellar pig, 1984) on nuorille suunnattu romaani, joka on samalla erittäin outo esitys jopa Scifi ja fantasiakirjallisuuden keskuudessa. Itse olen tuon kirjan joskus lukenut, ja se teki minuun silloin aikoinaan hyvin erikoisen vaikutuksen. Jälkeenpäin ajatellen tuo kirja on ikään kuin kuvaus jostain roolipelistä, jossa ihminen menee ikään kuin liian pitkälle. Tuossa kirjassa päähenkilö ryhtyy ikään kuin pelaamaan hyvin outoa peliä, ja sitten hän ikään kuin muuttuu joksikin roolipelihahmoksi, joka ottaa sitten noita pelihahmoja osaksi persoonaansa, ja hän ikään kuin jokaisessa luvussa muuttuu yhdeksi pelihahmoista. Tuolloin pelaaa ikään kuin saa psykiatrisen häiriön, jota kutsutaan sivupersoona-häiriöksi, joka voi olla hyvin ikävä asia, ja vaatia erittäin pitkää terapiaa, jotta ihminen pystyy elämään normaalisti.

Jokainen kirjan luku sekä siinä esitelty hahmo on hyvin outo, ja itse ihmettelen miksi tuo kirja on laitettu nuorten hyllyyn, koska sisällöltään se ikään kuin kuvaa päähenkilön identiteetin hajoamista, ja samalla myös todellisuuden tajun hämärtymistä. Tuossa kirjassa käy niin kuin jossain muissakin nuorten tarinoissa, eli ryhdytään leikkimään jotain roolipeliä, missä pukeudutaan ritareiksi tai muiksi taruhahmoiksi kuten haltijoiksi,  ja sitten jollekin aina välillä sattuu sitä, että hän ikään kuin muuttuu tuoksi roolipelin hahmoksi, ja sitten käy se kaikkein pelottavin asia, eli joku ei vain saa tuota roolipelin hahmoa ikään kuin poistumaan itsestään tai mielestään.

Eli hän alkaa elää tuon hahmon elämää, ja välillä tietenkin on ainakin tarinoiden mukaan edessä lähtö psykiatriseen sairaalaan, kun henkilön psyyke on muuttunut niin, että hän alkaa kuvitella olevansa oikeasti joku haltija tai ritari. Kyseessä ei muuten ole mikään kovin mukava asia, jos tuon henkilön roolihahmo on väkivaltainen tai sitten kaikkein pahin asia, olisi se että kyseessä olisi "stealth-hahmo", joka ei pukeudu mitenkään outoihin vaatteisiin, vaan käyttäisi ikään kuin tavallisia vaatteita. Virallisia roolipeliohjeita saa kirjakaupoista tai Internetistä, ja niissä yleensä pukeudutaan johonkin erikoisiin vaatteisiin, jotta ihmiset sitten näkevät pelin olevan käynnissä.  Nuo pelit on tehty normaalisti turvallisiksi, ja niitä pelaavat jotkut ihmiset, jotka harrastavat näitä asioita. Mutta kuten tiedämme, niin noita roolipelejä tai niiden ohjeita voi kuka hyvänsä kirjoittaa, ja niiden ympäristö sekä säännöt voivat olla ihan mitä hyvänsä, ja jos kirjoittaja ei ajattele tekojaan, niin hän voi sitten tehdä plein, jossa joku voi esimerkiksi kuvitella saavansa käskyn murhata jonkun, ja sitten voi käydä kuten jossain kauhuelokuvassa, eli joku vaihtaa tuon värikuulakiväärin aitoon, ja tuon idean sain sitten elokuvasta "Leon" .

Virallisissa roolipeleissä on sellainen aspekti, että niiden kirjoittajat ovat ammattilaisia, jotka huomioivat sitten myös turvallisuuden, mutta on kuulemma olemassa myös sellaisia roolipelejä, jotka perustuvat esimerkiksi johonkin "System shockin" kaltaiseen tietokonepeliin, ja nämä pelit eivät ole mitenkään erityisen turvallisia. Niissä käytetään värikuula-aseita valvomattomissa ympäristöissä, eikä pelihahmo ehkä muuten eroa normaalista ihmisestä, paitsi että tuo hahmo tekee tiettyjä asioita, mitä normaali ihminen ei tee. Ja tällaisissa peleissä joita esimerkiksi Venäjällä kuulemma on pelattu on olemassa esimerkiksi "salamurhaajia" roolihahmoina, ja peliympäristönä saattaa olla joku hylätty tehdas. Ja sitten saattaa käydä niin, että tuossa pelissä mennään hiukan liian pitkälle, eli joku saa päähänsä esimerkiksi taekwondo-potkun tai värikuula-aseesta korvaansa. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että kaikki maailman pelit sekä muut asiat on tehty psyykkisesti terveille ihmisille, ja arvatkaa mitä mahtaa tapahtua, jos ihminen kadottaa tällaisessa pelissä todellisuudentajunsa.

 Hän saattaa muuttua hyvin vaaralliseksi, ja sitten hankkia oikean miekan, ja lähteä sitten sille tielle, mille muuan ruotsalaisnuori sitten lähti, ja päätyi lehtien etusivulle asiassa, mitä kukaan ei varmasti halunnut hänen tekevän. Tässä muuten ei puhuta niistä tapauksista, joissa roolipelit ovat alkaneet hallita jonkun ihmisen elämää, niin että hän upottaa näihin varusteisiin tuhansia euroja, tai on muuten tullut tuon harrastuksen kanssa hyväksikäytetyksi.Ja tällaisissa harrastuksissa on aina sellainen vaara, että henkilö joutuu tuolla pelikentällä nöyryytetyksi tai kiusatuksi. Mutta palataan sitten tuon kirjan sanomaan, eli siinä ihminen ikään kuin muuttuu joksikin alieniksi,tai oikeastaan tuo "alien" kehittyy hänen mielessään aluksi normaalista ihmisestä tulee olio, jonka suussa asuu etana, joka tekee hänestä erittäin älykkään, ja lopussa sitten rahkasammal muuttuu lihaa syöväksi alienryhmäksi, kun tuo poika sitten kadottaa otteen todellisuuteen.

Tai sitten kirja on varhainen kuvaus siitä, mitä virus- tai geeniterapia voi ihmisessä saada aikaan, eli jos meihin ruiskutetaan jonkin toisen lajin ulkonäön tekeviä geenejä viruksen muodossa, niin periaatteessa me voisimme muuttua tuoksi toiseksi lajiksi. Tuo ajatus on niin kiehtova, että itse olen sitä joskus miettinyt. Jos me voisimme muuttaa itseämme tai ulkonäköämme rajattomasti, niin tämä asia sitten olisi varmasti upea tai mielenkiintoinen kokemus. Ulkonäön muuttaminen geneettisesti tapahtuu teoriassa siten, että otetaan kohdelajin geenejä, ja luodaan virus, joka korvaa meidän fenotyyppiämme säätelevän geenin tuolla vastaavalla  kohdelajin geenillä, ja sitten meidän pitäisi teoriassa kyetä muuttumaan joksikin eläimeksi. Ja takaisin ihmiseksi voisimme muuttua samalla tavalla, eli meihin voidaan laittaa implantti, joka laukaisee tuon käänteisesti toimivan viruksen meidän vereemme, jolloin muuttaisimme ulkonäkömme  taas ihmisiksi. Mutta kuten tiedätte, niin tämä tekniikka on vasta mielikuvituksen asteella, eli mitään "Avattaren" kaltaista toimintaa ei vielä vähään aikaan ole luvassa ainakaan missään muualla kuin elokuvateatterissa.

pimeakronikka.blogspot.fi

Memory manipulation can be a tool. That removes bad memories.

But who makes the decision? What are bad memories?  The ability to select memories. It is a new thing. For. Psychotherapy. But those things ...