Tsaarin lupaus itsehallinnosta antoi maallemme potkun kohti itsenäisyyttä

Kimmo Huosionmaa

Suomen ensimmäinen riuhtaisu kohti itsenäisyyttä tapahtui vuonna 1809, kun Venäjän keisarikunta otti maamme Ruotsin yhteydestä itselleen. Tuolloin Tsaari lupasi maallemme laajan autonomian, mutta jo tuolloin oli osalla ihmisistä sellainen ajatus, että tämä edistyksen aika ei varmaan tule kuitenkaan jatkumaan samanlaisena, ja tietenkin tiedossa oli se, että Aleksanteri ensimmäisen seuraaja tai joku seuraajista tulee olemaan hieman toisenlainen, kuin tämä edistyksellinen sekä avarakatseinen ihminen oli. Eli tuon autonomian pelättiin olevan pelkkä välivaihe, kun Venäjä aikoi liittää Suomea omaan itseensä. Kaikki tiesivät, että Tsaarin henkilökohtainen lupaus ei sitoisi hänen seuraajiaan, ja vallan perijälle saattoi kuka vain kuiskia mitä huvitti, ja joidenkin mielestä ei ollut sopivaa, että Tsaaria puhuteltiin muulla kuin venäjän kielellä, “kun kenenkään muunkaan hallitsijan ei sitä tarvinnut tehdä”. Tällä tarkoitettiin sitä, että kaikkien oletettiin tuolloin puhuvan sitä kieltä, mitä hallitsija puhui, ja oikeastaan ongelmia tämän asian kanssa tuli nimenomaan Venäjällä, mikä on valtavan suuri valtio, ja missä on valtavasti erilaisia kansoja.


Tuolloin tietenkin on sellainen asia mahdollista toteuttaa, että vähemmistöä syytetään jostain asiasta, ja heitä kohtaan kohdistetaan vihaa sekä halveksuntaa. Näet tietenkin suurten valtiomiesten tyyliin kuuluu se, että enemmistön puolella on hyvä olla. Ja tuosta syystä Tsaari antoi aikoinaan kielimanifestiksi kutsutun määräyksen, koska hän varmasti halusi noin kahden miljoonan suomea puhuvan ihmisen olevan hänen ystäviään, koska noin sitten varmistettiin se, että hänellä oli se kahden miljoonan miehen armeija, joten sen takia hän saattoi ikään kuin hylätä nuo ruotsia puhuvat henkilöt.  Ja varmaan miljoona miestä olisi voittanut taistelussa nuo noin 30 000 miestä, vaikka heillä ei olisi aivan sitä huippuluokan komentajaa ollutkaan.


Maamme asema lähellä Venäjän  pääkaupunkia Pietaria sai aikaan kylmiä väreitä ihmisten sieluissa. Venäjällä oli kolme tietä, joita se saattoi kulkea, kun se halusi laajeta pitkin Itämerta. Ensimmäinen oli se, että Venäjä perustaisi maahamme valtion, mikä ei toki ollut aivan uusi ajatus. Jo Katariina Suuri oli aikoinaan esittänyt ajatuksia siitä, että Venäjän ja Ruotsin väliin perustettaisiin tuo puskurivaltio pitämään nämä maat erossa toisistaan. Toinen vaihtoehto oli se, että Venäjä sulauttaa tämän alueen itseensä, ja sitten tietenkin korvaisi sen väestön toisilla kansoilla, jotka olivat Tsaarille uskollisia. Kolmas tie oli se, että Venäjä tyhjentäisi Suomen alueen, ja muodostaisi siitä Pietarin suojaksi vyöhykkeen, missä olisi lähinnä Venäläistä sotaväkeä. Noita vaihtoehtoja tietenkin pohdittiin Pietarissa erittäin tarkasti.


Tietenkin kun Tsaari antoi kielimanifestin, mikä teki Suomesta virastokielen, niin silloin alettiin maamme aatelistossa pelätä puhdistusta, eli tuo fennomaaninen suuntaus, missä ruotsalaisperäiset sukunimet vaihdettiin suomalaisiin johtui pelosta, että Tsaari määräisi miehensä surmaamaan maamme ruotsinkielisen vähemmistön, jolla oli suhteita Ruotsiin. Kun Stalin aikoinaan alkoi tuhoamaan vähemmistökansojen perinteitä sekä samalla sulauttamaan näitä ihmisiä Venäläisiin, niin silloin tietenkin pitää huomioida, että tuollaisia sulauttamisohjelmia oli tietenkin jo Tsaarin aikana, ja Stalinin vainojen syynä oli tietenkin se, että vähemmistökansojen kulttuuriperintö haluttiin pyyhkiä pois, ja tuo tarkoitti tietenkin sitä, että noiden kansojen kulttuurin vaalijoita teloitettiin armotta, ja heidän lapsiaan vietiin pois lastenkoteihin kasvatettaviksi. Stalin ymmärsi sellaisen asian, että kansa jolla ei ole omaa kulttuuria ei ole ylpeyttä, mutta mistä hän sitten tuon mallin oli hakenut?


Kas siinä vasta oli hyvä kysymys. Kun Ruotsalaiset aikoinaan miehittivät Suomen ristiretkien aikaan, niin he pyyhkivät uskonnon nimessä pois kaikki alkuperäiset suomalaiset tavat, ja sen takia esimerkiksi maamme historiasta ennen ruotsalaisten tuloa tiedetään oikeastaan melko vähän. Ja tietenkin kaikki sellaiset asiat, jotka eivät imarrelleet esimerkiksi Birger-jaarlia tai Maunu Ladonlukkoa poistettiin historiasta. Ja siksi meillä ehkä on noista muinaisista suomalaisista hiukan sellainen kuva, että he olivat jotain metsäläisiä, joilla ei mitään omaa kulttuuria edes ollut. Ja tietenkin kaikki historian kirjoitus oli sellaista, että siinä imarreltiin noita Ruotsin kuninkaita, sekä tätä Suomen alueen valloitusta perusteltiin varmaan sillä, että maassamme oli tarve levittää kristinuskoa.


Ruotsalaiset tietenkin hävittivät kaikki mahdolliset esineet, jotka eivät sopineet heidän käsitykseensä omaan asiansa  jaloudesta. Syy tähän suomen valloitukseen oli kuitenkin se, että Ruotsi halusi turva-alueen Novgorodin uhkaa vastaan, jota tuolloin pidettiin kerettiläisenä valtiona. Ruotsi aikoinaan oli sellainen valtio, että se mielellään soti muita vastaan, ja tuon maan talouden pito perustui oikeastaan sotaan, koska kuninkaan piti tietenkin maksaa omien sotilaiden palkat, joten siksi hän lähti sitten melko helposti sotaan. Tuon jälkeen tietysti olisi valtion talouden kannalta ollut mukavaa, jos tuo armeija olisi ollut kuollut, koska silloin ei noiden sotilaiden palkkaa tarvinnut maksaa. Kun Ruotsin politiikkaa ajatellaan siltä kannalta, että se ei enää vuoden 1809 jälkeen lähtenyt sotaan, niin syynä ei varmaan ollut haluttomuus liittää maamme takaisin Ruotsiin.


Syynä oli se, että sotaa olisi käyty ikään kuin Ruotsin omalla maalla, ja jos suomessa olisi tullut tappio, niin silloin tietenkin sotaa olisi käyty ehkä jopa Ruotsin Kuninkaanlinnan pihalla, mikä ei varmaan olisi ollut kenellekään mieleen. Nimittäin on hyvin ikävä asia, jos torvien soiton ja fanfaarien sijasta tuollaisessa paikassa sitten tulisivat kaikumaan muskettien laukaukset. Eli kuten joskus on tapana sanoa, niin tietenkin tuollaisen sotapäällikön, mitä Ruotsin kuningas tuolloin oli, kultainen sääntö oli ”älä tuo töitä kotiin”.


Se mikä kuva noista sodista annettiin ihmisille saattoi olla varsin toinen, kuin se mitä Ruotsi todella teki tuolla kaukana. Ruotsin kansalle kerrottiin, että Ruotsi kävi pyhää sotaa vääräuskoisia katolisia sekä ortodokseja vastaan, ja tietenkin tuolloin noiden molempien uskontokuntien kirkko-aarteet piti siirtää Ruotsin kuninkaan holviin, missä niillä rahoitettiin uusia sotia. Kunnes sitten kävi niin, että Ruotsi hävisi Venäjälle tuon sodan melko helposti, ja se sitten varmasti sai aikaan painetta politiikan muutosta kohtaan, ja tuolloin Ruotsin kuningas vaihdettiin uuteen Bernadotte-nimiseen mieheen, joka vei tuon valtion kohti modernia mallia, missä aseet eivät enää puhu niin helposti kuin ennen. Tuo malli kaatoi myös yksinvaltiaan monarkian, ja sen takia Ruotsi on muuttunut rauhan rakentajaksi euroopan suurimmasta taistelijasta.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Suomeen halutaan Sveitsin mallin mukainen demokratia

Kimmo Huosionmaa

Suoralle kansanvallalle löytyy aina sekä puolustajia että myös vastustajia. Kun eräs presidentinvaalien ehdokas eli Huhtasaari sanoo haluavansa ”Sveitsiläis-tyyppisen” mallin, missä kansa voi kumota Eduskunnan päätöksiä, on kyseessä asia, mistä löytyy sekä puolesta- että vastaan puhujia. Kun puhutaan suoran kansanvaalin puolesta, mikä tässä tapauksessa koskee sellaista asiaa kuin lainsäädäntö, niin tietenkin olisi todella upeaa, kun kansa saisi sitten lopulta päättää kaikista laeista, kun ensin on tehty joku laki. Tällä suoralla kansanäänestyksellä sitten käydään vielä varmistamassa se, että tuo laki olisi kansaa miellyttävä.

Ja tällä tavalla voitaisiin varmistaa sellainen asia, että laki myös olisi sellainen, että kansa pitää siitä. Tässä ei sitten olla ajateltu, että esimerkiksi verolakien muuttaminen olisi varmaan monen mielestä hyvin mukava asia. Näet maamme verotus on todella korkea, ja varmaan moni siitä haluaisi alentaa, mutta kuitenkin meidän pitää maksaa veroja, jotta yhteiskunnan peruspalvelut saadaan hoidettua laadukkaasti sekä asiantuntevasti. Se että Eduskunta päättää laeista on peruteltu sillä, että tuolla tavoin estetään katuparlamenttien syntyminen, mutta se että Eduskunta yksin päättää laeista on ehkä joskus koettu hiukan salailevaksi toimintamalliksi.

Siksi sen rinnalle halutaan joidenkin ihmisten taholta asettaa jäjestelmä, missä myös kansa saisi tehdä lakeja koskevia päätöksiä, jotta ne eivät jäisi pekästään poliitikkojen harteille. Mutta joidenkin mielestä tämä sitten on vain sellainen teko, että sillä poliitikot vyöryttävät vastuun päätöksistä muille. Ja esimerkiksi ulkomaalaislakeja viilattaessa sitten varmasti olisi hienoa, kun televisio sekä muu media täyttyvät kaiken maailman terroristi-uutisista, joilla voidaan mielipidettä muuttaa siihen suuntaan, mitä toimittajat haluavat.

Tai sitten tietenkin voidaan ottaa ulkomaalaisiin sellainen ylisuojeleva asenne, että kaikki mitä muslimeista tai muista sanotaan täytyy olla hyväksyvää. Eli vain heidän tavoillaan saa olla merkitystä, sekä tietenkään maamme koulujen Joulujuhlaa ei saisi viettää, koska se saattaa loukata jonkun muslimin tai uskonnottoman näkemystä Joulusta, mihin ei saa kuulua joko kristillistä sanomaa tai muuten vain asioita, jotka eivät mahdu jonkun ihmisen käsitykseen siitä, mikä kuuluu maamme kulttuuriin, tai siihen miten esimerkiksi Joulua tulisi viettää.

Kuitenkin tuossa tavassa on sellainen vaarallinen seikka, että se saattaa myöhemmin muuttua melko rasittavaksi asiaksi. Eli jos jokainen laki sitten käy läpi kansanäänestyksen, niin silloin saattaa tilanne muuttua sellaiseksi, että kukaan ei ehkä vaivaudu äänestyspaikalle, ja tuossa tapauksessa tällainen malli saattaa muuttua harvainvallaksi. Joka tarkoittaa että äänestämään vaivautuvat vain ne ihmiset, jotka ovat kaikkein aktiivisimpia tai joita kyseinen laki koskettaa. Kun lain sisällöstä tehdään päätöstä, niin silloin tullaan hyvin ikävään kohtaan poliittisella kentällä. Kaikki maailman tai edes Suomen ihmiset eivät ole samaa mieltä yhdestäkään lakipykälästä, mitä löytyy lakikirjasta.

Kun puhutaan esimerkiksi veroista, niin aina välillä tulee vastaan ihmisiä, jotka kysyvät, ”että onko kivaa maksaa veroja”? Tähän voisin vastata, että se on ”kivaa koska noilla rahoilla saamme sitten kaikille hyvää”, mutta kuitenkin minun täytyy rehellisesti vastata ” ei ole mukavaa maksaa veroja, ja minulla varmaan olisi paljon muuta käyttöä noille rahoille”. Tässä sitten sanon että maksan veroja, koska jos en niitä maksa, niin silloin joudun vaikeuksiin. Eli rehellinen ihminen myöntää sen, että lain noudattaminen ei ole aina mukavaa, mutta samalla pitää mainita se, että verorahojen maksaminen on asia, mikä vain pitää suorittaa. Kaikki asiat yhteiskunnassa ovat jollain tapaa maksullisia, joten tietenkin myös valtion työntekijät tarvitsevat palkkaa työstään, jotta he voivat ostaa ruokaa kaupasta, ja muutenkin elää sitä normaalia elämää.

Ja nuo palkat maksetaan verorahoilla valtiolle työläisten ja muiden yksityisen sektorin toimijoiden toimesta. Kun lain säätäminen on annettu eduskunnan tehtäväksi, niin siinä on ajateltu, että eduskunta tai kansanedustajat paneutuvat lakiin tarkoin, ja sitten vain lähdetään tekemään päätöksiä. Jotkut ovat sitä mieltä asioista, että kansanedustajat sitten voisivat piiloutua kansan selän taakse, kun lähdetään tekemään huonoja päätöksiä. Tuolloin poliitikko voisi sanoa, että ”laki on hyvä, ja kaikki asiantuntijat kannattavat sitä, mutta sitten kansa on sanonut sille sanan ”ei”. Ja sen takia ei tuo esitys ole mennyt lävitse.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Miksi Venäjä uhkaa Suomea? Ja millä tavoin voidaan moderni hyökkäyssota sitten perustella, ja millaisia ydinaseita siinä ehkä käytetään?

Neutronipommikoe Nevadan autiomaassa

Venäjän mediassa kerrotaan Suomen valmistautuvan sotaan Venäjää vastaan, ja todisteeksi esitetään kuvia Helsingin tunneleista. Kun puhutaan sotaan valmistautumisesta, niin silloin tietenkään ei koskaan mainita sitä, että tarkoittaako “sota” nyt sitten puolustus- vai hyökkäyssotaa? Mikään valtio maailmassa ei nimittäin valmistaudu aivan avoimesti hyökkäyssotaan, tai oikeastaan USA kutsuu hyökkäystä toiseen maahan tietenkin nimellä “globaali operaatio”. Hyvin muodikas tapa keskustella hyökkäyksellisestä sodasta on kutsua sitä "terrorismin vastaiseksi sodaksi", mikä auttaa tietenkin perustelemaan kaiken maailman pommitukset sekä panssarivaunut.

Mutta toisaalta taas tällä hyökkäyssodalla on monia muitakin nimiä, joista yksi on “fait accompli”, mikä tarkoittaa Suomeksi hyökkäystä toisen maan kautta kolmanteen maahan, ja juuri tämän kaltainen operaatio on se, mikä uhkaa Suomea ja sen alueellista koskemattomuutta. Samoin Venäjän uhkaa on käytetty avoimesti siihen, että sillä on ikään kuin vaiennettu maassamme olevia ikäviä tahoja, jotka on saatu hiljennettyä uhkaamalla heitä "Venäjän operaatiolla"

Jos Venäjä sekä NATO ajautuvat sitten avoimeen sotaan keskenään, niin silloin toinen osapuoli saattaa lähteä levittämään rintamaa Skandinaviassa saadakseen suuremman kosketuspinnan näille joukoille. Toki tämä malli vaatii sen, että NATO ja Venäjä ovat jo valmiiksi sodassa keskenään. Tuolloin Venäjä voisi lähettää panssarinsa tuhoamaan Pohjois-Norjassa olevia NATO:n lentotukikohtia Suomen Lapin kautta.

Kuitenkin Venäjällä on halua osoittaa maailmalle olevansa supervalta, ja sillä on myös halua valvoa omaa etuaan sekä Lähi-Idässä että muualla, ja tietenkin Venäläinen media on hiukan “machompi” kuin länsimainen vastineensa. Mutta kun puhutaan siitä, miten paljon puolustus- ja hyökkäyssota oikeastaan eroaa toisistaan, niin tietenkin hyökkäyksellisen kaluston hankkiminen pyritään välillä perustelemaan sillä, että tätä kalustoa voidaan käyttää esimerkiksi valtiota toisen valtion alueelta uhkaavien “ei valtiollisten vaarojen” kuten sissijärjestöjen eliminoimiseen. Kuten tiedämme niin tietenkin puolustuksellisista aseista puhuminen on paljon korrektimpaa, kuin siitä että valmistaudutaan avoimesti hyökkäämään toisen maan alueelle.

Tuon takia esimerkiksi NATO:ssa puhutaan sellaisista asioista kuin “torjuntaohjus”, vaikka esimerkiksi ydinkärjillä varustetut ABM (Anti Ballistic Missile) eli ohjusten torjuntaan tarkoitetut ohjukset ovat todellisuudessa kaksikäyttötuotteita, joita voidaan käyttää samaan tarkoitukseen kuin muitakin ydinohjuksia. Kun puhutaan esimerkiksi 0,5- 1,2 kilotonnin taistelukärjellä varustetusta IT-ohjuksesta, niin se kuulostaa paljon paremmalta, kuin puhe 0,5-1,2 kilotonnin taistelukärjellä varustetusta taktisesta ydinaseesta.

Tuollainen pieni vetypommiin perustuva taistelukärki kyllä sitten varmasti samaistetaan ERW:iin (Enhanced Radiation Weapon) joka tunnetaan nimellä “Neutronipommi”, ellei sen kuljetuslaitetta oltaisi nimitetty korrektisti “ilmatorjuntaohjukseksi”, ja tuolloin tietenkin unohdetaan mainita sellainen asia, että tämä ohjus muuttuu napin painalluksella tavalliseksi taktiseksi taistelukentällä käytettäväksi aseeksi. Neutronipommin vastustaminen johtuu siitä, että nämä aseet surmaavat vain ihmisiä, ja jättävät materiaalin ehjäksi.

Eli niiden teho perustuu lähinnä voimakkaaseen neutronipurkaukseen, joka on todellisuudessa paljon murhaavampi kuin mikään kemiallinen ase. Neutronipommia kehitettiin aikoinaan juuri korvaamaan VX-hermokaasun kaltaiset massatuhoaseet, koska sen tuhoalue sekä vaikutusaika on erittäin tarkasti määritettävissä. Ja sotilaat haluavat tietenkin levittää tarkasti määrättyä täsmällistä tuhoa vihollisen keskuteen.

Kun neutronipommia kehitettiin, niin sen kehittäminen pyrittiin perustelemaan sillä, että tuo ase olisi omiaan nimenomaan ABM-ohjuksissa käytettäväksi, jolloin tuo “ERW” laukaistaan ohjusten parven keskellä, ja sitten sen lähettämä säteily tuhoaisi noiden taistelukärkien elektroniikan tai räjäyttäisi ne ennen aikojaan. Samoin sitä voidaan käyttää myös tehokkaampien ydinaseiden “nallina”.  Uuden sukupolven laserilla laukaistavien tai “avutettuun fissioon” perustuvien “alikriittisten” ydinaseiden kehittämistä vastustetaan siksi, että niitä pidetään oikeastaan vain uusina “neutronipommeina”. Termi “avustettu fissio” tarkoittaa sitä, että rakennetaan “alikriittinen” fissiopommi, joka olisi oikeastaan vain räjähteiden keskellä oleva plutoniumsta tehty pallo, jonka ympärillä räjäytettävät räjähdesegmentit antavat sille tarvittavan lisäenergian, jotta se voisi sitten sylkeä neutroneja ympäriinsä, eli tämä ase on oikeastaan vain “fiisupommi” (fizzle bomb) , jossa ei tapahdu varsinaista ydinräjähdystä, vaan sen teho perustuu puhtaasti säteilyyn. Laserilla laukaistava ase taas on oikeastaan pelkkä litiumin kappale, johon suunnataan voimakas lasersäde, ja yksi tapa toteuttaa tuo ase on yksinkertaisesti pudottaa litiumilla täytetty pommi kohteen päälle, ja tuossa pommissa voisi sitten olla transponderi, joka auttaa laseraseella varustettua lentokonetta suuntaamaan lasersäteen siihen. Eli tuollaiseen toimintaan voitaisiin käyttää samoja lasereita, mitä on asennettu esimerkiksi lentokoneisiin sijoitettuihin ABM tai ASAT-järjestelmiin.

Kun puhutaan puolustuksesta, niin tietenkin se, että puolustuksellisten järjestelmien takana voidaan toteuttaa hyökkäyksen valmisteluja tietenkin pitää aina myöntää, ja esimerkiksi Israel perustelee voimakkaan hyökkäyksellisen aseistuksen hankkimista sillä, että esimerkiksi panssareilla ja taisteluhelikoptereilla se kykenee hyökkäämään sitä uhkaavien terroristien asemia vastaan. Mutta kun puhutaan siitä, miksi joku valtio hyökkää toiseen maahan, niin tällainen “Fait accompli”-hyökkäys tulee kysymykseen silloin, jos esimerkiksi Venäjä sekä NATO ovat jo sodassa keskenään, mutta ennen kuin toinen valtio hyökkää toisen valtion kimppuun, niin sen pitää kyetä perustelemaan tekonsa. Ja tuolloin voisi eteen tulla sellainen “mainilan laukausten” kaltainen tilanne, missä esimerkiksi Venäjä perustelee toimintaansa oman maan kansalaisten suojaamisella väkivallalta.

Tuolloin suoraa sotilaallista toimintaa edeltää usein “covert action”-niminen toiminta, missä provosoidaan Venäjän vastaisia mielenosoituksia sekä kannustetaan ihmisiä hyökkäilemään venäläisen vähemmistön kimppuun, mikä johtaa sitten siihen, että Kreml saa syyn lähteä suojelemaan kansalaisiaan, kuten sen virallinen kanta kuuluu. Tuolloin “maskirovka” eli hyökkäyksen syyksi esitetty toiminta voisi olla se, että Venäjän johto uskoo maansa kansalaisten olevan vaarassa. Kun puhutaan siitä, mitä nykyaikainen asevoimien käyttö on verrattuna Stalinin malliin, niin se toimii oikeastaan samalla tavoin, kuin vanhan ajan kolonialismi. Tuolloin valtion johto ympäröidään omilla miehillä, eli heidät pannaan tekemään päätöksiä esimerkiksi pistooli ohimolla, tai istumaan parlamenttitalossa, jonka perustuksiin on kätketty ydinpommi.

Ja tietenkin tuo tapa hallita vierasta valtiota on sikäli hyvin houkutteleva, koska näin saadaan säästettyä omien sotilaiden henkiä, koska heidän ei tarvitse käydä sitten sotaa mitään sissiliikkeitä vastaan, sekä samalla tuo miehitetty valtio voi käyttää omaa ääntään esimerkiksi YK:ssa. Kun puhutaan sissiliikkeistä, niin toki niitä voidaan käyttää keppihevosina silloin, kun halutaan rajoittaa oman maan kansalaisten vapauksia, mutta tietenkin noiden sissien syyksi voidaan laittaa omien poliittisten vastustajien eliminointi. Eli kuka vain osaa huutaa “allahu akbar” kun hän heittää pommeilla jotain poliitikkoa. Ja se kuka sitten tuollaisen iskun määrää varmasti jää monissa tapauksissa pimentoon, eikä kukaan voi selvittää kuka sitten lopulta on minkäkin iskun takana.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Ei ole sama kenellekään sama kuuluuko maamme NATO:oon vai ei

MGM-140 ATAMC
(Advanced Tactical Missile)

Se kuka omistaa ihmisten sielun omistaa valtion”, on muunnelma Napoleon Bonaparten sanomasta kliseestä, “se joka omistaa sotilaan mielen omistaa armeijan”, ja tällä tarkoitan sitä, että tietenkin esimerkiksi puolustus- tai sotilasliittojen jäsenmaiden kansalaisille pitää voida perustella se, miksi jonkun toisen maan puolelle lähdetään sotimaan. Eli miksi ei anneta jokaisen maan hoitaa omat asiansa, ja jätetä sitä vastaamaan yksin teoistaan, on kysymys, mihin pitää löytää vastaus, ennen kuin lähdetään antamaan apua yhtään kenellekään. Tuolloin taitava propagandisti kysyisi sellaisen kysymyksen, että miksi esimerkiksi Hollantilaisen nuoren pitäisi lähteä sotimaan esimerkiksi Suomen tai jonkun Baltian maan takia?

Tuolloin tällainen “Goebbelsin serkku” jatkaisi sitten lausetta sanoen, että “siinä on niin monta maata Baltian sekä Hollannin välillä, että mitä sitten jos Baltia menetettäisiin, ja se kun on muutenkin niin pieni alue, että sen puolesta tuskin kannattaa tehdä mitään”. Tuollaista kieltä propagandisti sitten tietenkin puhuu kaikille, jotka vain häntä jaksavat kuunnella, ja silloin tietenkin on hyvä vedota kansaan, joka varmasti kokee esimerkiksi maanpuolustuksen hyvin tärkeänä asiana, mutta ei sitten takuulla halua missään nimessä taistelemaan mitään toisten sotia.

Kuitenkin hän unohtaa sen, että jos ei toisille anneta apua rauhan aikana, niin silloin tietenkään sitä ei voida sodan sytyttyä edes odottaa. Tuollaisia ihmisiä on paljon maailmassa, ja heistä tietenkin on mukavaa lähteä aina välillä kertaamaan, ja tietenkin tuollainen toiminta antaa kyseisille yleensä joukkueen johtajina toimineille henkilöille upean kokemuksen. Mistään sotilaallisesta liittoutumasta ei ole maallemme pelkästään hyötyä tai haittaa. Eli jos emme rauhan aikana halua hakeutua NATO:oon, niin sodan sytyttyä ei tuohon puolustusliittoon ole varmasti asiaa.

Toisaalta pitää muistaa se, että Venäjän ydinaseet ovat todella hyvä pelote, ja tuo maa ei ole mikään Syyria, eli sitä ei niin vain pommiteta täsmäpommeilla kuin jotain Irakia tai Syyriaa. Joten se puuttuisiko NATO sitten Venäjän ja esimerkiksi Suomen välisiin konflikteihin yhtä innokkaasti kuin sen edustajat aikoinaan esittivät saadakseen kansan tuo liiton taakse.

Mutta sotilaallinen liittoutuminen merkitsee kuitenkin sitä, että myös heidän oma armeijansa voi joutua sotaan, joka ei palvele suoraan heidän valtionsa etua, ja tuolloin pitää voida erittäin hyvin perustella se, miksi valtion pitää liittyä sotilasliittoon, missä se voidaan vetää mukaan konflikteihin, jotka eivät mitenkään sitä itseään koske. Sotilasliittojen kannattajat taas puhuvat siitä, että tuolla tavoin turvataan sotilastarvikkeiden hankkiminen myös kriisitilanteessa, ja samoin voidaan saada muiden maiden joukkoja oman armeijan tueksi, mutta kun puhutaan esimerkiksi Suomeen kohdistuvista uhista, niin silloin pitää ottaa huomioon se, että Venäjä on ydinaseita hallussaan pitävä valtio, jonka konventionaalinen iskuvoima on myös erittäin kova verrattuna sen ympärysvaltoihin, ja esimerkiksi yhdelläkään muulla Itämeren alueen maalla kuin Venäjällä ei ole pitkän matkan risteilyohjuksia, eli noiden välineiden kohdalla NATO on melko riippuvainen juuri USA:n tuesta.

Mutta vain Venäjällä on hallussaan pitkän matkan maalta laukaistavia risteilyohjuksia, mikä saattaa olla paha puute NATO:n varustuksessa. NATO:n Tomahawk-järjestelmä on sidottu laivoihin, joiden löytäminen sekä tuhoaminen on helpompaa kuin kuorma-autolla hinattavalla olevilla laveteilla sijaitsevilla ohjuksilla. Tuollaisten kuorma-autolavettien etu esimerkiksi pommikoneisiin sijoitettuihin ohjuksiin nähden, on se että nuo lavetit voidaan ajaa mihin tahansa latoon piiloon, ja sitten iskun alkaessa ne vain tuodaan pihalle, ja aseet laukaistaan kohteisiin. Kun puhutaan siitä, miten mikäkin mielipide sitten ajetaan ihmisten tietoisuuteen, niin silloin tietenkin tarvitaan julkista sanaa eli lehdistöä.

Se saako USA sijoittaa esimerkiksi maalta ammuttavia ATACMS (Advanced Tactical Missile System) -ohjuksia jonkun valtion alueelle riippuu kyseisen valtion johdon tahdosta. Ja siksi tuossa tapauksessa täytyy sitten edetä melko varovaisesti, koska noita aseita pelätään sekä vastustetaan monissa piireissä. Ja tietenkin ihmiset pelkäävät sitä, että tällaiset aseet saavat aikaan sen, että Venäjä alkaa kohdistaa tulivoimaansa näihin aseisiin, jotta ne saadaan tuhottua ennen, kuin niistä on vaaraa. Tuolloin voidaan tuoda esiin juuri näitä negatiivisia asioita, joita kyseinen asejärjestelmä tuo tullessaan. Toki ATACMS-ohjukset ovat vastaavia kuin Venäjän SS-26 “Stone”, mutta se mikä ihmisiä pelottaa tällaisissa asejärjestelmissä on se, että USA käyttää niitä operaatioissaan, vaikka valtio jonka alueella nuo aseet ovat ei ole liittynyt sotaan, tai sitten niitä kuljetetaan sotatoimialueella neutraalin valtion alueen läpi.

Tällaisten seikkojen tuominen esiin varmasti saa ihmiset epäröimään esimerkiksi NATO:oon liittymistä, mutta samalla unohdetaan sellainen asia, että Venäjällä on tällä hetkellä käytössään vain oma alueensa, vaikka se varmasti haluaa sijoittaa pitkän matkan SS-N-21 risteilyohjuksia myös Syyriaan sekä muihin maihin, jotka ovat sen liittolaisia. Sotilaallisen liittoutumisen kannalta tällaiset asiat ovat hyvin tärkeitä, ja jos esimerkiksi Suomi liittyy NATO:oon, niin silloin esimerkiksi juuri ATACMS-ohjusten liikuttelu voisi tapahtua paljon laajemmalla alueella, jolloin niiden etsintä olisi hyvin vaikeaa verrattuna tilanteeseen, missä niiden liikkuma-ala on rajattu Norjaan. Kuitenkin julkista mielipidettä voidaan muokata helposti ottamalla tiedotusvälineet hallintaan.

Tuolloin voi Venäjä tai joku NATO-maa hankkia esimerkiksi toisen maan alueella ilmestyviä sanomalehtiä tai mediataloja haltuunsa, ja sitten aletaan lobata voimakkaasti vain sitä omaa kantaa noiden tiedotusvälineiden sivuille. Eli esimerkiksi NATO voidaan näyttää yksisilmäisesti joko turvana tai onnettomuutena, josta ei maallemme ole mitään hyötyä vaan pelkästään haittaa. Jos taas jäämme liiton ulkopuolelle, niin silloin emme pääse vaikuttamaan NATO:n sisäisiin päätöksiin. Kuitenkin tuon liiton jäsenyys on siitä ongelmallinen, että siitä ei ehkä voi luopua aivan helposti. Eli jos joku NATO-maa alkaa toimia vastuuttomasti, niin silloin taas maamme voi joutua mukaan hyvin ikävään selkkaukseen, mihin se ei muuten joutuisi.

Tuolloin kuitenkin pitää ottaa se asia huomioon, että jos emme rauhan aikana anna toisille tukea, niin emme sitä konfliktin alkaessa tule saamaan. Toisaalta Venäjän ydinaseet varmasti eivät kannusta lähtemään pommittamaan tuota valtiota, ja saattaa olla, että Venäjän tekoihin puuttuminen voi olla vähän turhan hankalaa. Ja kukaan tuskin haluaa sotaa tuota maata vastaan. Eli se tulisiko NATO maamme avuksi konflikteissa, vaikka olisimme tuon liiton jäseniä, on varmasti hiukan avoin kysymys.  Mutta  jos maamme johto ei liittoudu, niin silloin tietenkin voimme odottaa jäävämme yksin konfliktissa.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Mitä Tsaari pelkäsi vuonna 1809, kun hän otti käyttöön tittelin Venäjän Tsaari ja Suomen Suuriruhtinas?

Porvoota kesäisenä päivänä 

Porvoon kaupungin tai oikeastaan sen vanhan kaupungin ongelmana on Vanhan Raatihuoneen edessä olevat mukulakivet, joten kävijöitä kannattaa tästä asiasta ennalta muistuttaa. Kun Porvoon kaupungin historiaa käydään läpi, niin silloin pitää tietenkin muistaa se, että Porvoon valtiopäivät vuonna 1809 olivat historialliset, mikä tarkoittaa sitä, että Tsaari oli tuon lainsäädäntöelimen kutsunut koolle, jotta hän voisi teettää haluamiaan muutoksia melko helposti  Pohjan sodassa valloittamansa alueen eli Suomen perustuslakiin.

Kuten kaikki varmaan arvaavat, niin vaikka nuo perustuslailliset muutokset pantiin toimeen näennäisesti paikallisten viranomaisten toimesta, niin todellisuudessa Tsaari yksin saneli kaiken, mitä tuolloin päätettiin. Kuitenkin Tsaarin toiminta Suomessa on hyvin erikoista, joten joidenkin ihmisten mielestä hän ehkä pelkäsi jotain, koska ei kuitenkaan maatamme pahemmin raiskannut.

Eli hän sitten poikkesi vallitsevasta tavasta, eli ei suorastaan liittänyt Suomea Venäjään, vaan asetti maallemme autonomian, ja otti käyttöön tavallisuudesta poikkeavan tittelin “Suomen suuriruhtinas”, eikä suinkaan vaatinut maamme väestöä käyttämään itsestään titteliä “Tsaari”, joka oli venäläisen virkakunnan mukainen puhuttelu. Muutenkin hän oli maamme virkamiehiä kohtaan huomattavan löysäkätinen.

Yleensä jos Tsaaria vastustettiin, niin hän sitten kyllä asemansa tällaiselle ihmiselle osoitti, eikä hän sallinut koskaan virkakuntaan kuuluvan vastustaa itseään. Mutta kuitenkin Suomalaisia virkamiehiä hän kuitenkin sieti, mikä on oikeastaan melko huvittavaa. Tsaarin saamien tietojen laadusta voidaan sanoa, että hänen kohdallaan kaikki oli suurta katuteatteria, missä esimerkiksi tien varsille tuotiin upseerien sekä virkamiesten perheitä heiluttamaan käsiään, jotta tuo Venäjän mahtavin mies käsittäisi kuinka suosittu hän oikeastaan olisi.

Ja jos joku lainsäätäjistä olisi rohjennut häntä vastustaa, niin silloin olisi seurauksena ollut teloitus tai mestaus, kuten tuosta toimenpiteestä oli tapana puhua. Todellisuus oli se, että Tsaari oli voittanut sodan, ja hänen sanansa oli maassa laki vuoteen 1917 Joulukuuhun asti, kunnes maamme julistautui itsenäiseksi. Kuitenkin tuolloin vuonna 1809 maamme erosi Ruotsista, mikä johti sitten tielle kohti itsenäisyyttä.  Kun Uudenmaan maaherra Gustav Fredrik Stjernval vuonna 1810 ehdotti pääkaupungin siirtämistä Turusta Helsinkiin, ei hän varmaan tuota ehdotusta itse tehnyt, vaan käsky tai kehotus tuohon ehdotukseen tuli todennäköisesti Tsaarilta, joka kuitenkin halusi näin osoittaa Suomen virkamiesten tekevän itsenäisesti päätöksiä.

Kun Tsaari sitten myöhemmin siirsi lopullisesti pääkaupungin yliopiston Turusta Helsinkiin vuosien 1810 ja 1827 välillä ja yliopiston siirron hän suoritti käyttäen hyväksi Turun paloa vuonna 1827, jolloin Turun akatemia siirtyi palaneesta kaupungista toiseen. Kyseistä paloa epäillään Tsaarin käskystä sytytetyksi, ja sen tarkoitus lienee ollut nopeuttaa virkakunnan siirtymistä kohti uutta pääkaupunkia, jonne oli rakennettu heitä varten uusia toimitiloja, jotka oli suunnitellut aikansa paras arkkitehti Carl Friedrich Engel. Tuolloin akatemialle tarjottiin uusia tiloja Helsingissä. Tästä asiasta  esitettiin hyvin tärkeä kysymys, joka liittyy Tsaarin toimintaan Suomessa.

Nimittäin kyse oli siitä, että mitä tuo Venäjän mahtavin mies oikeastaan pelkäsi, kun hän viivytteli pääkaupungin siirtoa niin kauan? Ja miksi hän ei kuitenkaan siirrättänyt yliopiston papereita sekä professoreja suoraan Pietariin, jos hän niin heitä halusi komentaa?   Eli miksi hän ei vaatinut tuon vuonna 1810 annetun käskyn välitöntä noudattamista, vaan siirrätti nuo virastot pikkuhiljaa kohti Vantaanjoen suistoa, kun niiden toimitilat valmistuivat.

Pääkaupungin hallinto-osien siirto tapahtui vuonna 1810 tulleen käskyn jälkeen, mutta akatemia siirtyi Helsinkiin vasta  Aleksanteri I:n vuonna 1825 tapahtuneen kuoleman jälkeen. Mutta tuolloin herää kysymys siitä, miksi Porvoo ei Tsaarille kelvannut pääkaupunkina ollenkaan? Vaikka nykyaikaiset ihmiset näkevät Helsingin metropolina, niin miksi Tsaari päätti rakentaa uuden pääkaupungin hallintorakennukset Helsinkiin eikä Porvooseen? Engel tietenkin olisi Ehrenströmin kanssa varmasti kyennyt matkustamaan myös Porvooseen, ja sinne varmaan olisi ollut vähintään yhtä helppoa tehdä nuo hallintorakennukset kuin Helsinkiin, joka tuolloin oli 4000 hengen kaupunki.

Ja olisihan Porvoo kuitenkin ollut lähempänä Pietaria kuin Helsinki, joka tuolloin sijaitsi nykyisen Senaatintorin kohdalla, ja taloja piti kuitenkin purkaa, kun  hallintorakennukset rakennettiin, kun uutta keskustaa alettiin muotoilla Engelin toimesta. Joten jos halutaan puhua Helsingistä vertauskuvallisesti, niin tuolloin tietenkin voidaan sanoa, että kyseessä oli “synteettinen versio” pääkaupungista, eli vaikka kyseessä oli periaatteessa kirkonkylä, niin kuitenkin uusi pääkaupunki rakennettiin metsään.

Kun puhutaan siitä, mikä asema Tsaarilla oli Venäjällä sekä Suomessa, niin jostain syystä hän muuttui tässä maassa hyvin varovaiseksi, eli hän antoi maallemme laajan autonomian sekä käytti itsestään nimitystä “Suomen suuriruhtinas”, joten tätä asiaa kun tarkastellaan yhdessä pääkaupungin siirtämisen kanssa, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että pelkäsikö tuon mies, jota kutsumme nimellä Aleksanteri I oikeasti jotain käydessään tässä maassa, jonka hän kuitenkin valloitti. Se mitä Tsaari pelkäsi on jäänyt hiukan hämärään, koska hänen ei missään vaiheessa itse tarvinnut käydä missään, vaan tuo mies saattoi lähettää jonkun alipäälliköistään suorittamaan hänen antamiaan tehtäviä. Vai oliko jo tuolloin Tsaarin mielessä luoda puskurivaltio Ruotsin ja Venäjän välille, sen tietää vain Aleksanteri I.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/