Alistair Macleanin "Jääasema Zebra" (Ice station Zebra, 1963) on kirja, joka on hieman vanha, mutta se herättää tiettyjä ajatuksia siitä, mikä voisi olla todellinen syy tuollaisen aseman perustamiseen.

"Jääasema Zebra" on niitä huonojen romaanien perikuvia, joista kaikki ihmiset eivät satu ehkä koskaan pitämään. Toiset taas rakastavat noita kirjoja yli kaiken, ja itse olen tuon opuksen lukenut pariin kertaan. Kyseessä on eräänlainen vakoiluromaani, missä eräälle Britannian tiedustelun vakoiluasemalle, joka sijaitsee polaarisella ajojääpeitteellä on sattunut tulipalo, ja tuo asema on sitten tuhoutunut. Kyseisen aseman sijaintia ei tunneta, ja siksi pohjoisen napajäätikön alle lähetetään sukellusvene etsimään tuota jääasemaa. Kyseisen aseman tehtävänä on ollut tutkia Neuvostoliiton signaaleita, jotka se on siepannut yläilmoihin nostetun säähavaintopalloon kiinnitetyn kuparisen piiska-antennin avulla, joka nousee todella korkealle.

Tuo piiska-antenni on ilmeisesti ainakin Macleanin päässä ollut ohut kuparinen johdin, joka on ikään kuin virvelin kelassa kiinni. Ja sitten se kykenee ottamaan vastaan hyvinkin heikkoja radiosignaaleja, joita käytetään Venäjän laivaston viestinnässä, ja toki tuollainen laite voisi myös häiritä tuota viestintää. Tulloin se estäisi sitten myös ydinsukellusveneitä saamasta ydinaseiden laukaisukoodeja, ja tuolla välineellä voidaan myös sokaista OTH-tutkia, joilla Venäjä valvoo alueitaan, jotta sinne ei tehtäisi yllätyshyökkäystä. Tuolloin se voisi myös äänittää tutkien signaaleja, jotta DIA:n (Defence Intelligence Agency) virkailijat sitten tekevät sen vasta-algoritmin.

 Mutta kun itse pohdin tuota asemaa, niin en oikein usko, että tuota "Zebraa" olisi tarkoitettu pelkästään radiosignaalien sieppaukseen, eikä myöskään kyseessä olisi ollut SAS:n tukikohta, vaan ehkä tuollaisen aseman avulla olisi todellisuudessa kokeiltu sellaista asiaa, kuin, että miten tuo asema voitaisiin sitten salata tuolla Pohjoisella jäämerellä? Eli mistä tuo kirjailija oli muka idean tuohon romaaniinsa napannut? Tuossa romaanissa lisäjännitystä elämään tuo Venäläinen vakoilusatelliitti, joka oli kuvannut molempien supervaltojen tukikohtia.  Olisiko hän oikeasti mitenkään voinut ajatella itsenäisesti tuollaisesta asiasta, että Neuvostoliitto olisi sitten esimerkiksi pudottanut jonkun filmikapselin tuonne pohjoisnavalle.

Tämä kirja on ikään kuin saman tyyppinen kuin "Firefox", missä tiedustelu kaappaa venäläisen hävittäjän. Eli tuossa romaanissa Maclean varmaan on tarkoittanut, että tuo asema olisi huijannut tuota tiedustelusatelliittia pudottamaan filmikapselin pohjoiselle napakalotille. Kuitenkin tuollainen  kuviteltu "Zebra"-tukikohta olisi helppo naamioida esimerkiksi lakanoille ja lumella niin, että Neuvostoliiton tiedustelukoneet eivät sitä löytäisi, ja itse olen joskus ajatellut, että olisiko tuollaisella asemalla myös ehkä oikeassa elämässä vastikkeensa. Tiedetään että USA ja Neuvostoliitto ovat kylmän sodan aikaan osoittaneet kiinnostusta tuollaisian jääasemia kohtaan, koska niiden ysinsukellusveneet partioivat ainakin joskus polaarisen jääpeitteen alla, ja jään läpi pudotetuilla sonarlaittella sekä hydrofoneilla voidaan tehokkaasti kuunnella jään alla tapahtuvaa toimintaa.

Mutta noilla asemilla voisi olla myös esimerkiksi "Lance"-ohjuksia käytössään, ja tuollaisten lyhyen matkan taktisilla ydinaseilla voitaisiin iskeä tehokkaasti esimerkiksi Murmanskin laivastotukikohtaan, tai noilta asemilta voisivat esimerkiksi SAS tai muut erikoisjoukot suorittaa operaatioitaan pohjois venäjällä tai soluttautua Alaskan kautta Pohjois-Amerikkaan. Kun puhutaan nykyaikaisista aseista, niin esimerkiksi CLUB-K.n kaltaisia asejärjestelmiä voitaisiin sitten sijoittaa tuollaiselle asemalle, eli sen kontti voidaan naamioida esimerkiksi kemikaalijätevarastoksi tai muuksi vastaavaksi hätätilamajoituskontiksi, jolloin eivät nuo asemalla työskentelevät ihmiset huomaa ehkä mitään. Ja kun tuo laukaisukäsky sitten tulee, niin nuo kontit vain aukeavat, ja sitten risteilyohjukset lähtevät lentoon. Tai tuollainen kontti voidaan vaikka jättää yksinään napajään päälle tai kaivaa sen sisään.

Mikäli laukaisukäsky tulee, niin ensin käynnistyvät sen kannessa olevat lämpövastukset, jonka jälkeen nuo ohjukset sitten nousevat pystyyn, ja muistakaa että Venäjä ei ole ainoa maailman maa, jolla on nopeasti liikuteltavia taktisia ohjusjärjestelmiä, joita on sijoitettu esimerkiksi puoliperävaunurekkojen kontteihin. Ja jos tuollainen autonominen ohjusasema sijaitsee napajään sisällä, niin se voisi saada energiansa esimerkiksi RTG-generaattoreista. Tai toki sellainen voidaan soluttaa myös johonkin venäjän sadoista ydinjätekaatopaikoista, ja tuolla sitten nuo ohjukset voivat olla valmiina iskuun, ja kukaan ei niitä noista luolista tule varastamaan.

Club- K https://www.youtube.com/watch?v=mbUU_9bOcnM

Miksi aina kannattaa miettiä sitä, mitä hyllyyn ostaa?

Kirjat ovat hyvin mielenkiintoisia asioita, ja kirjahylly on todella upea esine. Jos ihmisellä on paljon kirjoja, niin hänet usein mielletään jotenkin poikkeuksellisen lahjakkaaksi henkilöksi, joka omaa paljon tietoa erilaisista asioista. Ja monista professoreista kirjoitellaan sellaista, että heillä on niin ja niin paljon erilaisia kirjoja, tai että joidenkin yliopistojen kampuksilla on niin ja niin monta nidettä käsittävä kirjasto.

Se saattaa vaikuttaa todella hienolta asialta, mutta todellisuudessa se antaa kyseisistä toimijoista välillä hieman vanhanaikaisen kuvan. Muistakaa muuten että mikään kirjasto ei suorastaan tee kenestäkään sivistynyttä, vaan noita kirjoja pitää myös lukea, jotta niissä oleva tieto siirtyy ihmisen aivoihin. Kuitenkin on hyvä muistaa sellainen asia, että oikeassa elämässä asioista joita näiden kuuluisien lauseiden sanoja ole koskaan ehkä miettinyt.

Oletteko koskaan ajatelleet ehkä sellaista asiaa, että jollain henkilöllä olisi vastaava kirjasto täynnä esimerkiksi Stephen Kingin tai Markku Sadelehdon kirjoittamia kauhukirjoja? Olisiko hän ehkä teistä kovin järkevä henkilö, varsinkin jos hän sattuu hakemaan vaikkapa lastenhoitajaksi? Siinä voisi kyllä sitten vähän tulevan pomon suu loksahtaa auki, jos hyllyssä on metrikaupalla kirjoja, joiden kevein anti on moottorisahan käyttö jotain zombieta kohtaan.

Mutta että tässä sitten ei myöskään unohdeta sitä, että yliopistojen tehtävänä on tuottaa tietoa, niin varsinkin kirjahyllyt, jotka ovat täynnä jotain viktoriaanisen ajan tieteellisiä kirjoja eivät ehkä ruo ihmisille mieleen muuta kuin ikivanhan kivettyneen maailman. Tai toinen ääripää on kirjahylly, jossa on vain yksi kirja, ja tuolloin sitten pitää miettiä, että miksi tuo kirja on sinne hankittu? Eli mitä erityistä siinä sitten on, kun se siinä hyllyllä yksinään makaa? Joskus ihmiset ikään kuin yrittävät piilottaa "puuta metsään", toisin sanoen he hankkivat jopa tuhansia niteitä, jotta yksi heille tärkeä kirja sitten ikään kuin katoaa tuohon hyllyyn, mutta silloin kyllä kannattaa vilkaista kirjojen ulkonäköä, koska jos tuo yksi kirja on kovin kulunut, ja muut ovat uuden näköisiä, niin silloin tuo ainoa aktiivikäytössä ollut opus paistaa erittäin hyvin silmään.

Ja kuten tiedämme, niin myös professorit ovat tietoa etsiessään alkaneet turvautua Internetiin, ja siksi ne kuuluisat kotikirjastot alkavat myös heidän osaltaan olla historiaa. Kun puhutaan lähdemateriaalista, niin ICR-ala on hyvä esimerkki alati muuttuvasta työympäristöstä, jossa esimerkiksi kirjojen ostaminen saattaa olla jopa täysin turhaa, koska varsinkin avoimen koodin sovellusten kehitys on erittäin nopeaa, ja siksi niistä saa parhaiten tietoa Internetistä. Mutta kun palataan tietokirjoihin, niin joillakin ihmisillä on tapana hamstrata näitä opuksia kirjahyllyyn, ja samalla osa näistä henkilöistä sitten tekee sellaisia tyylivirheitä, että he eivät muista pyyhkiä niteistä pölyä pois.

Sellainen sentin paksuinen pölykerros kirjojen päällä kertoo siitä, kuinka paljon niitä oikeastaan luetaan, ja tietenkin on olemassa sellaisia tyylivirheitä, joita katsellessa varmasti suupielet taipuvat ylöspäin, vai mitä mieltä olette siitä, jos henkilöllä on kirjahyllyssään esimerkiksi pelkkiä tietosanakirjasarjoja, tai sitten vaikkapa kolme vuosikertaa Encyclopedia Britannicaa. Tai sitten tietenkin kirjasto voidaan koristella siten, että hankitaan kirjahyllyt täyteen samaa kirjaa eli yleensä Raamattuja. Poikkeus säännöistä ovat virkaan kuuluvat kirjastot, joissa saattaa olla hyllymetreittäin Raamattuja tai tietosanakirjoja, tai joku ikiaikaisen yliopiston kirjasto, jossa on hyllymetreittäin viktoriaanisia tietokirjoja, joita sinne on museoitu johonkin muuhun kuin opiskelukäyttöön.

Vanhemmat tietosanakirjat saattavat olla vaarallisia siksi, että niissä ei eläinten kohdalla ole puhuttu niiden myrkyllisyydestä, eli esimerkiksi sitä ei koskaan edes ole muistettu mainita, että eräs käärme nimeltään Efa tai pyramidikyy on hyvän vaarallinen käärme, koska tietosanakirjan kirjoittaja ei ole ajatellut että länsimainen ihminen koskaan kohtaa tätä käärmettä, jonka puremaan kuolee vuodessa noin 72 000 ihmistä. Nykyään kun kaukomatkat ovat yleistyneet, niin sitten seurauksena on tullut eteen sellainen tilanne, että myös länsimaiset ihmiset ovat kohdanneet tuon pienen kyykäärmeen, joka saattaa muistuttaa todella paljon meidän omaa kyytämme.

Myöskääm sitä ei koskaan olla ajateltu, että joku käärme puraisee jotain turistia, joka on huonossa fyysisessä kunnossa. Yleensä se länsimainen henkilö, joka ennen kohtasi käärmeitä oli joku ammattisotilas tai antropologi, joka tiesi heti mitä pitää tehdä, sekä omasi hyvän fyysisen kunnon, kun taas normaali turisti ei tuossa tilanteessa ehkä osaisi toimia oikein. Ja samoin nuo vanhat tietosanakirjat saattavat pitää sisällään esimerkiksi räjähdysaineiden valmistus reseptejä, jotka ovat äärimmäisen vaarallisia ajattelemattoman ihmisen käsissä.

Jos kirjastossa on hyllymetreittäin kirjoja, joiden päällä on pölyä, mutta yhdessä kirjassa ei tuota pölynukkaa ole, niin silloin tuossa kirjassa on jotain mielenkiintoista. Varsinkin se tekee kirjasta mielenkiintoisen, jos se on kirjoitettu joskus viktoriaaniseen aikaan, mutta sitä tutkii tai sormeilee lähinnä nuoriso. Erityisen mielenkiintoisia ovat nimen omaan vanhat tietosanakirjat, joita lukee nuoriso, koska niissä saattaa olla sisältöä, mikä kiinnostaa vääriä ihmisiä. Ja tuolloin sen sisältöä olisi hyvä vähän silmäillä, koska sieltä saattaa löytyä jotain sellaista, mikä voi räjähtää vasten kasvoja. Jos kirjaa luetaan kirjastoissa paljon, mutta sillä on vähän lainaustapahtumia, niin silloin siinä on jotain hyvin merkillistä, ellei sitten kyseessä ole sanakirja. Eli onko se niin tyylikästä luettavaa, että tuo kirja kannattaa ostaa kaupasta omaksi, varsinkin silloin jos eletään Internetin aikaa, jolloin tietoa saa helposti netistä.

Vanha kirja kertoo menneistä ajoista, sekä menneiden aikojen arvoista sekä asenteista

Kirjat ovat ihmiskunnan muisti, ja ne kuvastavat sitä ajattelutapaa, mikä milloinkin on ollut yhteiskunnan arvomaailma sekä yleinen käsitys moraalista. Kun puhutaan joskus 1800-luvulla julkaistuista kirjoista, niin niissä kuvastuu yleisesti sellainen asenne, että esimerkiksi valkoinen rotu on ilman muuta mustia afrikkalaisia ylempänä ravintoketjussa. Samoin niissä kuvastuu sellainen käsitys, että rikkaiden ei tarvinnut ottaa koskaan mitään kollektiivista vastuuta ihmisten elämästä tai yhteiskunnan vähäosaisista. Toisin sanoen silloin kauan sitten oli sellainen asenne hyvin yleinen, että esimerkiksi rikollisten paikka oli Afrikassa tai jossain missä "kunnon britti" tai "kunnon ranskalainen" ei koskaan käynyt, ja britannian vankien määrää pienennettiin sillä, että sekä vankeja että psykiatrisia potilaita lähetettiin Australiaan sekä eteläiseen Afrikkaan, missä heidän tehtävänsä oli rakentaa uusia siirtokuntia tuolle maailman suurimmalle sekä pelätyimmälle valtiolle, jota kutsutaan brittiläiseksi imperiumiksi.

Tietenkin esimerkiksi se, mitä noihin tuona aikana painettuihin romaaneihin kirjoitettiin kertoo siitä, mitä opiskelijat esimerkiksi etsivät niistä. Tuolloin kun niillä ei vielä ollut historiallista arvoa, saattoi joku kirjoittaa niiden marginaaleihin esimerkiksi lyijykynällä huomioita, ja nykyään lasereilla sekä UV-valoon perustuvilla menetelmillä saadaan selville se mitä noihin marginaaleihin aikoinaan kirjoitettiin. Samoin opiskelijoiden DNA:ta sekä muita tunnisteita, kuten partaa ajettaessa syntyneistä haavoista tulleita veritahroja on saattanut jäädä noille sivuille, joita ovat käsitelleet jo aikaa sitten kuolleet ihmiset. Ja noiden DNA-tahrojen perusteella voidaan tutkia sitä, ketkä ovat noita aikakautensa parhaita kouluja käyneet.

Samalla myös vankimäärät pienenivät hurjaa kyytiä, kun nuo siirtokunnat alkoivat kutsua esimerkiksi moninkertaisia murhaajia, jotka muuten olisivat päätyneet hirteen. Monikaan meistä ei pidä tuota viktoriaanista aikaa minään muuna kuin suurena kaksinaismoralismin aikakautena, jolloin kaiken piti vain olla siveää sekä siistiä, jos sitä haluttiin esittää naapureille, mutta takapihalla tapahtui asioita, joista varmasti ei haluttu puhua, ja monet viktoriaaniseen aikaan kirjoitetut romaanit kertovat esimerkiksi juhlista, jotka kestivät jopa päiväkausia, ja joissa sikari paloi sekä väkijuomat virtasivat. Seurauksena oli varmasti keuhkosyöpä sekä maksakirroosi, varsinkin jos henkilön ei tarvinnut käydä töissä, vaan hän eli esimerkiksi maalleen rakennetun tehtaan tuomilla vuokratuloilla.

Kuitenkin viktoriaaniseen aikaan kirjoitettiin eräiltä maailmanhistorian kuolemattomia klassikoita, joista yksi tietenkin on Mary Shelleyn Frankensteinin hirviö (Frankenstein; or the new prometheus 1818) ja Sir Arthur Conan-Doylen kirjottamat salapoliisi Sherlock Holmesin seikkailut (Adventures and memoirs of Sherlock Holmes 1891-1892), jotka kepeästä nimestään huolimatta käsittelevät erittäin vakavia väkivaltarikoksia eli murhia, ja kirjojen ilmapiiri on erittäin ahdistava. Aikakauden ilmapiiristä sekä asenteista kertoo sellainen hiukan erikoinen piirre, että Sherlock Holmesin seikkailuissa poliisi kääntyy yksityisetsivä Sherlock holmesin puoleen pyytäessään apua rikosten selvittämisessä. Sherlock Holmesin tarinat on maassamme nidottu samoihin kansiin, ja ne saa lainata kirjastosta.

Kun itse ajattelen Sherlock Holmesin hahmoa sekä sitä, miten esimerkiksi Lontoon alamaailmaa on noissa novelleissa kuvattu, niin saattaa olla niin, että tuo kuuluisa kirjailija oli ehkä keskustellut jonkun tuon ajan rikostutkijan kanssa hänen työstään. Eli tuolloin 1800-luvulla britanniassa oli tutkijoiden ammattikunta, jota kutsuttiin "Blow Street runners-nimellä", ja toki kirjassa kuvataan hyvin lontoon oopiumluolia sekä alamaailmaa. Ja tuo yksityisetsivä käytti siinä sitten  myös erittäin hyviä naamioita. Joten saattaa olla niin, että hänellä on ollut oikea esikuva todellisessa elämässä, ja ainakaan tuo kirjailija ei mitenkään noita tietoja voinut rikosuutisista saada, koska tuolloin ei vielä ollut olemassa ammattimaista rikostoimittajien joukkoa. Toki nuo tarinat ovat koottu novelleista, jotka Conan-Doyle kirjoitti aikoinaan johonkin lehteen (Strand Magazine), ja ensimmäinen tarina, nimeltään Skandaali Böömissä (Scandal in Bohemia), ja siinä oleva hahmo nimeltään Irene Adler viittaavat siihen, että tuo Conan-Doylen lähde saattoi olla tiedustelupalvelun työntekijä. Muuten tuosta naisen nimestä sen verran, että sana "adler" tarkoittaa saksaksi kotkaa.

Kun mietitään sitä, miten näistä kuolemattomista kirjoista, joista yksi tietenkin on Bram Stokerin Dracula, kirjoitettaisiin, niin itse lähtisin käsittelemään niitä niin, että Sherlock Holmesin tarinoita käsittelisin yksinään, ja Draculaa sekä Frankensteinia rinnakkain, koska tuo salapoliisi on niin erilainen näihin kahteen muuhun kirjaan verrattuna, eli Dracula (1892) käsittelee yliluonnollista vampyyriä, joka elää ihmisten verellä, ja pelkää auringonvaloa sekä hopeaa ja vihkivettä, ja jonka pitää mennä aamulla omaan arkkuunsa nukkumaan, koska se tarvitsee oman hautansa multaa elääkseen. Eli melkoinen luomus tämä vampyyrikreivi aikanaan varmaan oli, ja onhan tuosta kirjasta tehty useita enemmän tai vähemmän kirjan henkeä seuraavaa elokuvaa.

Joten niiden kautta Dracula on varmaan ihmisille tutumpi kuin kirjan, vaikka sekin löytyy kirjastoista. Frankensteinin hirviö taas on ihmisen luoma kauhistus, joka varmasti on ollut naisen kirjoittamana melko erikoinen ilmestys tuolloin viktoriaanisena tai ainakin 1800-luvun tiukkapipoisena aikana, ja se kertoo siitä, kun tohtori Viktor Frankenstein luo hirviön kokoamalla ihmisen kasaan palasista, ja sitten hän antoi tuolle luomukselleen sähköiskun, mikä herätti sen henkiin. Ja kuinka ollakaan se sitten alkoi hyökkäillä ihmisten kimppuun, ja tohtori Frankensteinin piti se sitten lopettaa.

 Kun taas Sherlock holmes käsittelee puhtaasti ihmisten tekemiä rikoksia, vaikka "Baskervillen koira" vaikuttaa aluksi yliluonnolliselta tarinalta, niin tuohon kaikkeen kauheuteen löytyy lopulta luonnollinen selitys, joka käsittää esimerkiksi suuren koiran, joka saattaa olla rotweillerin ja tanskandogin risteytys, ja joka sitten on opetettu hyökkäämään Baskervillen perheenjäsenten kimppuun, siten että heidän vaatteisiinsa oli ehkä hierottu jotain hajua, johon tuo koira sitten oli ehdollistettu. Sherlock Holmesin tarinoissa on muuten erikoinen ilmakivääri, jonka tukkiin on upotettu ilmakompressori sekä piippu naamioitu kävelykepiksi, jolla sitten saadaan sellainen paine aikaan, että sen avulla voidaan surmata ihminen.