Uuden sukupolven kielitiede sekä sen yhdistäminen tietokoneiden ohjelmointikieliin on tehnyt mahdolliseksi sen, että aletaan kehitellä uusia keinotekoisia kieliä, joita ihmiset puhuisivat keskenään. Niiden kielten etuna on tietenkin se, että näitä uuden sukupolven Esperanto-kieliä on helppo omaksua, ja niiden oppiminen on tehty hyvin helpoksi. Noiden synteettisten kielten rakenne muistuttaa tietokoneiden ohjelmointikieliä, ja niiden puolesta puhuvat tahot pitävät niitä uutena tapana globalisoida maailmaa, mutta tuollainen kielten globalisoiminen tietenkin pitää sisällään sellaisen vaaratekijän, missä varsinkin pienet kieliryhmät sekä kielet ikään kuin kuolevat.
C++-kielen syntaksi eli kielioppi on paljon helpompi oppia kuin esimerkiksi englanniksi selittää tietokoneelle jotain asioita, ellei sitten koodaajan äidinkieli satu olemaan Englanti, mutta se mikä sai Bjarne Strounstrupin kehittämään tuon ohjelmointikielen on se, että tietokoneet eivät kykene korjaamaan virheitä, ja siksi niille kirjoitetun koodin pitää olla täysin oikein tehtyä. Joten sen takia kehitettiin tuo symbolinen ohjelmointikieli, missä käytettiin erilaisia erikoismerkkejä, mikä tekee siitä melko helposti omaksuttavan, vaikka ihminen ei puhuisi ollenkaan Englantia, kun hänelle lähdetään ohjelmointia opettamaan.
Ja Internetillä on tapana globalisoida kaikki, mitä sinne ajetaan. Facebook sekä muut sosiaalisen median kanavat ovat sellaisia, että niissä leviävät kaikki mahdolliset lieveilmiöt, joten myös erilaiset koodikielet leviävät Facebookissa sekä Intagamissa. Mutta tietenkin myös ammattislangit ovat osa kulttuuria, kuten esimerkiksi ohjelmoijien tapa puhua “bugeista” eli ohjelmassa olevasta virhekoodista on hyvä esimerkki siitä, kun noita ammattislangeja käytetään. Samoin tietenkin esimerkiksi kuurojen käyttämä viittomakieli on sellainen asia, jota ei juurikaan opeteta muissa kuin jossain alan oppilaitoksissa, ja siksi tuo kieli on suurelle yleisölle niin kamalan tuntematon asia, ja oikeastaan hyvin harva ihminen maailmassa puhuu viittomakieltä, ellei hän itse satu olemaan kuuro tai viittomakielen tulkki
Tuollaisten globaalien uusien kielten ero vanhoihin puhuttuihin kieliin on se, että ne ovat periaatteessa irrallaan kulttuuritaustasta, ja siksi niillä on myös vastustajia. Näitä uuden sukupolven esperanto-kieliä kehitellään siksi, että niitä tarvitaan esimerkiksi terrorismin vastaisessa sodassa sekä viranomaistoiminnassa, jossa varsinkin Arabien sekä Eurooppalaisten toimijoiden pitää pystyä kommunikoimaan keskenään ilman kielimuuria. Kun jotain muslimifundamentalistia kuulustellaan, niin tietenkin olisi hyvä, että hänelle voidaan esittää noita kysymyksiä, ja samalla tietenkin olisi hyvä, jos hän kykenisi niihin myös vastaamaan.
Ja varsinkin tuollaisessa tilanteessa, missä arvaamatonta henkilöä kuulustellaan, saattaa eteen tulla hyvinkin yllättäviä asioita, ja silloin tietenkin olisi hyvä, jos tuollainen asia voitaisiin huomaamattomasti saattaa yhteiseen tietoon. Näet jos vain yksi paikallisista toimijoista pystyy kommunikoimaan länsimaisten kanssa, niin silloin tietenkin tuo tulkki sitten on hyvin helppoa eliminoida, kun hän käy vaikka ostamassa appelsiineja. Se että ihminen osaa toisen kielen sanoja, ei tarkoita sitä, että hän ymmärtää kaiken kuulemansa.
Monissa kielissä on erilaisia murreryhmiä, jotka poikkeavat toisistaan todella paljon, niin että syntyperäinen maan asukas pystyy jo kuulemansa puheen perusteella päättelemään, mistä toinen puhuja on kotoisin, ja samoin tietenkin kaikissa kielissä on kirosanoja sekä ilmauksia, joiden käyttö on sivistymätöntä. Juuri noita ilmauksia ei koskaan käsitellä oppitunneilla, mutta kuitenkin niitä käytetään silloin kun ihminen esimerkiksi lyö vasaralla sormeensa, joten niitä sitten tietenkin kuulee päivittäisessä puheessa. Se juuri paljastaa ihmisen opiskelleen vieraan kielen, että hän ei osaa esimerkiksi kirosanoja. Mutta tietenkin tämän lisäksi on olemassa kielen syvällinen olemus, mikä pitää sisällään sellaisia asioita, kuin arkikielen sekä virallisen tilaisuuden välisen eron.
Eli kun joku korkea vieras saapuu johonkin tilaisuuteen, niin silloin sanotaan tietenkin “hyvää päivää” sekä tietenkin tuon jälkeen tulee sopivaksi katsottu litania kuten “herra tai rouva johtaja” yms. mikä sopii tilanteeseen. Se miten naista puhutellaan riippuu yleensä siitä, käyttääkö hän sitten vihkisormusta, mutta kuitenkin esimerkiksi armeijassa naispuolinen esimies on “rouva” ja arvomerkki. Mutta kun kaksi ennalta toisensa tuntevaa henkilöä aloittaa keskustelun, niin he sitten voivat sanoa vain “moi”.
Ja jos tuota eroa ei satu tietämään, niin silloin ihminen voi vaikuttaa erittäin jäykältä tai jotenkin muuten hassulta, jos hän menee vaikkapa skeittirampille ja teitittelee sekä herrottelee siellä muita, ja juuri tulisi kiinnittää huomiota, kun ihmisten kanssa keskustellaan. Tuohon asiaan kiinnittää muuten esimerkiksi vastavakoilija huomiota, kun hän haastattelee puolustusministeriöön töihin tulevaa ihmistä. Hän kiinnittää huomiota siihen, että onko tuon henkilön puhetapa tilanteeseen sopiva, tai puuttuuko toisen sanavarastosta jotakin jokapäiväisiä sanoja, joita ei juurikaan opeteta, mutta joita kuitenkin kuulee joka päivä kadulla.
Koodikieli tietenkin on sitten aivan oma juttunsa, ja esimerkiksi radioliikenteessä on omat koodinsa, kuten lentäjien tapa kuitata keskusteluja sanomalla “Roger that”. Tietenkin on olemassa myös esimerkiksi koodattuja hätäkutsuja, joista jokainen faktaan tai fiktioon perustuvia vakoilukirjoja lukenut varmasti kuullut. Ne ovat esimerkiksi morseviestien perässä olevia merkkisarjoja, joiden väärin esittäminen tarkoittaa sitä, että vakooja on jäänyt kiinni. Tai sitten poliisi-elokuvista tuttu repliikki “oletko kuunnellut Elvistä”, minkä jälkeen SWAT-potkaisee ovet sisään. Noiden koodien avulla voivat esimerkiksi poliisit varoittaa tiedottajaansa, että tämä on jäänyt kiinni, ja että tämä on hengenvaarassa. Se saattaa olla se, että poliisia haastatellaan jonkun bändijulisteen edessä.
