Pyörivän rengasmaisen avaruusaseman ongelmista

Taas ollaan suunnittelemassa uutta avaruusasemaa, joka muistuttaa muodoltaan donitsia, ja jonka alkuperäienen suunnitelma esitettiin jo kauan sitten, mutta silloin sen toteuttamiseen vaadittavaa tekniikkaa ei vielä ollut olemassa. Yllä on venäläisen taiteilijan kuvaus tuollaisesta asemasta, mihin on telakoituneena kaksi Sojuz-alusta. Tuon aseman muoto johtuu siitä, että siihen on ajateltu luoda keinotekoinen painovoimakenttä pyörittämällä tuota asemaa. keskusakselinsa ympäri, ja itseasiassa se ei ole aivan uusi suunnitelma, vaan peräisin RAND-yhtiöiden suunnitteluosastolta 1950-luvulta, jolloin ei vielä täysin tunnettu avaruusasemien valmistamiseen liittyviä ongelmia.


Yksi niistä on se, että avaruudessa ei ole kitkaa jolloin joku liike voi siellä periaatteessa jatkua loputtomiin, ja tuollaisen rengasmaisen avaruusaseman ongelmana on aina ollut esimerkiksi se, että sen telakointiporttiin on vaikea osua, kun asema sitten pyörii. Samoin pyörimisliikkeen ongelmana on ollut se, että jos asema alkaa kieppua liian kovalla vauhdilla, niin silloin tietenkin keskipakoisvoima sekä sen kautta aseman rakenteisiin suuntautuvan voiman määrä kasvaa.


Tuolloin aseman ulkokehä voi sitten hajota kappaleiksi, mikä tietenkin vähentää kiinnostusta tuota ratkaisua kohtaan, mutta toki voidaan sanoa, että 1950-luvun tekniikka ei ollut materiaalien eikä myöskään suunnittelijoiden tai avaruuskävely-tekniikoiden puolesta aivan sillä tasolla, kuin mitä se nykyään on. Samoin myös esimerkiksi avaruusaseman ilmalukko voidaan laakeroida niin, että se pysyy telakointiporttiin tulevaan alukseen nähden paikallaan, vaikka asema itse pyöriikin. Kun puhutaan sitten sellaisesta mahdollisuudesta, että tuota asemaa voitaisiin hyödyntää avaruusmatkailussa ympäsi aurinkokuntaa, niin tietenkin siihen voidaan suoraan kytkeä esimerkiksi NERVA:n kaltainen ydinkäyttöinen rakettimoottori.


Joten tuollaisella aluksella voitaisiin sitten matkata erittäin pitkiä matkoja universumissa, mutta tietenkin tuollaiseen interplanetaariseen matkaan liittyy myös sellainen ongelma, mikä koskee aluksen liikkumista Aurinkokunnan magneettikentissä. Ne muodostavat sitten aluksen runkoon sähkövarauksen, mikä purkautuu salamana, kun alus laskeutuu Maahan tai jollekin muulle planeetalle. Jos ajatellaan esimerkiksi vieraalta taivaankappaleelta tulevien lastien palauttamista Maahan, niin tietenkin tuo palautuskapseli pitää varustaa tehokkaalla suojakapselilla, joka estää näytettä saastuttamasta Maan pintaa tai vastavuoroisesti Maan bakteereja saastuttamasta tuota näytettä.


Tuollainen näytteen palautuskapseli voisi olla lautasmainen, ja kun se sitten syöksyy Maan ilmakehään, niin tietenkin siitä sitten leimahtaa salama, koska tuo alus sitten purkaa siihen varastoitunutta sähkövirtaa Maahan, ja tuollainen palautuskapseli tietenkin voisi olla yksi "lentävien lautasten" taustalla olleista ilmiöistä, mutta mistä nuo palautuskapselit sitten tulevat, on yksi kysymys, mihin ei ole vastausta. Tuollon voidaan kysyä, että palautetaanko noissa hypoteettisissa kapselaissa  näytteitä jostain toiselta planeetalta, vai onko noissa siliöissä ehkä joidenkin satelliittien tukalaitteita, jotka halutaan käyttää uudelleen?


Kun puhutaan esimerkiksi SOLAR WARDEN-projektista, niin tietenkin tuollaiseen pyörivään avaruusasemaan voidaan rakentaa sellainen loiva kulmikas muoto, jonka ansiosta se ei näy tutkassa. Ja tietenkin jos kyseessä olisi esimerkiksi Maan ja Kuun välille tai niiden yhteiselle kiertoradalle rakennettu rengasmainen avaruusasema, niin silloin tietenkin se voidaan päällystää aurinkopaneeleilla, joiden ansiosta tuo rakennelma olisi musta, ja tuolloin kyseinen asema ei näkyisi Maasta ilman erityislaitteita.

Wernher von Braun ja halvat avaruusasemat

Wernher Von Braun on hyvin kiistelty hahmo NASA:n historiassa, koska tuo mies työskenteli aikoinaan natsien raketti-ohjelmassa, ja piirsi aikoinaan V-2 rakettien moottoreita kenraali Walter Dornbergerin alaisena. Joidenkin ihmisten mukaan Von Braun saattoi olla sekaantunut esimerkiksi
keskitysleirien kaasukammioiden toimintaan siten, että häntä joskus on epäilty suunnitelleen myös uuneja, joissa vankeja poltettiin kaasutuksen jälkeen. Eli toisten ihmisten mielestä Wernher Von Braun on ihminen, joka pitäisi nostaa alustalle ja hänestä pitäisi tehdä patsas, mutta toiset taas laskisivat hänet poveen maan.

Hänen kehittämänsä raketit aiheuttivat tuhoa siviilikohteissa, mutta kuitenkin hän onnistui viemään ihmisen Kuuhun rakentamalla Saturnus V-raketin. Kuitenkaan Von Braunin työ ei ehkä ollut aivan niin korvaamatonta, kuin mitä ihmiset uskovat. Hän työskenteli nimenomaan moottorien parissa, mutta tietenkin raketit vaativat muutakin kuin "vain moottoreita" voidakseen lentää tarkasti. Tarvitaan suunnistuslaitteita eli gyroskooppeja sekä kiihtyvyys- ja kallistusmittareita, joiden avulla säädetään raketin suuntaa painamalla ohjauslevyjä sen pakokaasuihin. Tämä laitteisto kehitettiin koska radio-ohjauslaitteita olisi ollut helppo häiritä.

 Kuitenkin V-2 oli vain yksi Peenemünden tuotteista. Yhtä kehittynyt sekä pelätty oli myös V-1 eli "lentävä pommi", johon ilmeisesti oli ajateltu asentaa radio-ohjain, joka olisi toiminut niin, että ohjusten lähellä lentävässä lentokoneessa oleva miehistö olisi radiolla kertonut ehkä jossain bunkkerissa istuvalle ohjaajalle miten hänen oli "lentävää pommia" ohjattava. Teknisempi malli oli se, että esimerkiksi Messerschmitt-hävittäjään olisi asennettu TV-kamera, jonka kautta V-1:n lentäjät olisivat voineet ohjata tuon aseen maaliinsa. Kaikista kehittyneimmässä versiossa olisi V-1 pommin nokkaan olisi kiinnitetty hiusristikolla varustettu TV-kamera, joka voi lähettää langatonta kuvaa  lentokoneessa tai maa-asemalla olevaan televisioon.

Ja tuossa ohjauskeskuksessa istuvat operaattorit olisivat ohjanneet aseen kohteeseen. Tätä samaa laitetta oli myös ajateltu käyttää V-2:n suuntaamisessa, eli silloin olisi käytetty muunnettua "Würzburg"-radiota, mikä olisi sitten pitänyt yhteyttä V-2:n nokassa olevaan kameraan, ja kun ohjus olisi kääntynyt maata kohti, niin operaattori olisi sen kohdistanut karttakuvan perusteella. Mutta tuo laite osoittautui hiukan liian monimutkaiseksi toteuttaa sekä helpoksi häiritä, mutta nykyiset IIR (Imaging Infra Red) tai TV-hakeutuvat pommit ovat periaatteessa aivan samoja laitteita, eli ne ovat oikeastaan vain radio-ohjattavia liitokoneita, jotka vievät räjähteen kohteeseensa.


Samoin puhuttiin että Von Braun tai jotkut noista rakettien parissa työskennelleistä tiedemiehistä olisivat suunnitelleet sellaista kaasukammiota, missä olisi ruumiita voitu tuhkata esimerkiksi asetyleeniliekillä, jolloin ei olisi tarvittu "Sonderkommadoa". Vastaus siihen onko Von Braun ollut tässä toiminnassa mukana on ilmeisesti kadonnut joidenkin asiakirjojen mukana. Tiedetään kuitenkin että esimerkiksi Peenemündessä käytettiin vankeja rakettien osien piirtämiseen sekä myös asiakirjojen puhtaaksi kirjoittamiseen, joten sitä kautta SS-majurin arvoinen Von Braun oli tietoinen keskitysleireistä. Vangit tekivät tietenkin myös kaiken fyysisen työn, eli he rakensivat parakkeja sekä kaivoivat V-2 testibukkereita sekä tuulitunneleita ja kokosivat raketteja.

Se kuitenkin on jäänyt historian hämärään, että hakattiinko vankeja tai surmattiinko heitä Peenmünden alueella. Kuitenkin noissa tehtävissä toimivilla vangeilla oli sellainen sääntö, että jos he tekivät työnsä huonosti, niin SS likvidoi heidät välittömästi, eli pienikin virhe merkitsi syytettä tuotantoa koskevasta sabotaasista ja niskalaukausta. Eli yleensä tällaisen tärkeää työtä tehneen vangin kohtaloksi ei tullut kaasu, koska Gestapo halusi varmistaa heidän kuolemansa. Tehtiinkö tämä toimenpide sitten rakettiasiantuntijoiden nähden ei ole kuitenkaan koskaan ollut täysin selvää.  Kuten myös kaikki muutkin Peenemünden työntekijät tiesivät siitä, että pelkkä juutalaisuus tai Hitlerin vastainen sana saattoi viedä henkilön keskitysleireille.

Kuitenkin Von Braunin puolustukseksi voidaan sanoa, että hänet saatettiin pakottaa tuohon työhön, ja kuten tiedämme niin hän kuoli vuonna 1977, joten kuolleena häntä ei voida enää syyttää. Mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että tuo kuolema kurkkusyöpään saattoi olla järjestetty, jotta joku muu ei saisi sitten syytettä. Kuitenkaan Wernher Von Braunia ei myöskään eläessään syytetty sotarikoksista, vaikka hänen kasvonsa olivat kaikissa lehdissä, joten se ainakin osittain vakuutti ihmiset siitä, että hän oli ainakin päällepäin viaton, vaikka kuitenkin SS-menneisyys sekä esimerkiksi sodan lopulla tapahtunut Saksan salaisissa asekehitysohjelmissa työskennelleiden vankien likvidoiminen kuitenkin aiheutti mustan pilven tuon lahjakkaan insinöörin mainetta.

Kuitenkin von Braun oli NASA:lle erittäin tärkeä mies, ja siksi saattoi olla niin, että kaikkia asioita hänen menneisyydestään ei koskaan paljastettu. Von Braun kehitti aikoinaan esimerkiksi siivekkään V-2-raketin, jolla sitten olisi kyetty pommittamaan New Yorkia, ja muutenkin Peenemünde oli erittäin innovatiivinen paikka työskennellä. Eli siellä puuhasteltiin myös  kaiken maailman avaruussukkuloiden parissa. Tällä tarkoitan esimerkiksi Sägerin sisarusten kehittämään ideaan antipodipommittajasta, eli eräänlaisesta rakettilentokoneesta, joka olisi noussut ilmakehän yläosiin, ja sitten pomppinut ilmakehässä kuten litteä kivi pomppii veden pinnalta.

Tuollaisen koneen avulla ajateltiin voitavan hyökätä sinne, mihin Luftwaffen koura ei yltänyt. 1950-60-luvulla Von Braun kehitti mielessään ajatuksen, että avaruuteen lähetettäisiin kaksi rakettia, joista toinen muutettaisiin avaruusasemaksi ja toinen taas kuljettaisi miehistön sinne. Tätä mallia käytetään esimerkiksi Mir-avaruusaseman lähettämisessä sekä mukaillen myös ISS-avaruusaseman valmistamisessa. Kuitenkin Von Braun kehitti tuolloin ajatusta lähettää avaruuteen moottoriton Saturnus V-raketti, jossa olisi ollut ulkoisesti asennetut Atlas-raketit antamassa työntövoimaa, ja nostamassa tuota rakettia tai säiliötä avaruuteen. Sen jälkeen tuo Saturnus-V:n runko vain olisi täytetty kaasulla, ja miehistö siirtynyt siihen.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Avaruusaseman ongelmana voi olla esimerkiksi homesieni, joka pilaa sen ilman

Ilman happipitoisuuden alentaminen voisi olla hyvä keino hallita esimerkiksi jossain tilassa syttyneen tulipalon, ja tuo hapen poistaminen ilmasta voisi tapahtua keinotekoisen hemoglobiinin avulla. Eli hemoglobiinia kierrätetään pienessä laatikossa niin, että ilma pääsee kosketuksiin sen kanssa, jolloin tuo kaasu saadaan sidottua ilmasta pois. Sen jälkeen tuo elämälle välttämätön kaasu sidotaan hiileen, kuten tapahtuu jokaisen elävän eliön elimistössä. Tällainen väline on kuin jostain Aku Ankan sarjakuvasta, missä rikollisilla on ties mitä laitteita.

Tuon välineen valmistaminen olisi todella helppoa, eli hemoglobiinin vain annetaan virrata jossain kourussa, jossa se pääsee koskettamaan ilmaa, ja sitten se päästetään reagoimaan hiilen kanssa, jolloin happi yhtyy hiileen sekä muuttuu hiilidioksidiksi. Tuollainen hemoglobiiniin perustuva hapen kuljetin on sikäli hyvin yksinkertainen sekä turvallinen väline, että se ei vaadi mitään painetta, ja sitten kun hiilidioksidi halutaan taas muuttaa hapeksi, niin riittää että se ohjataan aktiivihiilen läpi. Eli tuossa reaktiossa hiilidioksidista voidaan pelkistää happea, mikä ehkä on parempi ilmaisu. Jos hengitysilma varastoidaan hiilidioksidina, niin se sitten estää ainakin ilmaa hengittävien organismien pääsyn happisäliöön. Eikä pimeässä ole silloin pelkoa esimerkiksi levien pääsystä tuohon säiliöön.

Kun hengitysilma varastoidaan hiilidioksidia, niin silloin tuo hiilidioksidi voidaan varastoida kiinteässä muodossa eli jäänä. Hiilidioksidin jäisen muodon  muodostumiseen vaaditaan vain vähän alle miinus 60 asteen lämpötila, joten sitä voidaan käyttää esimerkiksi valtameren pohjaan tai avaruusasemille varastoitavaan hengityskaasun olomuotona. Samoin jos tuolla avaruusasemalla tapahtuu esimerkiksi tulipalo, niin silloin ilman happi voidaan ohjata pois tilasta hemoglobiiniin avulla. Samaa menetelmää voidaan käyttää tiloissa, joissa ei voida käyttää halon- tai hiilidioksidisammuttimia. Tuollainen tila voisi löytyä esimerkiksi avaruusasemalta, jossa palon sammutus voisi tapahtua tietenkin päättämällä ilmaa avaruuteen.

Mutta tuo toimenpide sitten vaatii sitä, että avaruuteen päästetty kaasu korvataan uudella, ja se sitten tietenkin lisää kustannuksia, jos avaruuteen joudutaan lähettämään paineilmapulloja. Avaruudessa kaikki kaasu on arvokasta,koska se pitää lennättää sinne raketilla. Joten sen takia olisi tärkeää, että aluksesta ei tarvitse päästää ilmaa ulos, jos siellä sattuu tulipalo.

Samoin avaruusasemalla ei kannata rakentaa diesel-sammuttimia. Samoin jos tuohon alukseen tai asemaan rakennetaan alipainesäliöitä, joilla ilmanpainetta vähennetään, niin se vaatii tietenkin lisärakenteiden lähettämistä avaruuteen, ja jokainen avaruusaluksen lähettäminen on todella kallista toimintaa. Jos tuo aluksen vaatima happi varastoidaan hiilidioksidijään muodossa, silloin tuota jäätä voidaan suoraan käyttää palojen sammuttamiseen. Eikä tuolloin ole pelkoa siitä, että joku eläin soluttautui tälle asemalle. Aseman kaasuseos ei saisi kuitenkaan olla puhdasta happea, koska se on niin kamalan helposti syttyvä ratkaisu. Eli muitakin kaasuja pitää kaasuseoksessa olla,jotta avaruusasemalla oleskelu olisi turvallista, mutta ongelma sitten on juuri hengityskaasun  varastoinnissa.

Nimittäin sen pitää olla sellainen, että mikään eläin kuten kärpänen ei siellä eläisi. Tuo säiliö pitää olla sellainen, että se voidaan steriloida kosmisen säteilyn avulla. Tuolloin ei alukselle tule esimerkiksi kärpäsiä tai hyttysiä sekä sieniä, jotka voivat tehdä sen sisäosista elinkelvottomia. Kun puhutaan avaruusaseman hylkäämisestä avaruuteen, niin sen sisällä olevat eliöt ovat tuolla avaruudessa täydellisessä eristyksessä muista eliöistä.

Yksi todella ikävä asia, mikä voi avaruusalukseen tulla on sieni tai mäkäräinen. Tuollainen olento saattaa yhdessä kosmisen säteilyn sekä erityisten kosteus-ja muiden vastaavien olosuhteiden kuten mikro-gravitaation ansiosta muuttua todella paljon, joten siksi asemat pitää aina tuhota Maan ilmakehässä. Noin estetään esimerkiksi geneettisen mutaation takia vaarallisten eliömutaatioiden pääsy maahan. Eli varsinkin noiden hyönteisten kohdalla ei ole tiedossa se, että mitä jatkuva mikrogravitaatio sekä kosminen säteily aiheuttavat niiden alkio-kehitykselle tai miten niiden käytös muuttuu tuossa ympäristössä.

http://marxjatalous.blogspot.fi/

Mustat kolmiot sekä niiden yhteys mielikuvitukselliseen TR3B "ASTRA" lentokoneeseen ja "SOLAR WARDEN"-ohjelmaan

Yllä on melko erikoinen pilvikuvio, jonka kuitenkin olettaisin olevan sääilmiö, mutta se sai mieleeni palaamaan erään UFO:ja koskevan tarinan, joka on kummastuttanut minua vuosien ajan, ja se kertoo Belgiassa nähdyistä objekteista, joita voidaan pitää melko luotettavina sekä hyvin dokumentoituina havaintoina lentokoneesta, jota ei pitäisi olla olemassakaan. Olette varmaan kuulleet puhuttavan “Mustiksi kolmioiksi” kutsutuista UFO:ista (Black Triangle UFO), joita silloin tällöin nähdään myös Suomessa. Tuon lentolaitteen väitetään olevan huippusalainen vakoilukone, joka kykenee leijumaan ilmassa täysin äänettömästi. Tietenkin jotkut noista “Mustista kolmioista” ovat varmasti omituisia pilviä, ja esimerkiksi Lockheed-Martin “Skunk Works”-divisioonan kerrotaan käyttäneen UFO-havaintoja hyväkseen, kun he ovat rakentaneet huippuluokan lentokoneita, joista osa on edelleen salaisia.

Yhdysvalloissa yhtiöiden osastoja kutsutaan divisjooniksi kuten esimerkiksi “Chrysler corporations  racing division” on tuon yhtiön kilpa-autoja valmistava osasto. Viraliselta nimeltään “ Lockheed Skunk Works” on siis “Lockheed-Martin special engineering division”.  Tuollaiset omituiset pilvimuodostelmat sitten saavat aikaan sen, että osa insinööreistä ammentaa niistä innovaatioitaan noita huippusalalaisia lentokoneita piirrettäessä.

Osa näistä havainnoista tietenkin on pelkkiä meteorologisia ilmiöitä, eli esimerkiksi hyvin alhaalla oleviin pilviin yllättäen repeytyvä aukko voi näyttää avaruusalukselta tai lentokoneelta. Noiden mustien kolmioiden väitetään olevan joukko vakoilukoneita, joiden koodinimi on tarinoiden mukaan joko “ TR3 Black Manta” tai “TR3B ASTRA”, joka olisi tuon ensin mainitun koneen evoluutiomalli, jonka saavat käyttöönsä vain kaikkein luotettavimmat  komentajat, jotka tekevät työtään Pentagonissa. Jos tarkemmin ajatellaan, niin tuollainen TR3B voisi hyvin olla eräänlainen “super-predator”-lennokki, jota sen lentäjät eivät edes näkisi ulkoapäin. Sillä sitten eliminoidaan turhat todistajat sekä tietovuodot, joita tuon projektin tai konseptin silminnäkijät voisivat aiheuttaa.

Toisin sanoen sitä lennettäisiin etänä keinotodellisuuden eli VR-lasien sekä pallosimulaattorien avulla, ja tuo laitteisto olisi interaktiivisessa satelliitti sekä Internetin kautta tapahtuvassa yhteydessä tuohon lentokoneeseen. Tarinoiden mukaan sen lentäjät eivät tiedä lentävänsä tuota konetta. Kuitenkin tuon TR3B:n epäillään olevan ydinkäyttöinen lentokone, joka kykenee jopa planeettojen väliseen lentoon, ja siksi sitä ei haluta näyttää missään julkisuudessa. Joten tässä sitten tulee mieleen sellainen asia, että olisiko Bob Lazar aikoinaan työskennellyt tuon koneen tai sen reaktorien parissa AREA-51:llä.  Tuon koneen ydinreaktori olisi itseasiassa kiihdytin, missä fissiomateriaali olisi sulassa tilassa, ja tuota radioaktiivista kappaletta sitten kieputetaan tuossa renkaassa magneettien avulla, jolloin se ei ehtisi polttaa reikää kiihdyttimen ulko-osiin.

Tuossa kiihdyttimessä tai kiihdytinreaktorissa käytetään tarinoiden mukaan erittäin korkeasti radioaktiivista, synteettisesti valmistettua alkuainetta kuten Lawrenciumia tai Einsteiniumia, jotta sen massa saadaan muutettua erittäin pieneksi. Tuollaisen reaktorin teho sekä sen tarjoama toimintasäde olisi valtava verrattuna vetykäyttösiin ramjeteihin, joita tiedetään myös kokeiltavan tuolla nevadan koealuella. Nuo TR3B-koneet ovat ilmeisesti osa PROJECT SOLAR WARDEN-nimistä ohjelmaa, missä USA:n ilmavoimat tutkii mahdollisuutta lentää toisille planeetoille tai ehkä vieläkin pidemmälle kohti tähtiä. Joten olisiko tuo kyseinen lentokone tai super-avaruussukkula sitten oikeastaan sellainen laite, että siihen voidaan asentaa tarunhohtoinen WARP-ajojärjestelmä.

Kun katsotaan noita lentokoneita, joiden tietoja USA jakaa julkisissa kanavissa, niin silloin tietenkin huomaa, että ne ovat todella loistavia laitteita. Joten itse kyllä sitten mietin aina välillä, että mikä mahtaa olla tuon asevoiman todellinen iskukyky, ja mitä se sitten jättää omista varusteistaan kertomatta? Kun mietitään TR3B:n toimintaa, niin sillä olisi varmasti todella paljon kapasiteettia ajateltaessa esimerkiksi toisten planeettojen tutkimusta. Se voisi samalla lentää matallalla planeetan ilmakehässä, mutta tarpeen tullen vetäytyä kiertoradalle. Ydinvoimaa käyttävä raketti ei ole mitenkään erityisen tarkka ajoaineen suhteen, joten reaktorin läpi voidaan pumpata mitä tahansa ainetta, minkä se saa sitten sulamaan.

Tuollaisen ydinkäyttöisen avaruussukkulan reaktoria voidaan jäädyttää pumppaamalla sen läpi polttoainetta, mutta samalla pitää muistaa se, että tuo kone pitää varustaa suurilla jäähdytysrivoilla, joiden avulla se voi siirtää lämpöä avaruuteen. Tuo TR3B on varmasti myös päällystetty LCD-näytöillä, joiden avulla kamerat luovat sen toiselle puolelle kuvan koneen taustasta sekä timantti-lasilla, jolloin se sulautuu taustaansa kuin kameleontti. Kun mietitään tuon TR3B:n mahdollista toimintaa planeettojen välisenä avaruus-sukkulana, niin uskoisin että Stanislaw Lemin kirjassa “Kuoleman planeetta” mainittu “Kosmokator” olisi ehkä toiminut tuon TR3B:n innoittajana. Siinä esitellään avaruusalus, jolla Neuvostoliittolainen miehistö lentää Venukseen, ja löytää sieltä valtavan laseraseen sekä itsensä tuhonneen sivilisaation jäänteet. Tuo kirja on kirjoitettu aikaan, jolloin Neuvostojärjestelmän arvostelemisesta seurasi vankeustuomio.

Siinä esitetään sellainen oikeastaan melko mielenkiintoinen näkemys Tunguskan räjähdyksestä vuodelta 1908, ja sen mukaan alienin avaruusalus olisi lentänyt maan ilmakehään tehtävänään heijastaa Venuksen kuvitteellisen sivilisaation  rakentama valtavan tehokkaan laserin avulla muodostettu säde takaisin Venukseen. Tuossa kirjassa leikitään sellaisella ajatuksella, että venuksen asukkaat olisivat sitten rakentaneet valtavan laserin ensin omaksi turvakseen meteoriitteja vastaan, mutta sitten Venukseen olisi syttynyt sisällissota, ja he olisivat päättäneet käyttää tuota asetta toisiaan vastaan, jolloin heidän olisi pitänyt lähettää lasersäde maahan, josta se sitten olisi ohjattu takaisin tuolle planeetalle.  

Mutta tietenkin tämä on pelkkää luovaa kirjoittamista, mitä Lem on harjoittanut kirjoittaessaan romaaniaan. Olipa tuolla Venuksessa ollut sivilisaatio tai ei, niin silti tuo planeetta on erittäin kaunis näky ilta- ja aamutaivaalla.  Kuitenkin tuon aluksen yhteneväisyydet tämän salaperäisen TR3B.n kanssa ovat melkoiset. Joten ehkä tuo Lockheed-Martinin suunnittelija on sitten hyödyntänyt Lemin kirjaa tehdessään jotain sellaista, mitä koskaan ennen ei olla edes kuviteltu voitavan toteuttaa.  Kun mietitään esimerkiksi “Solar Warden”-ohjelmaa, niin silloin tulee mieleen sellainen projekti, jota kutsutaan nimellä “Starlight Coalition”. Jos tässä nyt sitten ryhdytään oikein hiuksia halkomaan, niin silloin tietenkin voidaan kuvitella, että tuo termi voisi tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat syntyneet ulkoavaruudessa, mutta itse en tätä ehkä kuitenkaan voisi koskaan todistaa.

Kun pohditaan esimerkiksi USA:n ilmavoimien projekteja, niin tietenkin voidaan sanoa, että mikään tekninen väline ei koskaan yksin voita sotia. Mutta kuitenkin heidän toimintansa perustuu siihen, että on tietenkin oltava välineitä, joilla sitten vihollisia haastetaan todellisessa tilanteessa, mutta kuitenkin tuollainen jatkuva salailu sitten tietenkin on erittäin mielenkiintoista, vaikka varmasti tuolla valtiolla on todella suuria salaisuuksia.

Kuitenkin esimerkiksi Kiina ja Venäjä ovat esitelleet uusia hypersoonisia risteilyohjuksia, jotka iskevät kohteisiinsa erittäin suurella nopeudella, ja noiden ohjusten käyttämä tekniikka perustuu samaan WIG (Wing In Ground)-tekniikkaan kuin EKRANOPLAN-koneiden lento. Tuo tekniikka takaa sen, että ohjus voi lentää todella matalalla sekä suurella nopeudella, jolloin sen havaitsemisesta osumaan on todella lyhyt aika. Nykyaikaiset älykkäät komponentit mahdollistavat sen, että risteilyohjus ensin ikään kuin hiipii tietylle etäisyydelle kohteestaan, ja sitten käynnistää RAMJET-eli patoputkimoottorin, joka sitten kiihdyttää sen jopa Mach-6:n nopeuteen.

Tuollaisen aseen torjuminen on todella vaikeaa, koska sen keula on usein muotoiltu sellaiseksi, että tutkat eivät sitä havaitse, ja samoin infrapunajälki on suoraan kohti tulevassa patoputkimoottorilla varustetussa ohjuksessa melko pieni. Joten sen takia nuo aseet ovat erittäin pelottavia laitteita, varsinkin jos sattuu istumaan laivassa, johon on kohdennettu tuollainen huippuluokan älykäs ase. Tuollainen huippuluokan ristelyohjus voidaan ampua ensin ballistiselle lentoradalle, mistä se sitten pudotetaan takaisin ilmakehään.

Tämän jälkeen ohjus voi siirtyä hyvin matalalle lentoradalle, ja oikeastaan se voi toimia kuin joku antipodipommittaja, joka hyppii ilmakehän ulko-osien ja avaruuden välillä kuin joku kivenpala, mikä heitetään veteen ja laitetaan pomppaamaan pintajännityskalvosta. Tuolla tavoin liikkuvan aseen torjunta nimenomaan kineettistä energiaa hyödyntävillä vasta-aseilla on erittäin vaikeaa, ja tietenkin se voi sitten sukeltaa alas, ja edetä maanuoliaisen tavoin kohti kohdettaan.

https://en.wikipedia.org/wiki/Black_triangle_(UFO)

https://sites.google.com/view/blacktrianle/etusivu

Clive Cusslerin Kyklooppi (Cyclops, 1986) on kirjailijan hiukan erilaista tuotantoa, koska siinä tavoitellaan "X-files"-tyyppistä tunnelmaa

Vaikka Clive Cusslerin Kyklooppi (Cyclops, 1986) on ikään kuin tusinatavaraa, niin kyseessä on erittäin nautittava lukuelämys, joka pitää otteessaan loppuun asti. Kirjasta laitoin kirjoitelman alkuun kirjan englanninkielisen painoksen kuvan, koska suomalaisesta kannesta oli vaikeaa löytää terävää valokuvaa Internetistä.  Kuten muissakin Cusslerin kirjoissa, niin myös tässä tapauksessa on kysymys eräänlaisesta seikkailuromaanista, joka sisältää uskomattoman määrän erilaisia teknisiä vempeleitä, kuten magnetometreillä varustetun ilmalaivan sekä muita vastaavia oseanologisia vempaimia, joista näkee selvästi tuon kirjailijan olevan insinööri ammatiltaan. Kuitenkin tuo kirja on ikään kuin osoitus laajemmasta ajattelusta sekä luovuudesta kuin muut tuon kirjailijan kirjat, joissa seikkailee usein Dirk Pitt-niminen henkilö, joka on varmasti kirjailijan ”wanna be”-hahmo. Tai ainakin niin itse ajattelen, kun tämän kuvitteellisen hahmon edesottamuksista lueskelen.

Eli tuo kuvitteellinen sankari on senaattori Pitt:in poika, joka asuu lentokonehangaarissa, ja omistaa todella paljon kaikkia mukavia vempaimia, kuten vanhan lentokoneen sekä muita mukavia ”magneetteja”, ja tietenkin hän on hävittäjälentäjä, joka on ”lainassa” tuossa oseanologisessa eli valtameriä tutkivassa virastossa nimeltään NUMA (National Underwater and Marine Agency), jolla kyllä on kotisivut Internetissä. Tuo järjestö on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tarkoitus on edistää valtamerten tutkimusta sekä meriarkeologiaa ja konservoida vanhoja laivoja. Järjestön perustaja on Dr. Clive Cussler, ja sen kotisivut ovat alla.  Syy miksi tuo kirja osoittaa normaalia laajempaa ajattelua kuin muut ”Dirk Pitt”-romaanit on se, että tuossa romaanissa on ikään kuin ”The X-Files”-tyyppinen sivujuonne, missä USA:lla on salainen tukikohta kuussa. Tuo tukikohta on rakennettu Saturnus V-raketin rakettivaiheista, jotka on laskettu kuun pinnalle, ja sitten kaivettu tuon kappaleen pölyn sisään, jotta niitä ei voisi havaita Maan pinnalta käsin.

Kun mietitään tuota mahdollisuutta käyttää esimerkiksi Saturnus-V raketin toista tai kolmatta rakettivaihetta tuollaisen kuuaseman rakennuselementteinä, niin usein väitetään niin, että nuo rakettivaiheet ovat olleet tyhjiä, kun ne on irrotettu tuosta kantoraketista. Kuitenkaan tuollaisen raketivaiheen vieminen kuuhun ei vaadi kovin suurta määrää polttoainetta, jos se saavuttaa sitä ennen Kuun ja Maan keskinäisen Lagrangen pisteen. Avaruudessa kaikki on toisin kuin Maassa, eli siellä ei ole kaasukehää tai painovoimaa, mikä rajoittaisi kappaleen liikkumista, ja jos raketti voisi työntää alusta niin, että se ylittää tuon Maan ja kuun välillä olevan ”painovoimakynnyksen”.

Tuon pisteenjälkeen Kuun vetovoima muuttuu vallitsevaksi, niin sitten nuo moduulit tarvitsevat vain pienen raketin, jotta ne voidaan sitten asemoida kuuta kiertävälle radalle. Ja sitten nuo moduulit voidaan laskea makaamaan kuun pinnalle, ja tietenkin niissä voi olla polttoainesäiliöt sisällä, kun nuo kappaleet muutetaan tukikohdaksi. Se miten tuo mahdollisuus on tyrmätty monissa ohjelmissa, johtuu kuulemma siitä, että Saturnus-V:n käyttämä polttoaine on jotenkin myrkyllistä. Eli todellisessa elämässä Saturnus-V raketin toinen sekä kolmas vaihe käyttävät polttoaineenaan nestemäistä vetyä sekä nestehappea. Eli kyseessä ei mikään kovin myrkyllinen aine ole. Kun nuo vaiheet olisi sitten laskettu kuun pinnalle, niiden rakettimoottorit sekä polttoainesäiliöt toki voidaan poistaa, jolloin sisätilaa tulee enemmän, ja samoin hydratsiini saadaan poistettua tehokkaasti, jos sitä on jossain käytetty.

Ja tietenkin myös vety pitää poistaa aseman ilmasta, jotta se ei aiheuta räjähdystä, ja samalla aseman sisälle pitää asentaa aktiivihiilisuodattimet, joiden läpi ilmaa puhalletaan, jotta hiilidioksidi saadaan poistettua sen sisältä. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että kaasuseoksessa pitää olla jotain ainetta, joka estää mahdollisen tulipalon räjähdysmäisen leviämisen sen sisätilassa, jos siellä sitten syntyy kipinöitä. Eli tuon takia pitää hiilidioksidipitoisuutta säädellä tarkasti, koska puhdas happi on äärimmäisen vaarallista. Mutta toisaalta puhtaan hapen kuljettaminen asemalle on halvempaa kuin paine-ilman, koska sitä tarvitaan vähemmän. Joten tuonne Kuuhun voitaisiin kuljettaa hiilidioksidia, joka sitten voidaan puhdistaa tuolla aktiivihiili puhdistimella, koska silloin eliminoitaisiin puhtaan hapen aiheuttamat ongelmat.

Jos tuollainen asema halutaan salata, niin tietenkin voidaan käyttää sellaisia laitteita, kuin videotykit tai ikkunoiksi naamioidut teräväpiirtonäytöt joilla luodaan sitten kuvia esimerkiksi etelämantereesta, ja nuo asemalla olevat miehet tietenkin voivat soittaa kotiinsa, ja näyttää itsestään kuvaa esimerkiksi web-kameroilla, ja pienet yksityiskohdat voivat luoda uskottavuutta. Eli esimerkiksi pöydältä putoavaan muoviseen kynään voidaan laittaa metallinpaloja, joiden avulla magneetti imee sitä kohti lattiaa, jottas putoamisnopeus saadaan vastaaman maan pinnalla tapahtuvaa putoamista . Ja samalla tavoin esimerkiksi astronautti voi filmillä pudota tuolilta, ja sitten tuota filmiä voidaan nopeuttaa, jotta heidän keskustelunsa maassa olevien ihmisten kanssa olisi uskottavampaa. Ja sitten tietenkin kirjassa tapahtuu uskomaton tulitaistelu, missä käytetään rattiammuksilla varustettuja ”Gyrojet”-pistooleita sekä rakettiammuksia käyttäviä rynnäkkökivääreitä.

Gyrojet-ammus on oikeastaan pieni raketti, joka ei aiheuta niin kovaa rekyyyliä kuin normaali pistoolin tai kiväärin ammus. Ja jos tuollainen gyrojet-ammus sitten varustetaan oikealla ajonaineella, niin sillä voidaan ampua tehokasta tulta myös avaruudessa. Tuo ase kehitettiin USA:ssa 1960-luvulla, ja se sitten tietenkin on kirvoittanut salaliittoihin uskovien ihmisten mieliin ajatuksen, että aikooko USA käyttää sitä esimerkiksi kuussa tapahtuvaan tulitaisteluun? Eli tällaisia tekniikoita voidaan käyttää tuollaisen aseman salaamiseen. Tuossa Cusslerin kirjassa sitten esitellään myös lannoitelastissa oleva laiva, josta KGB aikoo tehdä pommin, jolla se räjäyttää Havannan sekä muita loistavia ratkaisuja erilaisiin ongelmiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lagrangen_piste

https://www.youtube.com/watch?v=qpOcdyxvUvc

https://en.wikipedia.org/wiki/Gyrojet

http://www.numa.net/

pimeakronikka.blogspot.fi