Tiedustelupalvelun työ vaatii onnistuakseen intensiivistä panostusta työpaikan henkilöstöön

MI-6:n päämaja Lontoossa

Tiedättekö erään mormoneihin liittyvän salaisuuden, mistä tuo kirkko vaikenee? Se liittyy kudosnäytteisiin, joita tuo kirkko on kerännyt ihmisiltä. Kyseisen kirkkokunnan hallussa on yksi maailman suurimmista solunäytteitä sisältävistä arkistoista, ja tuon innon kerätä tätä biometristä materiaalia epäillään olevan mm. Jehovan todistajien toiminnan kieltämisen taustalla. Tässä tekstissä tulee muuten toistumaan termi “turvallisuuspalvelu”, mikä tarkoittaa tällä kertaa organisaatioita, joiden tehtävänä on muiden viranomaisten valvominen, ja niiden virallinen tuntomerkki on usein joku epämääräinen kirjainyhdistelmä, josta kukaan normaali ihminen ei varmaan myöskään noita kirjainyhdistelmiä ole keksinyt.

Kun ajatellaan esimerkiksi sellaista kirjainyhdistelmää kuin MI-6, niin totta kai kaikki elokuvia tai vakoilusta kertovia romaaneja lukeneet tietävät, että kyseessä on britannian tiedustelupalvelu. Tuo yhdistelmä tulee muuten sanoista “Military Intelligence section 6”, tai normaalissa puheessa tuohon laitokseen viitataan kirjainyhdistelmällä SIS, joka on lyhenne sanoista “Secret Intelligence Service” ja se tietenkin on myös kuuluisan mielikuvituksen luoman vakoojan James Bondin tai “Agentti 007:n” työnantaja. KGB:llä kuulemma oli aikoinaan osasto, jossa tutkittiin “Bond-kirjoja” ja niiden pohjalta kehitettiin sitten jotain KGB:n välineitä, kuten esimerkiksi kobran myrkyllä täytettyjä kuulakärkikyniä tai kemikaalisumuttimia joita käytetään pahamaineisen KGB:n “Osasto V:n” operaatioissa.

Noissa kuulakärkikynissä oleva kobran myrkky on sellaista, että se aiheuttaa haavan ihoon, jonka jälkeen hermomyrkky pääsee kohteen elimistöön. Eli pelkkä kobran sylki on hengenvaarallista, vaikka käärme ei itse pitäisi uhriaan. Tuo myrkky hankitaan siten, että kobran myrkky lypsetään tuosta käärmeestä, ja sitä lisätään noissa kynissä käytettävään musteeseen.  Monet ihmiset eivät varmaan muuten tiedä sitä, että alkuperäinen James Bondin tai 007-kirjojen luoja Ian Fleming on oikeasti muuten ollut vakooja, joka työskenteli Toisen Maailmansodan aikana Mi-6:ssa, ja itse olen joskus kuullut, että hän olisi ollut myös kenttätehtävissä esimerkiksi Ranskassa tuolloin maailmansodan myrskyisinä vuosina. Monet ihmiset vihaavat  vakoilijoita, koska he pettävät ikään kuin tovereitaan.

Kuitenkin yksi soluttautuja voi aiheuttaa erittäin suurta vahinkoa valtion tiedustelupalvelulle rauhan aikana. Eli jos tuo soluttautuja pääsee tunkeutumaan tiedustelupalvelun päämajaan, niin silloin hän voi paljastaa vaikka kaikki toisen valtion palveluksessa olevat urkkijat. Toiseen tiedustelupalveluun kohdistuvaa vakoilutoimintaa kutsutaan vastavakoiluksi. Britanniassa tuota toimintaa harjoittaa “Security Service”, josta käytetään virallisesti nimeä MI-5 eli “Military intelligence section 5”.  Se että vastavakoilun virkailija pääsisi soluttautumaan vastapuolen päämajaan olisi sen johdolle todellinen päiväuni

Jos soluttautuja pääsee sodan aikaan soluttautumaan vihollisen päämajaan, ja kuvaamaan siellä sotasuunnitelmia sekä varusteita, niin silloin voivat tappiot nousta todella korkeiksi. Kun sota päättyy, niin vakooja on aina vaarassa, koska hän on nähnyt molemmat puolet konfliktista. Kaikissa maailman konflikteissa on tekijöitä, joiden toiminnassa on motivoijana lähinnä tuon toimijan oma etu.

Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta on Toisen Maailmansodan lopulla näytelty episodi, jossa eräät juutalaiset pankkiirit auttoivat natsien sotarikollisia pakenemaan Saksasta kun tuo valtio sitten vuonna 1945 romahti. Ja nuo samat henkilöt ilmeisesti auttoivat esimerkiksi Josef Mengeleä saamaan käsiinsä esimerkiksi Paraguayn sekä Argentiinan passeja.  Jos joku pääsee esimerkiksi valtion turvallisuuspalvelun päämajaa keräämään solunäytteitä, niin silloin tietenkin on olemassa vaara siitä, että sen agentteja voidaan jäljittää DNA-testien perusteella mistä päin maailmaa hyvänsä. Samanlainen tapaus tietenkin on se, jos turvallisuuspalvelun työntekijän vanhemmat tai heidän sisaruksensa kutsuvat jonkun siivoojan huoneistoonsa, ja tämä pääsee sitten keräämään soluja tuosta tilasta.

Tuolloin voidaan niiden ihmisten sukulaiset jäljittää todella tehokkaasti, ja tämä tekniikka tietenkin on erityisen tehokasta nimen omaan soluttautujaa eli “myyrää” vastaan toimittaessa. Kun jonkun valtion organisaation työntekijän vanhemmat paljastuvat esimerkiksi venäjän kansalaisiksi, niin silloin tietenkin on olemassa mahdollisuus, että henkilö on vieraan valtion hyväksi toimiva  agentti. Se ei vielä tarkoita sitä, että työntekijä tätä olisi, mutta tietenkin silloin pitää suorittaa hänen taustansa tarkastus. Jos hän on työhaastattelussa maininnut olevansa adoptiolapsi ja tuo asia ilmenee myös väestörekisteristä, niin silloin asia on siltä osin kunnossa.

Mutta jos taas tietoja adoptiosta ei näy, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että miten tuollainen asia on jäänyt ilmoittamatta? Yleensä nimittäin tuo asia näkyy normaalisti suoraan väestörekisteristä, eikä sen katsomiseen tarvita muuta kuin pääsy henkilön väestörekisterin perustietoihin. Joten silloin tietenkin pitää ryhtyä etsimään mahdollista “myyrää”. Tämä termi on peräisin John Lé Carrén kirjoista, ja se tarkoittaa samaa kuin “deep cover man”, eli kyseessä on tiedustelupalvelun tai muun vihamielisen järjestön agentti, joka on päässyt tunkeutumaan johonkin järjestelmään joko fyysisesti tai dataiskun avulla. Kuitenkin se että turvallisuuspalveluiden  työntekijöitä kyetään jäljittämään solunäytteiden perusteella saa aikaan vaaratilanteita myös toisella tavalla. Tässä skenaariossa esimerkiksi erikoisjoukkojen osasto kaappaa tuollaisen työntekijän, ja pumppaa hänestä salasanoja sekä käyttäjätunnuksia natrium pentothalin avulla. Tai oikeastaan voidaan sanoa sellainen asia, että kaikki maailman ihmiset eivät ole tietenkään virallisten tiedustelupalveluiden palveluksessa, vaan suurin uhka tulee organisoidun rikollisuuden taholta.

Jos organisoitu rikollisuus saa solutettua miehensä esimerkiksi FBI:n tai FSB:n sisäpiiriin, niin silloin voi tulos olla kammottava. Kun ihmiselle luodaan henkilöllisyys, niin sitä ei todellakaan voi käyttää suoraan yhtään mihinkään muuhun kuin oluen ostamiseen. Henkilöllisyys on nimittäin paljon suurempi asia kuin joku henkilöllisyystodistus. Jos ihminen haluaa soluttautua esimerkiksi MI-6:een, niin hänellä pitää olla sellainen henkilöhistoria, jota ei kovin helposti tekaista. Ihmisellä pitää olla syntymätodistus sekä muita asiakirjoja kuten koulutodistuksia, jotta hänet katsotaan kelpaavaksi tiedustelun työntekijäksi. Jos henkilö valitaan tällaisen laitoksen työntekijäksi, niin tietenkin hänen henkilöllisyyttään tarkastetaan monilla erilaisilla tavoilla.

Eli tietenkin DNA- sekä paperien tarkastus ovat asioita, joista aloitetaan. Ja samalla noiden henkilöiden luokat tutkitaan siltä varalta, että niissä on ollut poikkeuksellisen paljon erilaisia kuolintapauksia. Tuo kertoo siitä, että joku ehkä haluaa raivata noita todistajia pois tieltä. Samalla myös nuo tiedusteluvirkailijat käyvät kysymässä tuon henkilön luokkatovereilta näiden mielipidettä hänestä. Näin menetellään myös sellaisissa tapauksissa, että joku henkilö jää kiinni Mafian hyväksi toimimisesta.

Se että joku lahjoo poliisin on paha juttu, mutta se että poliisimies on työskennellyt vuosia rikollisten hyväksi on katastrofi. Se että rikolliset uskaltavat lähestyä poliisia lahjuksella ei ole kovin tavallista. Näet heidän pitää olla tietoisia siitä, että tuo poliisi voi heidät tästä pidättää, koska lahjoman tarjoaminen on rikos. Joten jotta rikolliset saavat poliisin solutettua tuohon organisaatioon täytyy heidän aloittaa tuon miehen tai naisen värvääminen hyvin nuorena, jotta hän ei tee ilmoitusta asiasta. Näet jos poliisikouluun pyrkivällä henkilöllä on suhteita rikollista toimintaa harjoittaviin moottoripyöräjengeihin tai muihin vastaaviin rikollisjärjestöihin niin  hänet yleensä hylätään.

http://tiedustelutyota.webnode.fi

Tutkimusten sekä tiedonhankinnan etiikasta sekä psykiatrien työtavoista

Kun puhutaan tutkimusetiikasta sekä siitä, että joku tutkijaksi itseään kutsuva henkilö on pettänyt vaitiolovelvollisuutensa, niin silloin tietenkin mieleen tulevat sellaiset saaret, missä paikalliset heimot heittelevät maihin tulevia tutkijoita keihäillä. Näissä tapauksissa itseäni ainakin ottaa aivoon sellainen asia, että tuollaiset asioiden levittelijät sekä urkkijat vievät myös mahdollisuuden toimia niiltä, jotka haluavat asioita selvittää. Sama koskee myös esimerkiksi tiettyjä hoitomuotoja, joissa työskennellään ihmisten parissa.

Esimerkiksi psykiatrinen hoito perustuu siihen, että potilas uskaltaa kertoa asioista psykiatrilleen rehellisesti. Joissakin tapauksissa on ilmeisesti ainakin huhujen mukaan potilaan päiväkirjoja pyydetty omaisten kautta luettaviksi tapaamisissa, tai heidän kirjoitelmiaan on kytätty olan ylitse, jotta lääkärille saadaan sitten sana, jos hänen kuntonsa huononee.

Vaikka menetelmä on tehokas, niin sen moraalisesta aspektista pitää kyllä hiukan keskustella, koska se ei ole varmasti kovin mukavaa. Ja silloin puhutaan tietenkin asioista, jotka ovat sellaisia, että potilas tai "asiakas" ei niitä halua tuoda esiin omaistensa kanssa keskustellessaan. Tuolloin tietenkin psykiatri saattaa kertoa noista tapaamisista sekä niiden sisällöistä potilaan omaisille, ja se sitten tietenkin vie koko hoidolta pohjan pois.

Toki oireista on mukavaa keskustella potilaan omaisten kanssa, ja pyytää näiltä asiaa koskevia raportteja, jotta lääkkeet saadaan kohdalleen. Noissa tapauksissa on joskus sitten tehty niin, että potilaan päiväkirjoja on tuotu tapaamisiin luettaviksi. Kuitenkin tuollainen urkinta sitten saa aikaan sen, että hoidolta putoaa luottamus pois, ja se tietenkin  aiheuttaa sen, että potilas alkaa mielistellä hoitajiaan sekä psykiatrejaan, jotta hänen ei tarvitse kohdata ikäviä tilanteita.

Eikä kerran menetettyä luottamusta sitten voi koskaan kukaan rakentaa uudelleen, vaikka tietenkin urkinta on tavallaan erittäin tehokas tapa hankkia tietoja potilaan yksityiselämästä. Kuitenkin näissä asioissa sitten välillä käy niin, että tuollainen  urkinta sekä kirjoitusten selän takaa kyttääminen ja päiväkirjojen vienti lääkäreille saa aikaan sen, että nekään ihmiset, jotka ovat halunneet oikeasti myös keskustella potilaan kanssa menettävät otteen hänestä, mutta toki maamme laki antaa mahdollisuuden antaa tietoja potilaan vanhemmille, jos hän on alaikäinen. Onko kuitenkaan moraalisesti oikein kysellä jatkuvasti vanhemmilta, että miten heillä on kotonaan mennyt tai paljastaa potilaan yksityiselämää koskevien tapaamisten sisältöjä muille ihmisille kertomatta aikeestaan potilaalleen.