Kansanedustajan työ ei ole niitä maailman helpoimpia

Hallitus sitten kaatui, kuten on odotettu. Eli hallituspuolueet eivät halua jatkaa tuossa koalitiossa, mikä on tietenkin aivan ymmärrettävää. Sipilän hallituksen taival on ollut sellaista tuskaa, mitä harvoin on politiikassa nähty, joten tietenkin Halla-Ahon valinta Perussuomalaisten johtoon on ollut heille sellainen vaate, että muiden puolueiden johtajat ovat myös saaneet sitten siitä sellaisen tekosyyn tai sysäyksen, että hekin haluavat vetäytyä tuosta yhteistyöstä, mikä on ollut hieman väkinäistä.

Tämän hallituksen toiminta on ollut sellaista, että sitä on varmaan ollut ilo katsoa, mikäli joku sitten on ollut näiden puolueiden vihamies. Kyseinen koalitio puristettiin kasaan melkein väkisin, ja sitten tuo toiminta hallituksen sisällä on ollut vähintään riitaisaa, ja oikeastaan se mikä on tuolla kollegiossa sitten saanut huomiota, on ollut tiettyjen ministerien poukkoilu. Ja sitten tietenkin Sipilä, joka on saanut sitten paljon huomiota siksi, että hän on saanut selitellä kaiken maailman noloja asioita, muiden puolesta. Eli tällaisessa tilanteessa voidaan käyttää sellaista psykologiaa, mikä on peräisin työyhteisöistä.

Jos työyhteisössä henkilöiden kemiat menevät ristiin, eivätkä heidän mielipiteensä ole toisten mielestä arvokkaita, niin siitä sitten seuraa hyvin ikävä ilmapiiri, joka kostautuu työuupumuksena. Ja itse kyllä uskon että tuo hallituksen sisäinen asetelma aiheuttaa stressiä sekä erityisesti välien kiristymistä henkilökohtaisella tasolla.  Hallitus sekä eduskunta  on nimittäin aivan samanlainen työpaikka kuin kaikki muutkin sikäli, että siellä pitää henkilöiden istua samassa huoneessa ja pystyä puhumaan erilaisista asioista, niin että jokainen sitten saa oman mielipiteensä sanottua. Ja jos tuollaisessa paikassa joku käsittää, että hän voi ryhtyä vähättelemään toisia, niin se sitten varmasti ärsyttää vähän kaikkia.

Nuo ihmiset on sinne valittu tekemään päätöksiä eikä suinkaan painamaan kiltisti nappia, kun joku puolueen johtaja sattuu niin haluamaan. Ja vaikka kyseessä olisi “vain” rivikansanedustaja, niin tietenkin hänellä on ollut oma kannattaja-joukkonsa sekä vaalikoneistonsa, joka hänet on sinne nostanut. Ja siksi myös niiden permannolla istuvien  edustajien pitää saada puhua asioista, vaikka he kuinka olisivat eri mieltä jostain asioista. Ja ministeri ei tietenkään ole mikään rivikansanedustaja, vaan paljon näkyvämpi hahmo tuolla poliittisella kentällä.

Ministeri on itseasiassa kansanedustajien edustaja maamme johdossa. Ja jokainen ministeri on vastuussa omasta toimialueestaan. Vaikka puolueen eduskuntaryhmä olisi ulospäin jotain mieltä jostain asiasta, niin silloinkin sen sisällä käydään keskustelu siitä, miten johonkin esitykseen reagoidaan. Ja kun puhutaan puolueista sekä niiden edustajista, niin silloin pitää muistaa se, että jokaisella edustajalla on vähintään yhdestä asiasta eriävä mielipide. Juuri se asia saattaa olla sellainen, mikä vie juuri tuon edustajan eduskuntaan.

Edustaja-ehdokkaaksi lähteminen on suuri askel ihmiselle, ja jo ehdokkuutta varten pitää hankkia nimikirjoituksia sekä rahasto, josta kampanjan vaatima rahoitus saadaan. Se vaatii tietenkin rohkeutta myös edustajalta itseltään, kun hän käy esimerkiksi yrityksissä pitämässä myyntipuheita, missä tuo henkilö esittää omia näkemyksiään ihmisille, jotka voisivat antaa hänen kampanjaansa rahoitusta. Ja tuolloin tietenkin puhutaan suurista rahoista, joten silloin on esitettävä selkeitä ja hyvin perusteltuja näkemyksiä jokaisesta asiasta, joita nämä kampanjan rahoittajiksi ajatellut tahot sitten haluavat ajettavan. Ja jos edustajia kohdellaan huonosti, niin silloin puolueet eivät sitten saa enää ehdokkaita noille listoilleen, ja silloin tietenkin seuraa ongelmia.

Kun ihminen asettuu ehdolle eduskuntaan, niin totta kai hän sitten olettaa, että häntä kuunnellaan eikä hänen mielipiteilleen naureta. Samoin edustajilla on oikeus esittää mielipiteitään, vaikka ne olisivat ristiriidassa tasavallan presidentin tai puolueen johtajan  mielipiteiden kanssa, ja tietenkin jokainen meistä voi arvata sen, että jos presidentti tai puolueen johtaja ei kantaansa ole ilmoittanut, niin sitä ei kukaan voi silloin tietää.  Samoin eduskunta johtaa maamme sisäpolitiikkaa säätämällä lakeja, ja ulkopoliittinen päätösvalta asioissa on tasavallan presidentillä, pois suljettuna ne EU:ta koskevat kysymykset, joissa päätösvalta on pääministerillä sekä Suomen hallituksella.

Tuon takia edustajalta odotetaan aktiivisuutta, ja toki hänellä on sitten aina oma työpaikka kansanedustajana kyseessä, koska neljän vuoden välein viimeistään tulee eteen vaalit. Ja jos edustaja ei miellytä tukijoitaan tai äänestäjiään, niin silloin hän voi sanoa hyvästit työpaikalleen. Tuon takia pitää edustajan olla jatkuvasti aktiivinen, ja silloin jos joku sitten ikään kuin hänet jyrää, eli ryhtyy juuri hänen puheenvuoronsa aikana puuhaamaan kahvitaukoja tai puhumaan kännykkään, niin se varmasti masentaa. Ja sitten tietenkin kaikki ikävä palaute kuten rivojen viestien lähettäminen sähköpostiin saattaa masentaa tuota henkilöä.

Kun kansanedustaja tulee ensimmäisen kerran työpaikalleen, niin silloin tietenkin hän tulee uuteen työpaikkaan, kuten kuka tahansa meistä. Silloin varmasti eten tulee tilanteita, missä hän tarvitsee apua, ja yksi niistä on sosiaalisten suhteiden eli toimintaverkoston luominen. Ja kun edustaja kävelee kahvioon, niin silloin hän varmasti ajattelee, että kaikki siellä jo tuntevat toisensa. Tuolloin tietenkin pitää muistaa se, että hän on muutenkin uuden tilanteen edessä. Siirtyminen ehdokkaasta edustajaksi on pitkä harppaus, ja silloin varsinkin yhden asian edustajat, jotka ovat luvanneet rahaa tai muita etuja työttömille ovat uuden tilanteen edessä. Eduskunta ei ole olemassa vain yhtä asiaa varten, vaan siellä tehdään kaikkia ihmisiä koskevia päätöksiä, ja tietenkään esimerkiksi se valiokunta, mihin edustaja istuu ei ole aina hänelle itselleen mieleen.

Eli joku oravien suojelija saattaa sitten löytää itsensä puolustus-valiokunnasta, vaikka hän olisi halunnut ympäristövaliokuntaan, koska hänen luonnonsuojelullisia näkemyksiään on haluttu kuulla tuossa valiokunnassa. Tai joku rautainen majuri saattaa löytää itsensä ympäristövaliokunnasta, koska sinne on haluttu hänen näkemyksiään, eli maanpuolustusta on haluttu sitten niveltää luonnonsuojeluun. He joutuvat nyt oikeasti pohtimaan muitakin asioita kuin omaa etu-ryhmäänsä tai omaa aatettaan. Ja sitten jos edustaja pääsee ministeriksi, niin edessä on todellinen päätöksenteko, missä sitten pitää ottaa huomioon budjettikehys ja kaikki muutkin tuota asiaa koskevat aspektit eli ulottuvuudet, ja tuolla asialla on sellainen nimi kuin “Valtamarski”.

Termi on muuten peräisin 1800-luvulta, ja se tarkoittaa sitä, että kun henkilö tekee jotain päätöksiä valtion virassa, niin se merkitsee sitä, että kaikki tuon alan päätökset sitten tehdään hänen työhuoneessaan. Joten jokaisen ministeriön toimialue on valtavan suuri, ja päätöksiä tehdään siellä jatkuvasti, mikä sitten lisää paineita. Niissä pitää aina noudattaa yhteneväistä linjaa, ja auta armias jos joku poikkeaa näistä linjoista, niin siitä sitten tehdään asioista kanteluita, joissa sitten menee aikaa ja vaivaa, kun esimerkiksi muistetaan, että paikka mihin sellutehdas pitäisi sijoittaa sijaitsee suojellun  lintujärven rannalla.

http://kansanedustajantyosta.webnode.fi/

Sipilän hallituksen suosiosta sekä siitä, millaiseen ryöpytykseen hän heti uransa alussa joutui

Sipilän hallitukseen ollaan tietenkin hyvin tyytymättömiä, koska ihmiset odottivat siltä liikoja. Eli häneltä odotettiin sitä, että tuo ”yrittäjien ja perussuomalaisten” hallitus korjaisi kaikki yhteiskunnalliset epäkohdat käden käänteessä. Siltä odotettiin sitä, mikä on mahdotonta, eli eroa EU:sta ja muuta vastaavaa toimintaa, jolla työttömyys olisi silloin pudotettu puolella. Kuitenkin tämä asia on jotenkin ollut tälle hallitukselle erityisen hankala aihe, koska esimerkiksi suuryrityksiä palvelee erityisen paljon tämä EU:n tarjoama työvoiman vapaa liikkuminen tällä yhteistalousalueella, ja tietenkin myös Kreikkaan maksettuja varoja käytettiin mediassa siihen, että maamme hallitus olisi irtaantunut tuosta yhteistalousalueesta, ja muutenkin Sipilää painostettiin todella voimakkaasti irroittaman maamme tuosta unionista.

Samoin tietenkin valuutan sekä tavaran vapaa liikkuminen palvelee nimenomaan suuria yrityksiä, joiden toiminta perustuu korkean teknologian tai jalostusasteen tuotteiden myymiseen ulkomaille. Ja samoin esimerkiksi perussuomalainen liike sai sellaisen opetuksen poliittisesta päätöksenteosta, mitä se ei varmaan koskaan tule unohtamaan. Nimittäin on helppoa arvostella muiden tekemiä päätöksiä, mutta missään nimessä niiden tekeminen ei ole  mitenkään kovin mukavaa eikä helppoa, varsinkin kun kaikilla on vähän oma näkemys noista asioista.

Kun puhutaan siitä, että tulemmeko eroamaan EU:sta vai emme, niin silloin taas ryhdytään puhumaan sellaisista asioista, kuin että mitä jos vaikka saisimme tuolla tavoin luotua työpaikkoja ”ihan oikeille suomalaisille”, mutta mitään muuta sitten ei ihmisille ole tarjoilla. Jos me eroamme EU:sta, niin toki silloin voimme taas luoda muutamia työpaikkoja rajavartiostoon mutta se tuskin meidän talouttamme mitenkään auttaa. Näet työttömien suuri määrä ei ole valtiolle mikään ongelma, vaan se että heidän elättämisensä maksaa rahaa, jota valtiolla ei loputtomiin ole. Se että esimerkiksi nuo työttömyyskorvaukset muutetaan eläkkeiksi, on todella vastuutonta, koska tuolloin ei työttömällä ole sitten edes teoreettista mahdollisuutta työllistyä, ja jos taas työttömyyskorvaus muutetaan sellaiseksi, että sillä ei edes kukaan elä, niin se sitten tuo eteen rikosaallon mahdollisuuden.

Jos työpaikan ottaminen on pakollista aina, kun työvoimatoimisto sitä ehdottaa, niin tietenkin silloin mennään oikeaan suuntaan, mutta silloin eteen tulee ongelmia sellaisesta asiasta, että jos ihminen ei omaa mitään motivaatiota työhönsä, niin silloin hän saattaa ryhtyä hajottamaan työpaikalla paikkoja, jotta pomo sitten potkii hänet pihalle. Tuolloin saattavat rahalliset vahingot nousta moninkertaiseksi, kun työläinen saapuu töihin juovuksissa tai muuten hajottaa paikkoja, kun hän hutiloi koneen kanssa tai sitten muuten paiskoo tavaroita. Ja jossain vaiheessa sitten jokainen meistä saa tarpeekseen työpaikasta, jossa työpäivä merkitsee jatkuvaa huutamista sekä ylenkatsetta muiden taholta.

Lopulta ihminen vain jättää tulematta töihin, vaikka suomen laki sanoisi asioista mitä hyvänsä. Kun puhutaan Sipilän hallituksesta, niin se joutui, välittömästi virkkaan astuessaan todella kovan mediaryöpytyksen kohteeksi, missä sitä painostettiin eroamaan EU:sta sekä sitä myös painostettiin asettamaan korkeakoulut maksullisiksi, ja toki media ajoi tuolloin voimakkaasti sitä kantaa, että tuo korkeakoulujen maksullisuus olisi jotenkin pelastanut maamme talouden. Eli jokaisessa uutisessa sitten jaettiin sellaisia numeroita, kuinka paljon korkeakoulutus maassamme tulee veronmaksajille maksamaan.

Myös esimerkiksi tiedotusta hoidettiin siten, että ihmisille kerrottiin, että kuinka paljon lukukausimaksut sitten helpottaisivat opiskelijoiden elämää. Toki silloin otettiin aseeksi se, että kaikkialla muuallakin on tapana periä lukukausimaksuja yliopistoista. Ja mitään muuta kantaa ei asioissa voinut olla, kun erilaisia maistereita marssitettiin median eteen kertomaan, kuinka paljon voisi yliopisto pyytää noilta opiskelijoiltaan rahaa, ja silloin tietenkin kerrottiin myös, että ”insinöörejä on maassamme hiukan liikaa”, ja että kaikille ei riitä sitten töitä, kun he valmistuvat, mutta se oli kuitenkin ainutkertaista, että maassamme otettiin voimakkaasti sellainen kanta, että kaikki yliopistot tulisivat maksulliseksi, ja mitenkään pienistä summista ei ollut kysymys, vaan 36 000 euron maksusta lukukaudessa.

Mutta kuten huomasimme, niin silloin kuitenkin alettiin miettiä, että jos vain valtiollisia työpaikkoja olisi tarjolla, niin silloin se vain lisäisi talouden alijäämää. Kun mietitään kuntouttavaa- tai tuettua työtä, jossa teetetään ihmisille ikään kuin orjatyötä, niin se varmasti on joillekin syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden työkyvyn kannalta upea asia. Mutta samalla esimerkiksi kaupunkien polkupyöräkorjaamot, joissa sitten joku ihminen tekee työtä alle kympillä päivässä varmasti vie samalla työpaikkoja oiekasti kannattavilta polkupyöräkorjaamoilta, vaikka kaupunkien työsaleilta ei saa tavallinen ihminen hakea polkupyörää, vaan jos tuo mielellään romuosista kasattu pyörä halutaan antaa pois, niin sitä varten pitää olla sosiaaliviraston lupa, että tuon pyörän saa sitten luovuttaa.

 Kuitenkin kyseessä on mielestäni sellainen asia, että se vie kyllä tyäpaikkoja niin sanotuilta ”oikeilta” polkupyöräkorjaamoilta, joiden pitää kilpailla asiakkaista. Polkupyörän korjaajia ei varmaan maassamme kauheasti ole, koska moni ihminen suorittaa nuo pyörän huoltoa koskevat toimenpiteet itse. Tuollainen vakavasti sanoen kaupungin sosiaaliviraston ylläpitämä tekemällä tehty työpaikka ei varmasti ole sellainen, mikä motivoi ketään oikeasti hakemaan työtä.

Vaikka tietenkin siellä pitää olla selvin päin, jolloin työkyky pysyy jotakuinkin hyvänä. Mutta valtion talouden kannalta noista työpaikoista ei juurikaan verorahoja tule, joten niistä ei varmasti tule ”pelastavaa enkeliä ” maamme taloudelle. Kun puhutaan siitä, että jokaisella peruskoulun käyneellä on mahdollisuus hakea ammattitutkinto itselleen, niin ihmettelen sitä, miksi nuoret sitten ovat koulut jättäneet kesken? Onko niin paljon helpompi lähteä sitten ilman koulutusta hakemaan töitä, kun ei muka noille ihmisille tarvitse maksaa palkkaa? Eli tietenkin työnantajien on mukava teettää ihmisillä töitä, mutta myös palkka pitäisi pystyä maksamaan.

Jos maassamme toimiva yhtiö haluaa sitten tehdä työntekijän kanssa sopimuksia, joilla se varmistaa esimerkiksi sen, että joku tulkki tai lakimies on aina sen käytettävissä, kun se hänen palveluksiaan tarvitsee, niin silloin pitää tehdä sellainen työsopimus, mikä takaa lakimiehen tai muun sellaisen henkilön saatavilla olon silloin, kun häntä tarvitaan. Kuten olen miljoona kertaa kirjoittanut, niin kukaan meistä ei elä millään lupauksilla tai sopimuspapereilla, vaan myös rahaa on mukava saada omasta  työstä.

Näin sitten saa tuollainen työntekijä haettua vähän ruokaa kaupasta, ja se tietenkin on asia, mikä oikeassa elämässä maksaa melko paljon. Eli kun puhutaan palkasta sekä omaan napaan tuijottamisesta, niin voin kertoa kaikille, että mikään nollatuntisopimus ei ketään elätä, eikä sellainen sopimus takaa sitä, että henkilö on siloin käytettävissä, kun häntä kaivataan työhön. Näet hän voi sitten ottaa muitakin vastaavia sopimuksia, joista ehkä on sitten myös töitä luvassa. Ja mikään nollatuntisopimus ei kuitenkaan ole työttömien määrää vähentävä asia.