Marsin muuttaminen Maan kaltaiseksi voi joskus tulevaisuudessa olla totta

Marsin pintaa luotaimen kuvassa
(Kuva: NASA)

”Marsin aikakirjat” on viehättävä romaani siitä, kuinka Mars-planeetta joskus tulevaisuudessa ehkä muutetaan Maan kaltaiseksi. Syy siihen, miksi Marsin muuttaminen elämälle suotuisaksi planeetaksi on niin vaikeaa, johtuu siitä, että siellä Auringon valo on niin paljon heikompaa kuin Maassa, että planeetan kaltaistamisessa käytetyt yksisoluiset levät eivät ehkä kykenisi elämään tuolla planeetalla, ja samoin tuon planeetan kaasukehän tiedetään olevan sen verran ohut, että Auringon UV-säteily kuitenkin vaarantaisi tuon operaation. Tietenkin noita organismeja kuten leviä sekä yhteyttäviä bakteereja voidaan kylvää Marsin erämaihin, ja ainakin Vales Marinerasin rotkolaaksossa voisivat nuo operaatiossa käytettävät lajit sitten elää. Kyseisessä kirjassa Marsia lämmitetään kuumentamalla sen kuita valokaarien avulla, niin että ne sitten toisivat lämpöä tuon planeetan karuille tasangoille, mikä sitten saisi sen pinnan alla olevat hiilidioksidisulkeumat kaasuntumaan, mikä nostaa planeetan pintalämpötilaa.

Marsin kiviaines voi sisältää melkoisen määrän kidevettä, joten jos kidevesi olisi käytettävissä, niin silloin vettä voidaan tehdä tuolle punaiselle planeetalle lähetettävässä ydinvoimalassa, jossa Marsin pintaa kuumennetaan erittäin kuumaksi, jolloin tuo planeetalta ehkä löytyvät vesivarat saadaan vapautettua, mutta sitten ongelmia tulee ravinnon sekä planeetan pinnan erittäin alhaisen lämpötilan kanssa, missä sitten noiden organismien aineenvaihdunta hidastuu, ja silloin niiden tehtävä eli yhteyttäminen häiriintyy. Tietenkin aluksi voidaan käyttää jättimäisiä kasvihuoneita, joissa jotain yhteyttävää arkkibakteeria viljellään, ja noiden bakteerien tuottamaa happea voidaan sitten johtaa tuon planeetan kaasukehään, josta sitä kautta muokataan sellaista, että siinä voisivat normaalit Maasta tuodut eliöt elää.

Mutta tietenkin UV-säteily on ongelma, joka voidaan ratkaista paksuntamalla planeetan kaasukehää näiden arkkibakteerien avulla, mutta se sitten vaatisi vettä sekä sitä, että tuolle bakteereille sopivaa maa-ainesta löytyisi, jotta bakteeria voitaisiin lopulta päästää luontoon kasvamaan. Muuten tuollaisten kasvihuoneiden käyttö tietenkin veisi todella paljon aikaa, ja tietenkin esimerkiksi ydinvoiman käyttö tarve varmasti ajaisi tuon projektin alas, syynä olisivat projektin kallis hinta sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat, koska reaktorin sekä muiden tukilaitteiden valmistaminen tuolla planeetalla olisi valtavan kallis operaatio, ellei sitä sitten tehdä robottien avulla. Mutta silloinkin kyseessä on tähtitieteellisen kallis projekti, jonka ongelmana olisi reaktorin vaatiman uraanin vieminen Marsiin tai sen kaivaminen planeetan pinnasta. 

Tässä kuvitteellisessa operaatiossa Marsiin lähetettäisiin täysin automaattinen robottitehdas, joka valmistaa tarvittavia robotteja, jotka kykenevät valmistamaan tarvittavat rakenteet tuota operaatiota varten, jonka arvioitu alkamisaika olisi ehkä vuoden 2200 tienoilla. Tuolloin ihmiskunta ehkä on jo matkannut asteroidivyöhykkeelle, ja silloin tietenkin käytössä olisi virtuaalitodellisuus sekä tehokkaat tekoälyllä varustetut robotit, joiden avulla ihminen voisi suorittaa niin sanottuja ”nojatuolimatkoja” pitkin aurinkokuntaa.

Kauko-ohjattavien sekä autonomisten robottien avulla voisi ihminen mennä sinne, mihin ei koskaan ole edes ajateltu voitavan mennä. Tuollaisten korkeasti kehittyneellä ja mutkikkaalla tekoälyllä varustettujen robottien käyttö olisi varmasti monien tutkijoiden sekä avaruushallinnon päätöksentekijöiden mielestä hyvin kannattavaa, koska tuolloin ei kalliisti koulutettujen tutkijoiden sekä insinöörien tarvitse viettää suurta osaa elämästään jossain avaruusaluksessa, vaan he voisivat suorittaa tehtävänsä istuen kotonaan tai toimistossaan, jolloin nämä henkilöt voisivat ottaa osaa muihinkin ohjelmiin kuin vain siihen yhteen.

Kuitenkin Marsin pintalämpötilaa voitaisiin nostaa hyvin tehokkaasti lämmittämällä sen kuita hyvin voimakkaasti, jolloin planeetan pinnan alla olevat hiilidioksidi sulkeumat kaasuuntuisivat. Tuo lisääntyvä hiilidioksidin määrä nostaisi sitten Marsin pintalämpötilaa edelleen, ja samalla paksuuntuva kaasukehä sitten myös nopeuttaa planeetan lämpötilan nousua sekä lisää mikrobitoimintaa.

Syy miksi tässä operaatiossa tietenkin pitää käyttää aluksi arkkibakteereja, johtuu siitä, että nuo bakteerit sitten voivat muodostaa proteiinikuoria ilman varsinaista humusta eli valmista biomassaa, ja yksi kiinnostavimmista vaihtoehdoista olisi käyttää sellaisia mikrobeja, jotka kykenevät pelkistämään rautaa, jolloin rautaoksidista saataisiin happea paneetan kaasukehälle. Kuitenkin alhainen lämpötila on tietenkin ongelmallinen asia. Marsin lämpötilaa voidaan kuitenkin nostaa kuumentamalla sen kuita Phobosta sekä Deimosta esimerkiksi suuntaamalla niihin voimakkaita radio- tai mikroaaltoja, mutta koska kyseessä on kaksi hiilestä muodostunutta asteroidia, niin nuo asteroidit voitaisiin muuttaa valtaviksi hiilivastuksiksi.

Silloin asteroidin molempiin päihin voidaan kiinnittää elektrodit, ja tuon kappaleen viereen laitetaan ydinvoimala, josta saatava sähkövirta kuumentaa noita kuita. Kuitenkin kaikkein paras vaihtoehto olisi hybridiratkaisu, missä noihin punaisen planeetan kuihin pumpataan energiaa useilla eri välineillä, eli planeetan pinnalla sekä sen kiertoradalla olevien mikro- tai radioaalto-lähettimien avulla noiden kuiden pintaa kuumennetaan, ja syy miksi tähän ei kannattaisi käyttää laseria, on se että tuolloin noiden Marsin kuiden saama sätelyenergia jakaantuu tasaisemmin, jolloin ne eivät räjähdä kappaleiksi. Jos käytetään radioaaltoa, niin se vaatii tuolloin kahta lähetintä, jotta kappale saadaan kuumenemaan, ja tuolloin on vaara, että kohde räjähtää lämpölaajenemisen takia kappaleiksi.

Syy miksi sätely kannattaa kohdistaa ensin Marsin kuihin johtuu siitä, että jos tuo energiateho sitten johdetaan suoraan planeetan pintaan, niin se sitten vaarantaa siellä olevat installaatiot. Jos ajatellaan oikein fundamentalistisia ajatuksia esimerkiksi sähkövirran toimittamiseksi Mars-planeetalle, niin kaikkein paras kuviteltavissa oleva vaihtoehto olisi valtavan tehokas radiomaser, jolla sitten sähköä siirretään läpi avaruuden, kuten esimerkiksi Teslan Vanderbilt-kokeessa tehtiin.

Tuolloin käytettävän sähkötehon vain pitää olla niin kauhean paljon suurempi, jotta tuo laitteisto sitten kykenisi toimittamaan tarpeeksi sähköä radioaaltojen muodossa Marsiin, että tätä mahdollisuutta tuskin kovin helposti otetaan käyttöön, mutta teoriassa se toimisi niin, että keskellä radiomasereiden ryhmää olisi yksi tehokkaampi maser, joka sitten ikään kuin vetää muiden tuohon säteeseen kohdistettujen heikompi tehoisten maserien säteet mukaansa, jolloin saadaan aikaan valtavan voimakas radioaalto. Jos tuo koherentti radioaalto osuu johonkin kesken matkaa Marsiin, niin silloin tuo kappale varautuu valtavan voimakkaalla sähkövirralla, ja jos joku alus sitten tuon jälkeen sattuu telakoitumaan  johonkin avaruusasemaan, niin tuloksena olisi tilanne, missä se toimisi kuin valtavan voimakas sähköpamppu, joka lamauttaa tuon kohteen elektroniikan.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Tulevaisuuden kaupunki voi kellua veden päällä

Osa tulevaisuuden kaupungeista ehkä
rakennetaan kelluvien alustojen päälle
(Kuva: Disney)

Aavesaari on tarina saaresta, joka kohoaa merestä sadan vuoden välein ja tuosta tarinasta on muuten olemassa useita eri versioita, mutta tutuin on myytti Kanarian saarilta, jossa oppaat kertovat siitä paikallisena myyttinä. Kuitenkin tuollaisia tarinoita on myös muualta, ja niiden alkuperänä voivat olla esimerkiksi meren pohjassa olevat vulkaanit, jotka voivat nostaa pinnalle niin paljon höyryä tai vesikuplia, jotka muistuttavat saaria, ja tietenkin myös jäävuoret ja muut vastaavat asiat saavat varmasti aikaan sen, että tuollaisia tarinoita “aavesaarista” on myös muualla.

Jos tuota asiaa lähdetään selvittämään kuten rikostutkija sitä selvittäisi, niin silloin pitää tietenkin selvittää se, kuinka kaukana rannasta tuo salaperäinen saari on ollut, ja miltä ajalta kyseinen myytti on kulkenut perimätietona. Jos ensin otetaan sellainen kanta asiaan, että kyseessä voisi olla jonkinlainen laituri, joka tarpeen tullen voidaan upottaa meren pohjaan, eli se hinattaisiin pohjaan väkipyörien avulla.

Pelkkä myytti on sikäli kiehtova, että jos oikein halutaan käyttää mielikuvitusta, niin joku on voinut rakentaa eräänlaisen laiturimaisen  kohon, joka voidaan vetää tarvittaessa veden alle. Tuo laituri voisi olla varattu vaikka jotain sellaista tilannetta varten, missä liikaa laivoja tulee satamaan, ja ne eivät  mahtuisi muuten satamaan, niin nuo ylimääräiset laiturit nostettaisiin merenpohjasta, ja sitten alukset voisivat sitten kiinnittyä niihin.

Kyseessä voisi olla jonkinlainen alusta joka nousisi pintaan meren pohjasta ja sen päällä voisi olla tietenkin taloja tai muita ratkaisuita kuten rakettien laukaisu ja tukirakenteita. Eli se muistuttaisi öljynporauslauttaa. Mutta se vaatisi tietenkin sellaisen hydrauliikan, mikä voisi nostaa ja laskea tuota tasoa.

Kysymys tietenkin on siitä, että miksi tuollainen ratkaisu tehdään tuollaiseen laitteeseen, kuten rakettien laukaisualustaan tai tieteelliseen asemaan, joka toimii täysin laillisesti. Mutta tietenkin jos kyseessä on vedenalaisten ohjustukikohtien huoltorakennelma, niin silloin varmasti kyseessä on melko salainen väline.

Tai sitten kyse on merellä kelluvasta alusryppäästä, joka mudostuu useista toisiinsa kiinnitetyistä aluksista. Niiden päällä voisi olla ehkä joku kangas tai lautataso, jonka päällä saattoivat nuo ihmiset kävellä. Eli oliko joskus muinoin olemassa kelluvalla alustalla oleva aavekaupunki, joka sitten vain katosi, kun sitä alettiin vainota. Eli olisiko myytti veden päälle rakennetuista kaupungeista totta?

En tiedä miten pitkään esimerkiksi sana “teltta” on kuulunut ihmisten sanavarastoon, mutta voidaan ajatella, että joskus menneisyydessä olisi ollut merellä eläviä heimoja, jotka sitten liittivät aluksiaan yhteen, ja sitten he olisivat voineet perustaa ikään kuin kelluvan telttakaupungin. Tuosta ei ole mitään todisteita, mutta jos he olivat vieneet nuo laudat ja kankaat mukanaan, niin silloin ei tietenkään ole mitään kaivettavaa jäänyt nykyajan arkeologeille.

Kun pohditaan tuon kelluvan kaupungin rakentamista nykyaikaisen arkeologian kannalta, niin voidaan ajatella niin, että merelle rakennetaan tulevaisuudessa valtavia ponttooneja, joiden päälle rakennetaan oikeita kaupunkeja. Tuolla tavoin voitaisiin sitten hoitaa myös tätä nykyaikaista yhteiskuntaa vaivaavaa ylikansoitusongelmaa. Tuolloin ponttoonien päälle voitaisiin rakentaa kokonaisia kaupunkeja, koska jos tuo ratkaisu tehdään yksinkertaisesti toisiinsa liitettävistä 100X20 metrisistä ponttooneista, niin tuon keinotekoisen saaren kokoa ei tuolloin rajoita mikään, ja nuo ponttoonit voidaan tehdä betonista, jolloin ne voidaan valaa paikalla.

Mereltä voidaan myös laukaista raketteja, ja tuottaa halpaa energiaa suoraan vesivoimasta. Noilla alustoilla voisi olla käytössään järjestelmä, missä syvyyksiin pudotetun putken kautta johdetaan vettä turbiinin pyörille, joista sitten saadaan generaattorin tarvitsema voima.

Ja tuossa tapauksessa ainakin pieniä kerrostaloja voidaan rakentaa tuollaisen kelluvan saaren päälle. Kyseinen saari voisi toimia samalla esimerkiksi levien sekä kalojen kasvattamojen yhteydessä, jotta yhteiskunta saisi ruokaa. Eli ne tuottaisivat leviä sekä kaloja ihmisten ravinnoksi tulevaisuuden Maailmassa, missä ihmsten pitää miettiä ravinnonsaantinsa aivan uudelta kannalta, koska tuolloin maa-alueet ovat todella pahasti ylikasoitettuja, joten ylikansoitusta voidaan purkaa valtamerelle rakennettuille alustoille.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Tulevaisuudessa ehkä saamme joskus kontaktin vieraaseen sivilisaatioon, jolloin voimme ehkä lähettää matkaan myös SETI (Search for Extraterrestrial Intelligence) luotaimia, joiden toiminta perustuu stealth-tekniikkaan

Jossain vaiheessa me ihmiset olemme lähdössä  matkaamaan tähtiin, ja ehkä sitten siellä kohtaamme toisen älykkään sivilisaation, joka myös uteliaasti tarkkailee sitä, mitä me teemme. Tuo hetki jolloin lähdemme kotiplaneettamme turvasta lopullisesti tulee eteen viimeistään  silloin, kun aurinko polttaa vetynsä loppuun, ja muuttuu punaiseksi jättiläiseksi, joka polttaa Maan pinnan aavikoksi, tai vaikka me silloin voisimme muuttaa tunneleihin asumaan, niin jossain vaiheessa auringossa tapahtuu nova-purkaus, mikä tuhoaa maapallon, jolloin meille tulee eteen ajolähtö.

Tässä kirjoituksessa lähden siitä, että kun saamme kontaktin toiseen sivilisaatioon, niin me ihmiset olemme kuitenkin tuolloin se kehittyneempi sivilisaatio, jonka pitää tuntea vastuu siitä, että emme lähde tukemaan mitään sellaista kehitystä, jota emme voi hyväksyä. Eli emme saa silloin tehdä samaa virhettä, jonka eurooppalaiset tekivät Tyynenmeren saarilla ja lähteä tukemaan jotain harvainvaltaa tai luomaan itsellemme orjia, koska siitä seuraa myöhemmin ongelmia. Jos toinen sivilisaatio koostuu älykkäistä yksilöistä, niin jossain vaiheessa sen mitta tulee täyteen.

Älykkäät olennot oppiva mallioppimisen kautta, jolloin tuloksena voi olla sitten kapina, kuten kävi aikoinaan Faaraon Egyptissä, kun joukko orjia lähti pois tuosta maasta, joka ei heille muuta tarjonnut kuin raatamista, vaikka tietenkin aikoinaan tuo kansa oli sinne vieraaksi saapunut. Mutta kuitenkin tuossa tapauksessa kävi niin, että heistä tehtiin Egyptin alaluokka, joka kelpasi vain kaikkein vähä-arvoisimpiin tehtäviin. Ja tuolloin tietenkin sukupolvien ajan kestänyt sorto sai tuon kansan nousemaan herraansa vastaan. Joten myös kiitollisuudella on rajansa. Kun sivilisaatiot kohtaavat, niin kehittyneemmän lajin pitää tietenkin varmistaa tuon vähemmän kehittyneen lajin kohdalla kestävä kehitys, mikä tarkoittaa sitä, että heitä pitää auttaa itse ratkomaan ongelmiaan sekä kehittämään omaa tekniikkaansa, niin että he kasvaisivat lajiksi, joka osaa seisoa omilla jaloillaan.

Vaikka ihmiskunta ei juurikaan ole miettinyt sellaista mahdollisuutta, että me joku päivä rakennamme ehkä stealth-luotaimia, niin silloin tällöin mieleeni tulee sellainen asia, että ehkä joku päivä kuitenkin tuollaisen laitteen valmistamme. Tämä tilanne tulee ehkä eteen silloin, kun me ehkä joskus matkaamme tähtiin, ja joku meidän lähettämistä  luotaimista havaitsee sitten vieraan sivilisaation, joka sijaitsee jossain kaukaisella tähdellä, tai sitä kiertävällä planeetalla. Tuossa tapauksessa tietenkin me ihmiskuntana tulemme lähettämään tuolle tähdelle luotaimen, joka kykenee tarkkailemaan vierasta sivilisaatiota ilman, että sitä havaitaan.

Tuollaisen SETI (Search for Extraterrestrial Intelligence) luotaimen toiminta perustuu siihen, että se kykenee observoimaan kohdettaan ilman, että luotain häiritsee havainnoitavaa kohdetta. Tämä ajatus perustuu siihen, että me ihmiset olemme tuossa tilanteessa ehkä se kehittyneempi osapuoli, joka sitten joutuu toimimaan vastuuntuntoisesti tässä kuvitteellisessa kontaktissa. Ja tietenkin haluamme joka tapauksessa tarkkailla tuota sivilisaatiota hiukan, ennen kuin lähdemme esittäytymään heille, jotta mitään ikäviä yllätyksiä ei tapahtuisi.  Avaruudessa käytettävä stealth-tekniikka on siitä mielenkiintoinen asia, että vaikka sitä ei juurikaan mainita, niin siellä on mahdollisuus käyttää mitä erilaisimpia ratkaisuja, joita ei ilmakehässä toimivissa kappaleissa voida edes harkita.

Yksi kaikkein mielenkiintoisimmista malleista olisi rakentaa puhallettava avaruusasema, joka olisi pallon muotoinen. Sitten pallon pinnalle ruiskutetaan jäätä, mikä tekee siitä siitä asteroidin tai kääpiöplaneetan näköisen. Kuitenkin tuollainen pallomainen avaruusasema on siitä erikoinen, että siinä voi tietenkin olla myös moottorit, eli aluksen “navoille” voidaan asentaa rakettimoottorien suihkuputket tai MDD (Magneto Dynamic Drive) ionimoottori, joka vetää avaruuden ioneja tuon pallon lävitse. Kuitenkin jos ajatellaan avaruusaseman tai isokokoisen avaruusaluksen eroja, niin esimerkiksi 200-metriä pitkä avaruusalus voisi toimia myös avaruusasemana, jos se vain ajetaan pysyvästi jonkun planeetan kiertoradalle.

Avaruusasema ja avaruusalus ovat oikeastaan sama asia, mutta avaruusasema on vain jollekin kiinteälle radalle asemoitu avaruusalus. Tuollainen avaruusalus voisi muuten käyttää sellaista tekniikkaa, mitä olemme tottuneet näkemään stealth-lentokoneissa, eli sitä ei välttämättä olisi naamioitu miksikään asteroidiksi, vaan tuollaisessa aluksessa voisi olla esimerkiksi mikroaalto-säteilyyn perustuva  elektromagneettinen suojakenttä, joka sitten tuhoaa kappaletta kohti tulevat meteoriitit ja asteroidit, joita alus vetää poikkeuksetta puoleensa.

Aluksen runko voidaan päällystää tietenkin tietokoneruuduilla, jolloin se  sulautuisi taustaansa kuin kameleontti, koska aluksen toisella puolella oleva kamerajärjestelmä sitten luo vastakkaiselle puolelle kun siitä, mitä sen toisella puolella on, ja sen pinta voidaan peittää LCD-näytöistä koostuvalla mosaiikilla, joka päällystetään keinotekoisella timanttikerroksella. Tuon kuvittellisen aluksen  pinta pitää tietenkin peittää valokaapeliverkolla, joka muodostaa keinotekoisen tuntoaistin, jossa tapahtuvan taipumisen avulla tuo alus aistii pintaansa koskettavat kappaleet, jotta se voisi sitten varautua vaurioihin. Ja viestintä pitää sitten hoitaa laserien avulla, jotta alusta ei havaittaisi sen lähettämän radiosäteilyn perusteella. Tässä mielikuvitukseen perustuvassa kirjoitelmassa lähden siitä, että ihminen on se kehittyneempi sivilisaatio, joka kohtaa kehittymättömän “serkun”, joka sitten joutuu maan tiedemiesten tutkittavaksi.

Tämän sanamuodon valinnalla tarkoitan sitä, että tuo alus tietenkin olisi varustettu kehittyneellä tekoälyllä, ja sen toiminta olisi täysin automaattista, ja sillä olisi käytössään erilaisia apurobotteja, joiden tehtävänä  olisi korjata sen pintaa, ja tarpeen tullen myös rakentaa uusi alus, jos entiseen tulee ongelmia. Tuolloin puhutaan “Von Neumann”-tekniikasta, missä aluksella on valmius tuottaa itsestään  kopio, ja viimeisessä vaiheessa sen tietokone vain kopioi käyttöjärjestelmänsä sekä ohjelmansa tuohon kopioon.   

Tuollaisen aluksen ongelma nimenomaan havaitsemisen kannalta on se, että alus havaitaan ehkä siitä lähtevän infrapuna- eli lämpösäteilyn perusteella, joten sen rungossa täytyisi käyttää sellaista ratkaisua, joka perustuu termospulloon. Tuolloin aluksen sisäosat eli osat, missä miehistön käyttöön tehdyt  moduulit tai tietokoneet sijaitsevat voidaan rakentaa sellaisiksi, että ne ikään kuin leijuvat erossa aluksen ulkokuoresta, jolloin lämpösäteily ei siirry sen ulkokuoreen.

Oli alus sitten miehitetty tai miehittämätön, niin silloin tietenkin pitää sen saada sähkövirtaa toimiakseen. Ja tietenkin se voi pitää sisällään esimerkiksi syväjäädytetyn miehistön, jonka ruumiinlämpö on laskettu absoluuttiseen nollapisteeseen, jolloin heidän kaikki elintoiminnot on pysäytetty. Tuo tekee mahdolliseksi sen, että aluksen sisätilat voidaan pakastaa erittäin kylmiksi, jotta sen energiankulutus olisi vähäisempää.

Näet kun puhutaan matkasta tähdeltä toiselle, niin aikaa tuohon matkaan kuluu ehkä jopa satoja vuosia, jos alus etenee avaruudessa valonnopeudella, ja silloin tietenkin myös ydinreaktorien polttoaine kuluu loppuun. Ja vaikka aluksella olisi käytössään itseään ylläpitävä fuusiomoottori tai tähtienvälinen ramjet, niin kuitenkin sen operointi planeettoja kiertävillä radoilla perustuu perinteisempään atomien halkeamista eli fissiota käyttävään reaktoriin, ja jos tuollaisten itseään ylläpitävän fuusiota käyttävien  rakettien rakentaminen onnistu, niin silloin pitää kehittää sellainen fuusio-rakettimoottori, jossa fissiorektori antaa tuon moottorin laserjärjestelmän tarvitseman sähkötehon, eli kyseessä olisi sitten niin sanottu “avustettu fuusio”, jossa tehohävikki kompensoidaan normaalilla fissiolla tuotetulla apuvoimalla, joka avaruussukkuloissa on toteuttettu polttokennoilla tai sukkulan päälle kiertoradalla avatuilla aurinkokennoilla, ja joka tunnetaan nimellä APU (Auxiliary Power Unit) .   

Tähtienväliset ramjetit ovat moottoreita, jotka imevät magneettikentän avulla avaruuden ioneja lävitseen, ja sitten tuon aluksen läpi johdettuun ionivirtaan suunnataan laserit, joiden avulla sen perään sytytetään keinotekoinen aurinko. Tuolloin alus tietenkin kerää energiaa talteen tuosta reaktiosta, mutta se pystytäänkö tekemään sellainen fuusiomoottori, joka kehittää enemmän energiaa, kuin sinne johdetaan on eri asia.

Ja missään nimessä tuollainen fuusioon perustuva moottori ei tee aluksesta stealth-laitetta, vaan sen ulkopuolella palava keinotekoinen aurinko olisi sitten helppo havaita. Eikä aurinkokunnissa ole niin paljoa vetyioneja, että ne riittävät ruokkimaan fuusiota, jolloin aluksen täytyy käyttää konventionaalista ydinreaktoria toimiessaan jossain aurinkokunnassa. Sitten kun alus lähestyy kohdettaan, sen elossapitojärjestelmä alkaa herättää tuota miehistöä nostamalla ruumiinlämpöä hyvin hitaasti eli noin 0,5 astetta tunnissa, jotta solut eivät hajoa kun tuota henkilöä herätetään. Ja kun lämpötila on kohonnut tarpeeksi, niin silloin henkilö herätetään normaalilla tietokoneen ohjaamalla elvytyksellä.

Kun miehistö on aikoinaan pakastettu syväjäädytykseen, niin heidän rintaansa on asennettu elvytyskojeiden elektrodeja  sekä hengitysteihin putki, ja tuo kammio on tietenkin kytketty automaattisesti toimivaan elvyttämis-laitteeseen, joka sitten palauttaa heidän elimistönsä toiminnot normaaleiksi  kuin aika siihen tulee. Ja voidaan ajatella sellaista asiaa, että esimerkiksi joku henkilö pakastetaan tuollaiseen absoluuttiseen nollapisteeseen, jos hän saa tappavan sairauden, ja sitten odotetaan, että tiede keksii ratkaisun hänen ongelmiinsa. Kuitenkin aluksen sisäosien jäädyttäminen hyvin kylmäksi auttaa myös sen tietokoneita toimimaan tehokkaammin, eli jos koneiden lämpötila lasketaan lähelle absoluuttista nollapistettä, niin ne muuttuvat suprajohtaviksi kappaleiksi.

Kryo- eli syväjäädytys-tekniikkaa on ajateltu käytettäväksi myös sellaisissa tilanteissa, missä henkilö kohtaa äärimmäisen onnettomuuden, eli tuolloin tuo henkilö pudotetaan nestemäiseen typpeen, ja sitten hänet siirretään pakastettuna sairaalaan, missä ehkä sitten löydetään hoito tuohon kudostuhoon. Kylmätekniikasta olen kirjoitellut aina silloin tällöin, ja tietenkin voidaan sanoa, että tuollainen syväjäädytys-tekniikka tekee mahdolliseksi sen, että ihminen voisi tehdä aikamatkan siten, että hänet pakastetaan tuollaiseen nesteytetyllä -189 asteisella typellä täytettyyn säiliöön, ja sitten tulevaisuudessa herätetään henkiin. Mutta tämä tietenkin on vain sellaista kuvittelua, ja pohdintaa päivän ratoksi. ¨

http://setiluotain.webnode.fi

Mietelmä ferrosyanidista sekä vesistöjen happamoitumisesta

Vesistö Naruskajärveltä
(Lähde: lähde: http://www.naruskajarvi.fi/www/jarvi/vesisto/)

Oletteko koskaan kuullut sellaisesta aineesta kuin ferrosyanidi?Tuo aine on syanidia, johon on liitetty rauta-atomi. Tuolla aineella on sellainen ominaisuus että se on hyvin myrkyllistä kuten muutkin syaaniyhdisteet ovat. Wikipedian mukaan ne ovat vähemmän vaarallisia kuin muut syaaniyhdisteet. Kuumentamalla tuota yhdistettä saadaan aikaan paakkuuntumisenestoainetta, jota käytetään maantiesuolassa,siksi, että ferrosyanidit (E535 Natriumferrosyanidi, E536 Kaliumferrosyanidi, E538 Kalsiumferrosyanidi) ovat auringonvalossa hajoavia yhdisteitä, joten ne eivät lisää vesistöjen tai maaperän kuormitusta. Jos ferrosyanidia pestään nesteellä, jonka happamuusaste. on yli 8,5, niin se muuttuu syanaatiksi, mikä on myrkytöntä ainakin syanidiin verrattuna.

En oikein ymmärrä miksi näitä yhdisteitä merkitään E-koodeilla. Eli myrkyllisille aineille pitäisi ottaa oma kirjain käyttöön, jotta kukaan ei niitä luulisi vaarattomiksi. Samoin itse en kyllä Wikipediaan mitenkään näin päin menisi luottamaan, että pitäisin mitään tuollaista ainetta ainakaan syömäkelpoisena, enkä sitä myöskään ryhtyisi maistelemaan. Koska jos tiedoissa on virheitä, niin silloin voi seurauksena olla hyvin vakava myrkytystila.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ferrosyanidi

Se että joku yhdiste on myrkytöntä ei tarkoita, että sitä voi  kuitenkaan ryhtyä syömään. Mutta ferrosyanidilla  on eräs ominaisuus, mikä tekee siitä hyvin erikoisen aineen. Nimittäin rauta-atomi tekee siitä sitten sellaisen, että tuo aine reagoi magneettikenttään. Tuon takia voidaan pohtia sellaista hypoteesia, että joku kehittää ferrosyanisin pohjalta esimerkiksi hyönteismyrkyn, joka voidaan levittää alueelle ja sitten kerätä ilmasta pois esimerkiksi tehokkaan magneetin avulla, kun haluttu määrä hyönteisiä on tuhottu

Samaa menetelmää voidaan käyttää myös rikkaruohojen torjuntakemikaaleissa, joissa sitten on tärkeää, että niitä ei päädy mihinkään väärään paikkaan kuten ihmisten lautaselle. Tuolla tekniikalla missä molekyyliin liitetään rautaa, voidaan valmistaa kemikaaleja, joita saatetaan ehkä tulevaisuudessa käyttää myös vesistöjen puhdistamiseen levistä sekä muista vesikasveista, jotka tukkivat sen. Kuitenkin pitää sanoa, että tällainen tekniikka on vasta kokeiluasteella, mutta samalla ajatus siitä että kasvinsuojeluaineita käytetään vaikkapa vesistöissä on kiehtova. Nykyään varsinkin vesistöjen rehevöityminen on asia, mikä pilaa monien ihmisten elämän täysin. Kun lampi kasvaa umpeen, niin tietyssä vaiheessa sen paikalla on vain umpeenkasvanut mutakuoppa, missä sitten hyttysiä alkaa kehittyä.

Kuitenkin kemikaalien käyttö vesistöjen puhdistamiseen on melko vaarallista, koska nuo torjunta-aineet voivat sitten päätyä ihmisten ruokaan,  mikä sitten vaarantaa jopa miljoonien ihmisten elämän. Samoin niiden torjuntakemikaalien pääsy valtamereen voi aiheuttaa tilanteen, missä koko Maapallon ekosysteemi on vaarassa, koska tuollainen vesistöön syötetty torjuntakemikaali saattaa vaikuttaa valtamerten leviin, jotka yhteyttäessä kehittävät pääosan ilmakehän hapesta, ja tekevät elämän mahdolliseksi omalla planeetallamme. Jos kemikaaleja käytetään jatkuvasti vesistöjen puhdistamiseen, niin silloin kyllä voi suuri osa maapallon valtameristä saastua pysyvästi, joten jonkinlainen muu keino pitää löytää siihen, että noita vesistöjä saadaan kuntoon.

Vesistö kuolee, kun siitä poistuu happi, ja tuo hapen poistuminen tapahtuu kuolleen kasviaineksen mädäntyessä vesistön pohjalla, jolloin happi loppuu, ja sitten kuolevat kalat, jotka eivät pysty elämään hapettomassa ympäristössä. Tuolloin piilevien määrä kasvaa, mutta syksyllä nuo levät sitten kuolevat. Sen jälkeen vesi samenee eli se muuttuu ruskeaksi , jolloin pohjalla elävät kasvit eivät kykene enää yhteyttämään. Kuolleeseen vesistöön voidaan tietenkin siirtää panssarileviä toisista järvistä tai merestä, jossa ne aloittavat järven uudelleen hapettumisen. Kuitenkin liika vesikasvillisuus on liikaa, joten sitä pitää aina välillä karsia.

Yleensä karsiminen tapahtuu siten, että järvi tai lampi perataan käsin, mutta ison vesialueen ollessa kyseessä ei tietenkään käsin perkaaminen ole järkevää. Tuolloin olisi hyvä käyttää jotain kemiallista menetelmää ylimääräisten kasvien poistamiseen järven pohjalta, mutta ongelma on siinä, että kemikaalit pitää poistaa järvestä, ennen kuin ne päätyvät mihinkään muualle kuin sinne, minne ne  on tarkoitettu. Samoin vesikasvillisuuden myrkyttäminen pitää hoitaa niin, että ne eivät ole vielä tehneet vartta itselleen, koska se vähentää huon kasviaineksen vesistölle aiheuttamaa kuormitusta, joten myrkky pitää aina toimittaa kohteeseen silloin kun kasvin varsi on mahdollisimman lyhyt.

Magneetin avulla voidaan myrkky kerätä pois vesistöstä jos sitä ei enää tarvita. Kun puhutaan kemikaaleista, joita voidaan ohjata magneeteilla, niin silloin voidaan esimerkiksi tuottaa hermokaasuja joiden molekyylit reagoivat magneettteihin, ja tuolloin voidaan kehittää aerosoli, joka kuljetetaan esimerkiksi vihollisen asemien päällä, ja kun kaasua ei tarvita, niin se sitten voidaan kerätä pois alueelta. Tuolla tavoin saadaan sitten aikaan hermokaasu, joka vaikuttaa vain silloin, kun siitä on hyötyä. Tuolloin kaasu voisi olla sellaista, että sitä voidaan ujuttaa vihollisen päälle, ja ikäänkuin sitten laskea tuo pilvi alas, jotta vastustajalle tulee mahdollisimman suuret tappiot.

Kyseisessä hypoteettisessa mallissa kaasua ohjataan vihollisen päälle pilvenä, jota ohjataan magneettikentän sekä UAV:hen asennettujen magneettien  sekä voimakkaiden tutkien avulla vastustajien yläpuolelle. Tuolloin ei vihollinen ehkä ehdikään ottaa atropiini-injektiota, kun tuo kaasu putoaa heidän päälleen tiheänä kerroksena, eikä se tihene asteittain kuten tuulen mukana leviävä kaasu tekee. Ja tuolloin saattaa hälytys tulla liian myöhään, ja henkilöt jotka kohdealueella oleskelevat voivat sitten alkaa saada kouristuksia, jolloin he eivät ehdi aloittaa suojelutoimenpiteitä.  

lähde kuvaan: http://www.naruskajarvi.fi/www/jarvi/vesisto/

Mietteitä tähtisumuista sekä interstellaarisesta eli tähtien välisestä matkailusta ja SETI-ohjelmasta

Harsosumu Joutsenen tähdistössä
(NGC6960)

”Chemtrailit” eli tiivistysvanat ovat lentokoneiden ilmaan jättämiä kaasutiivistymiä, joita on maasta mukava katsella. Kuitenkin ne muodostavat uhan nimenomaan STEALTH-lentokoneille, jotka voidaan havaita tuon tiivistysjäljen perusteella. Tiivistysvana syntyy kun lentokoneen kuuma pakokaasu kohtaa ilman, ja siten aiheuttaa tiivistymisjäljen, joka näkyy valkeana vanana taivaalla, mutta myös kylmällä ilmalla lentävä tykin ammus jättää jälkeensä tuollaisen vanan, ja mitä kylmempi ja vakaampi kaasu on, niin sitä pienempi energia tarvitaan tuon tiivistysjäljen muodostumiseen.

Tämä seuraavaksi kirjoittamani on pelkkää pohdintaa, joten koettakaa kestää tämäkin asia, laimaamatta ketään yhtään miksikään. Jos puhutaan tähtien välisestä matkustamisesta, niin silloin tietenkin käytetään valtavan tehokkaita moottoreita, kuten fuusioenergiaa tai antimateriaa, jotka kiihdyttävät alusta valtavaan nopeuteen. Vaikka tähtienvälinen aine on valtavan ohutta, niin kuitenkin tuossa aineessa olevat tihentymät näkyvät tähtisumuina, joiden koko voi olla jopa tuhansia tai miljoonia valovuosia.

Yllä oleva Harsosumu (NGC6960) on supernovajäänne, jonka ympäröivien tähtien säteily on painanut viirimäiseksi muodostumaksi, kuten pilville käy Maan ilmakehässä. Sen muoto on mielestäni erittäin kiehtovaa joskus nuorena leikittelin ajatuksella, että onko tuo muodostuma ehkä humanoidien avaruusaluksen jättövana, Sanon teille muuten sen, että avaruus on kiehtova paikka, vaikka emme siellä humanoideja tapaisikaan, ja se on innoittanut monia tiedemiehiä ja taitelijoita,jotka sitten ovat vieneet tiedettä sekä tekniikkaa eteenpäin. 

Tähtisumuista tulee sitten sellainen asia mieleen, että jos olisimme vaikka aivan lähellä ”Kotkasumua” (Messier 16), niin emme edes erottaisi sitä taivaalta, koska sen piirteet tulevat esiin vasta kauempaa katsottuna. Tarkasti ottaen ihminen ei osaa noiden tähtisumujen piirteistä edes voisi erottaa, koska osa sumusta näkyy vain infrapuna-alueella tai aine on niin harvaa, että sitä pitää kuvata jopa päiväkausia kerrallaan, jotta kaikki noiden tähtisumujen piirteistä sataisiin näkyviin. Mutta jos noita tähtisumuja ajatellaan SETI-ohjelman (Search for Extraterrestrial Intelligence) näkökulmasta, ja ajatellaan että kyseessä olisi supersivilisaatio, joka kykenisi matkaamaan muihin tähtiin, niin heidän käyttämänsä alukset jättäisivät avaruuteen valtavan ”chemtrailin”, joka muistuttaisi noita lentokoneiden jättämiä vanoja.

Ja nuo vanat jäsivät avaruuteen nauhamaisina muodostumina, jotka laajenevat loputtomasti. Yleisemmin hyväksytty selitys nauhasumujen muodostumiselle ovat kuitenkin gammapurkaukset, joiden aiheuttama häiriö sittten saa aikaan tihentymän tuossa tähtisumussa. Tähtisumut voivat toki muodostua myös supernovien räjähtäessä, jolloin tähdestä pakeneva iskuaalto näkyy taivaalla tiimalasin muotoisena interplanetaarisena sumuna. Koska linnunrata on äärimmäisen vakaa järjestelmä, niin noihin tähtienvälisiin pilviin jääneet muodostumat pysyvät muuttumattomina jopa miljoonia vuosia. Eli nämä nauhasumut voivat muodostua monella eri tavalla.

Itse olen aina ollut sillä kannalla, että ihmisillä on maailmassa oikeus ajatella asioista ihan itsenäisesti. Eli vaikka emme toisen mielipiteistä satu pitämään, niin kuitenkin hänellä on omiin mielipitesiinsä oikeus. Ja kuten olen miljoona kertaa kirjoittanut, niin mitä varten aina pitää kaikissa asioissa olla niin kauhean tosikko? Tietenkin kaikki ymmärtävät, että joidenkin ihmisten työnä on toisten auttaminen, mutta tietenkin kaikista asioista pitää voida keskustella ilman kiihkoilua tai muita vastaavia asioita.

Kun puhutaan SETI-ohjelman kaltaisesta projektista, jonka tulos on vähintään epävarma, eli humanoidi voi ottaa meihin yhteyttä joko huomenna tai tuhannen vuoden päästä, niin kuitenkin kyseessä olisi ihmiskunnalle hyvin tärkeästä projektista. Näet jos vaikka sitten tuollainen alien sattuisi meidät havaitsemaan, niin paras mitä voisimme toivoa, olisi se että me olisimme heidän tasollaan, ja väliä meidän tähtiemme välillä olisi sellainen pari tuhatta valovuotta. Tuolloin he eivät olisi meille uhka, ja sama koskee myös meitä. Tai jos nuo alienit olisivat jotain pakolaisia jostain kaukaiselta planeetalta, niin silloin toivomme, että he hallitsevat systemaattisen projektityön ja tuntevat esimerkiksi bioturvallisuuden perusteet. Jos he eivät ole tarkkoja suojausten kanssa,niin silloin voi seurauksena olla sellainen asia, kuin maailmanlaajuinen epidemia.

Jos humanoidi ei käytä maassa liikkuessaan turvapukua ja huolehdi maan steriloinnista, niin silloin voi meiltä lähteä virus tai bakteeri heidän alukseensa. Samoin jos esimerkiksi tuollainen humanoidi sitten sattuu laskeutumaan Maan pinnalle, niin silloin tietenkin voi käydä niin, että he tuovat maahan jonkun viruksen, joka sitten aiheuttaa meillä epidemian tai vastaavasti maasta tullut virus sitten vapautuu heidän aluksesssaan. Tämän lisäksi pakolaisten kanssa voisi tulla muutenkin ongelmia, jos he haluavatkin esimerkiksi vallata Maapallon. Eli kuten Stephen Hawking on sanonut, niin muistelemme kauhulla sitä, mitä me eurooppalaiset teimme amerikan intiaaniheimoille sekä Maya ja Inkavaltioille sekä polynesian alkuperäiskansoille. Ja siksi tuollainen ajatus humanoidien pakolaisaluksesta tietenkin saa päähämme ajatuksia, jotka ovat todella pelottavia.

Eli jos tänne meidän tähtijärjestelmäämme saapuu teknisesti pitkälle kehittynyt humanoidien ryhmä, niin toivomme hartaasti, että Inkojen tai Mayojen kohtalo ei toistu koko ihmiskunnan tasolla. Ja että Mayoiolla ja Inkoilla ei ollut diplomaattisuhteita tai YYA-sopimusta humanoidien kanssa. Mutta kuten tiedämme, niin tuollainen kohtaaminen alienin kanssa varmaan on hyvin pelottava ajatus. Kuitenkin meidän maan ihmisten pitää aina olla varautuneena kaikkeen mahdolliseen. Meitä uhkaa jatkuvasti kosminen vaara, eli planeettaamme saattaa törmätä meteoriitti tai sitten me voimme joutua johonkin interpalnetaariseen sumuun, joka ehkä laskisi meidän planeettamme keskilämpötilaa kymmenellä asteella tai vähentää auringon valovoimaa parikymmentä prosenttia.

Silloin voi ekosysteemissä tapahtua muutoksia, jotka eivät ole mitenkään toivottavia. Kuitenkin biovaara on yksi syy siihen, miksi emme ole lentäneet muille planeetoille. Jos joskus laskeudumme toiselle taivaankappaleelle, millä on kaasukehä, niin silloin astronauttien oleskelu tuolla planeetalla voisi rajoittua alueelle, jonka aluksen moottori on steriloinut, tai sitten heidän pitää tarkoin steriloida jokainen askeleensa. Mutta kuten tiedämme, niin aina saa kaikesta kirjoittaa. Ja kirjoitetaanhan avaruuslennoista jatkuvasti. Kyse on aiheesta joka kiehtoo ihmisiä todella paljon, ja onhan noita teleskooppien kuvia mukava katsella.

Joten ehkä sitten joskus kohtaamme alienit, ja tapaamme heitä. Mutta nuo tapaamiset sitten varmasti järjestetään ensin jossain avaruusasemalla, ja sitten vasta myöhemmin he pääsevät tutustumaan Maahan. Mutta he eivät ehkä voisi kävellä täällä ilman biosuojainta. Ja tietenkin he olisivat uteliaita olioita, jotka haluavat oikeaa tietoa maailmastamme ja ihmisestä, joten ehkä he sitten käyttävät STEALTH-tekniikkaa käyttäviä luotaimia, joilla nämä kuvitteelliset humanoidit sitten voivat tarkkailla Maan ihmisiä huomaamattomasti.

 Tai sitten me olemme se olio, joka saapuu vieraalle tähdelle joskus mijoonien vuosien päästä. Ja silloin meidän pitää tuntea vastuumme, kun kohtaamme oloita, jotka ovat meihin nähden primitiivisiä. Tuolloin pitää ensin hankkia planeetasta oikeaa tietoa, joka ei ole jonkun valtion suodattamaa. Eli tuolloin pitää muistaa se, että tällainen tekniikka, mikä mahdollistaa tähtien väliset matkat varmaan hyödyttää valtioita myös sotilaallisesti, ja siksi pitää olla varovainen, kun joskus tuhansien vuosien kuluttua ehkä solmitaan diplomaattisuhteita toiseen lajiin.

Poul Andersonin Tau Nolla (Tau Zero,1970) edustaa tieteellisesti uskottavaa "kovaa SciFi:ä", mutta on paikoin melko tylsää luettavaa

Kirjassa nimeltään Tau Nolla (Tau Zero, 1970) kirjailija nimeltään Poul Anderson kertoo mielenkiintoisesta visiosta, joka liittyy nimenomaan aikamatkustukseen. Hän on luonut mielessään fuusiovoimaa käyttävän avaruusaluksen, joka lähtee ihmiskunnan ensimmäiselle matkalle toiselle tähdelle. Tuo alus käyttää vaiheistettua kiihdytystä, jossa ensin käynnistetään ionimoottorit, joilla alus lennätetään ulos Maan läheltä, jotta sen fuusiomoottori voidaan käynnistää turvallisesti. Tuo Andersonin kuvailema moottori on siis tyypillinen insinöörien kaavailema "tähtienvälinen ramjet", jossa aluksen edestä imetään ionisoitunutta kaasua sen läpi, ja tuota kaasua sitten puristetaan ensin magneettikentällä ja sitten siihen sytytetään fuusioreaktio sen takana, jolloin tuo keinotekoinen aurinko sitten työntää alusta eteenpäin kute luonnollinen aurinkokin tekisi. Koska tuo avaruusalus sitten lähtee kohti muita tähtiä, niin sen täytyy kulkea todella kovalla vauhdilla, ja sitten tapahtuu tietenkin jotain odottamatonta.

Alukseen tulee vaurio, jonka takia se ei enää pysty pysähtymään, koska sen kohtaaman vaurion korjaaminen vaatisi alusta ympäröivän sähkömagneettisen suojakilven kytkemistä pois päältä, jolloin tuo vaurio voitaisiin korjata. Jos tuo suojakilpi kytkettäisiin pois päältä, niin alus voisi törmätä johonkin kappaleeseen erittäin kovalla nopeudella, ja silloin esimerkiksi törmäys hiekanjyvään voisi aiheuttaa räjähdyksen, jossa vapautuva kineettisen energian purkaus vastaisi tasoltaan ydinräjähdystä. Tuon takia kyseisen kuvitteellisen avaruusaluksen pitää suunnata kulkunsa galaksijoukon ulkopuolelle, jotta se välttyisi törmäykseltä pienen pieniin pölyhiukkasiin. Tuo kirja on lukukokemuksena hiukan erikoinen, koska se toisaalta on melko hyvää kerrontaa, mutta toisaalta taas ikuisella matkalla oleva alus on tarinan viitekehyksenä melko tylsä, ja kun kerrontaa sekä viitekehystä hiukan tarkemmin ajatellaan, niin koko kirja perustuu sellaiseen ajatukseen, että kun kappale liikkuu avaruudessa  täsmälleen valon nopeudella, niin silloin aika sen sisällä pysähtyy.

Ja kun ajatellaan kirjan takakannen esittelyä, niin silloin koko kirjan ajatuksen pitäisi sitten valjeta meille kaikille. Eli vuosituhannet ja lopulta vuosimiljoonat kuluvat tuon avaruusaluksen ulkopuolella, ja koska aika sen sisällä on pysähtynyt, niin silloin matka jatkuu kohti peruuttamatonta universumin romahtamista, sekä uutta ja mahtavaa alkuräjähdystä. Kirja on erittäin hyvää pohdintaa siitä, että teemmekö me sitten ihmiskuntana joskus tuollaisia matkoja, missä alus kiitää avaruuden läpi valonnopeudella, ja sen miehistö odottaa sitten sitä, kun universumin kierto alkaa uudelleen, ja sitten he löytävät uuden maapallon tuolta avaruuden tyhjyydestä. Kun puhutaan kirjan lopusta, niin silloin tuo alus löytää prototähden, jonka ympärille se jää kiertämään tai ajamaan ympyrää, jonka jälkeen sen miehistö laskeutuu kyseisen tähden planeetalle, ja ihmissuku sitten aloittaa alusta uuden historiansa. Kun ajatellaan sitä, millainen voisi tuo tulevaisuuden ihminen olla, niin silloin mieleeni tulee juuri tällainen mahdollisuus matkustaa ajassa.

 Eli tässä visiossa auringon ympärille rakennetaan tuolloin valtava hiukkaskiihdytin, joka sitten saa voimansa auringon säteilystä. Kiihdyttimen valtava koko johtuu siitä, että sinne pitää asettaa melko kookas avaruusalus, jotta aluksen saadaan mahtumaan kaikki tuolla aikamatkalla tarvittava ruoka ja muut varusteet. Ja sitten tuo kiihdytin alkaa kiihdyttää alusta valon nopeuteen. Jos nopeus on täsmälleen valon nopeus, niin silloin alus tarjoaa mahdollisuuden  matkustaa ajassa. Toinen tapa on valmistaa valtavan nopea avaruusalus, joka kohtaa sitten kosmisen nopeusrajoituksen sekä sen kautta ajan pysähtymisen. Jos aluksen sisällä oleva aika pysähtyy, niin silloin se tarjoaa mahdollisuuden matkustaa tulevaisuuteen. Mutta jos ajatellaan puhtaasti insinöörityön kannalta tätä hypoteettista ongelmaa, niin avaruusaluksen rakentaminen on mutkikkaampaa, koska sen testaaminen on todella vaikeaa. Jos tuo aikakone taas perustuu valtavaan syklotroniin, niin silloin siinä liikkuvan kappaleen nopeus voidaan mitata.

Kuitenkin tuon syklotronin toiminta rajoittuu auringon elinikään, koska sen toiminta vaatii valoa, ellei sitten tehdä niin hienoa ratkaisua, että auringon tuhoutuessa sen novapurkauksen antamaa energiaa hyödynnetään siten, että myös syklotronin putki laitetaan pyörimään valon nopeudella. Kuitenkaan tämä liike ei voi jatkua ikuisesti ainakaan auringon ympärillä, koska lähellä valon nopeutta törmäily jopa fotoneihin saa aikaan hidastumista, mutta jos tuo syklotronirengas saadaan vietyä mustan aukon ympärille, niin silloin saatavissa oleva energia olisi stabiilia vuosimiljoonien ajan. Energian kerääminen mustan aukon siirtymärenkaasta on aivan yhtä helppoa kuin sen kerääminen tavallisesta tähdestä. Mutta kuten varmaan tiedämme, niin toki auringon massaa voidaan tulevaisuudessa ehkä sitten lisätä suuntaamalla siihen ionitykeillä vetysuihkuja, joilla sen massaa kasvatetaan niin paljon, että voidaan luoda keinotekoinen musta aukko. Tällainen tilanne voi syntyä joskus miljoonien vuosien päästä, kun Aurinko on jättämässä pääsarjan, ja siirtynyt punaiseen jättiläistähden vaiheeseen.

Ja tuolloin voidaan sitten ehkä ajatella, että tuo meidän keskustähtemme räjäytetään hallitusti. Mutta noihin asioihin kuluu todella pitkä aika, ja ehkä vasta 500 vuoden päästä tullaan siihen tilanteeseen, että voidaan keskustella luotaimen lähettämisestä toiselle tähdelle, ja muutenkin tässä kuvaillut rakennusprojektit ovat niin mittavia, että niitä tuskin lähdetään toteuttamaan ennen kuin auringon väri muuttuu valkoiseksi. Eli tuollaisen rengaskiihdyttimen rakentaminen  esimerkiksi asteroidivyöhykkeen kohdalle voisi tietenkin kuulostaa hyvältä idealta, mutta silloin tarvitaan todella valtavia resursseja, ja vaikka rakennusaineita tietenkin saadaan tuota asteroidivyöhykettä hyödyntämällä, niin mitään todellisia mahdollisuuksia tuollaiseen projektiin ei vielä nykyään ole. Toki operaatio voidaan hoitaa itsenäisesti toimivien tekoälyllä varustettujen robottien avulla, mutta sen hinta olisi sama kuin Maapallon kymmenen vuoden bruttokansantuotteen.

Tai oikeastaan kukaan ei tiedä projektin todellista hintaa, koska jos tuonne asteroidivyöhykkeelle läheteään Von Neumann-laitteita, jotka kopioivat itseään, niin silloin sinne voitaisiin mennä tekemään tuollainen rakennelma teoriassa ilman, että kukaan huomaa yhtään mitään. Eli ensin sinne lähetetään normaalien luotainten näköinen Von Neumann-kone, joka sitten luo itsestään kopioita, jotka alkavat rakentaa tuota rengasmaailmaa. Tuo noiden välineiden käyttämä mallinnustekniikka voisi perustua 3D-printtaukseen, jossa sitten esimerkiksi piitä sulatetaan nauhaksi, joka sitten kovetetaan muotoon. Tuo tietenkin vaatii hyvin korkean työstölämpötilan, joten sen onnistumisesta ei ole takeita. Mutta tämä nyt sitten on vain sellaista pohdintaa.  Ja tuosta voidaan sitten tehdä loistava kirja tai elokuva, jonka aiheena olisivat avaruuden massiiviset rakennusprojektit.

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi