H.G Wellsin "Aikakone" (The Time Machine, 1895)

H.G Wells kirjoitti 1895 kirjan "Aikakone (The Time Machine, 1895) jossa hän kuvaa erään henkilön matkaa ajassa. Kuten monet muutkin viktoriaanisen ajan romaaneista, on tuo kirja tietenkin hiukan asenteellinen, mutta siinä käsitellään asiaa, joka on nykyään erittäin ajankohtainen sekä myös arkaluonteinen. Näet nykytekniikalla voidaan teoriassa luoda sellainen hiukkaskiihdyttimessä kulkeva sentrifugikammio, jolla saavutetaan valon nopeus, ja aika saadaan tuolloin pysähtymään.

Tai ainakin CERN:issä ollaan onnistuttu pidentämään eräiden super-raskaiden alkuaineatomien ikää kiidättämällä niitä lähes valonnopeudella sen syklotronissa eli hiukkaskiihdyttimessä. Ongelma sitten tietenkin tulee siitä, että jos aikamatkaaja lähtee tuolla aluksellaan menneisyyteen, niin hän ei ehkä sitten löytäisi sieltä CERN:iä tai sen sen hiukkaskiihdytintä, millä tuo matkaaja sitten voisi palata takaisin. Toinen tapa olisi suunnata tuohon kappaleeseen niin paljon sähkövirtaa, että se muuttuisi mustaksi aukoksi, ja syöksyisi singulariteetin kautta ajassa. Tai ainakin näin pitäisi teoriassa tapahtua, jos kappaleeseen pumpataan tarpeeksi sähkövirtaa, niin sen massa sitten kasvaa.

H.G Wells oli loistava kirjailija, joka on tehnyt kaksi kuolematonta kirjaa “Aikakoneen” ja “Maailmojen sodan”. Pörssikurssien ennustaminen ennalta on asia, mikä varmaan tekisi jokaisesta maailman ihmisestä, joka tällaista tekniikkaa pitää hallussaan rikkaan miehen tai . Mutta kuten tiedämme, niin vaikka aikamatkustaminen on teoriassa mahdollista, niin kuitenkaan missään nimessä ainakaan kukaan ei sitä ole ehkä koskaan tehnyt.

Toki on mahdollista, että joku ihminen olisi tuollaisen koneen olemassaolon salannut, ja syy tähän on varmaan jokaiselle ihmiselle selvä. On vaarallista lähteä muuttamaan historiaa, koska oletteko koskaan ajatelleet tilannetta missä aikamatkaaja sitten esimerkiksi muuttaa historian kulkua ikään kuin kokeillakseen jotain vaihtoehtoja, kuten sitä että vaikkapa Lokakuun vallankumous olisi epäonnistunut. Ja sitten hän joutuisi sitten esimerkiksi hevosvaunujen alle. Tuolloin saattaisi Suomi olla edelleen Venäjän yhteydessä.

Kun ajatellaan tuota Wellsin luomaa välinettä, niin sen toiminta olisi ollut sellainen, että siihen kiinnitettyä metallilevyä olisi pyöritetty niin nopeasti, että aika olisi pysähtynyt. Syy miksi Wellsin aikakone ei olisi voinut toimia on siinä, että keskipakoisvoima olisi repinyt tuon levyn kappaleiksi, mutta jos sen paikalla olisi hiukkaskiihdytin, niin silloin tietenkin tilanne olisi toinen.

Eli tuo temppu perustuu Einsteinin teoriaan siitä, että kun avaruusalus tai muu kappale saavuttaa valonnopeuden, niin sen sisällä aika pysähtyy, joten voidaan sanoa, että tuo väline on oikeastaan  H.G Wellsin keksimä, vaikka vasta Einsteinin suhteellisuusteoria sekä hiukkaskiihdyttimillä tehdyt havainnot ovat osoittaneet, että tuo “koneiden kuningas” olisi mahdollista ehkä joskus rakentaa.

Kun puhutaan noista testeistä, millä testataan tuota ajan hidastumista, niin silloin käytetään superraskaita alkuaineita, joiden puoliintumisaika on vajaa miljoonasosasekunnin, ja noita atomeja kierrätetään CERN:in kaltaisten syklotroni kiihdyttimien kehällä valon nopeudella, jolloin havainnoidaan noiden atomien elinaikaa kiihdyttimeen kiinnitetyn spektroskoopin avulla, ja jos noita synteettisiä hiukkasia on olemassa esimerkiksi puolen minuutin kuluttua kiihdyttimen käynnistämisestä, niin silloin on aika pysähtynyt tuon hiukkasen kohdalla.

Ja tuo aikakone toimisi samalla tavalla, eli lentokoneeseen tai mihin tahansa muuhun välineeseen kiinnitetään syklotroni, jossa esimerkiksi elohopea-atomeja kiihdytetään valon nopeuteen, jonka jälkeen tuossa välineessä alkaa aika hidastua. Kun puhutaan siitä, miltä tuo alus voisi näyttää, niin se voisi olla vaikka sellainen hiukan katkaistua helikopteria muistuttava väline, jossa olisi takana kiihdytinputki, jolla sitten hiukkasia kiihdytetään tuohon maagiseen valonnopeuteen.

Mutta toki tuon aikakoneen rakentaminen olisi turvallisinta siten, että se sijoitetaan lentokoneeseen, jolloin ehkä jossain menneisyydessä sattunut tulva ei tuhoa tuota välinettä. Vaikka eräissä Stephen Hawkingin dokumenteissa kerrotaan, että esimerkiksi mustat aukot mahdollistavat aikamatkustamisen, niin oikeastaan vain tuollainen kiihdytin riittää kyseisen välineen valmistamiseen. Eli pelkkä esineen kiihdyttäminen tiettyyn nopeuteen saa ajan vääristymään.Aikamatkustus on asia, josta riittää pohdittavaa ja kirjoitettavaa aika paljon, joten olen siitä jonkin verran kirjoitellut, ja tulen myös palaamaan tähän aiheeseen aina välillä.

Ongelma sitten on siinä, että tuo kiihdytin vaatisi valtavasti energiaa toimiakseen. Ja sen tähden tuota välinettä ei ehkä lähiaikoina tulla tekemään. Ja yksi vaihtoehto aikakoneen luomiseen olisi sellainen ajatus, että tuollaista kapselia ajetaan CERN:in kaltaisessa syklotronissa valon nopeudella tuota kiihdytinrataa pitkin, jolloin voidaan rakentaa magneettinen sentrifugi, joka voisi kuljettaa alusta valon nopeudella.

Kuitenkin aikakoneeseen liittyy paljon asioita, joista ei juurikaan keskustella tarpeeksi. Esimerkiksi sen todellisesta toimivuudesta sekä aikamatkustuksen tarpeellisuudesta voidaan keskustella hyvin vakavasti, eli se tarjoaa sille valtiolle, joka sen omistaa valtavia mahdollisuuksia vaikuttaa maailman kehitykseen, eli voidaan kokeilla erilaisia toimintatapoja sekä vaihtoehtoja, joista sitten valitaan parhaat.

Ja tuollaisen aikakoneen avulla voidaan esimerkiksi Hitler murhata rintamalla, ennen kuin hän edes pääsisi mihinkään valtiopäiville ehdokkaaksi. Kuitenkin on huomautettava, että vaikka ensimmäinen ydinpommi vaikuttaa erittäin julmalta välineeltä, niin kuitenkin ydinaseiden avulla voidaan Maata kohti syöksyvä asteroidi tuohota, ennen kuin se osuu kotiplaneettaamme.

Mutta kun puhutaan aikakoneen rakentamisen mielekkyydestä, niin itse kyllä olisin sitä mieltä, että jos joku sijoittaja voisi sellaisen välineen avulla tehdä hyvin paljon rahaa, jos hän saisi tuolloin mahdollisuuden nähdä parin kuukauden päästä esimerkiksi pörssikurssit. Eli vaikka tuollainen toiminta olisi varmasti jonkun ihmisen mielestä rikollista, niin kuitenkin jotkut ovat kuitenkin varmasti valmiita maksamaan tuosta laitteesta. Ja aikakone tulisi varmasti olemaan vaarallisimpia välineitä, mitä ihminen milloinkaan tulee keksimään.

Miksi aina kannattaa miettiä sitä, mitä hyllyyn ostaa?

Kirjat ovat hyvin mielenkiintoisia asioita, ja kirjahylly on todella upea esine. Jos ihmisellä on paljon kirjoja, niin hänet usein mielletään jotenkin poikkeuksellisen lahjakkaaksi henkilöksi, joka omaa paljon tietoa erilaisista asioista. Ja monista professoreista kirjoitellaan sellaista, että heillä on niin ja niin paljon erilaisia kirjoja, tai että joidenkin yliopistojen kampuksilla on niin ja niin monta nidettä käsittävä kirjasto.

Se saattaa vaikuttaa todella hienolta asialta, mutta todellisuudessa se antaa kyseisistä toimijoista välillä hieman vanhanaikaisen kuvan. Muistakaa muuten että mikään kirjasto ei suorastaan tee kenestäkään sivistynyttä, vaan noita kirjoja pitää myös lukea, jotta niissä oleva tieto siirtyy ihmisen aivoihin. Kuitenkin on hyvä muistaa sellainen asia, että oikeassa elämässä asioista joita näiden kuuluisien lauseiden sanoja ole koskaan ehkä miettinyt.

Oletteko koskaan ajatelleet ehkä sellaista asiaa, että jollain henkilöllä olisi vastaava kirjasto täynnä esimerkiksi Stephen Kingin tai Markku Sadelehdon kirjoittamia kauhukirjoja? Olisiko hän ehkä teistä kovin järkevä henkilö, varsinkin jos hän sattuu hakemaan vaikkapa lastenhoitajaksi? Siinä voisi kyllä sitten vähän tulevan pomon suu loksahtaa auki, jos hyllyssä on metrikaupalla kirjoja, joiden kevein anti on moottorisahan käyttö jotain zombieta kohtaan.

Mutta että tässä sitten ei myöskään unohdeta sitä, että yliopistojen tehtävänä on tuottaa tietoa, niin varsinkin kirjahyllyt, jotka ovat täynnä jotain viktoriaanisen ajan tieteellisiä kirjoja eivät ehkä ruo ihmisille mieleen muuta kuin ikivanhan kivettyneen maailman. Tai toinen ääripää on kirjahylly, jossa on vain yksi kirja, ja tuolloin sitten pitää miettiä, että miksi tuo kirja on sinne hankittu? Eli mitä erityistä siinä sitten on, kun se siinä hyllyllä yksinään makaa? Joskus ihmiset ikään kuin yrittävät piilottaa "puuta metsään", toisin sanoen he hankkivat jopa tuhansia niteitä, jotta yksi heille tärkeä kirja sitten ikään kuin katoaa tuohon hyllyyn, mutta silloin kyllä kannattaa vilkaista kirjojen ulkonäköä, koska jos tuo yksi kirja on kovin kulunut, ja muut ovat uuden näköisiä, niin silloin tuo ainoa aktiivikäytössä ollut opus paistaa erittäin hyvin silmään.

Ja kuten tiedämme, niin myös professorit ovat tietoa etsiessään alkaneet turvautua Internetiin, ja siksi ne kuuluisat kotikirjastot alkavat myös heidän osaltaan olla historiaa. Kun puhutaan lähdemateriaalista, niin ICR-ala on hyvä esimerkki alati muuttuvasta työympäristöstä, jossa esimerkiksi kirjojen ostaminen saattaa olla jopa täysin turhaa, koska varsinkin avoimen koodin sovellusten kehitys on erittäin nopeaa, ja siksi niistä saa parhaiten tietoa Internetistä. Mutta kun palataan tietokirjoihin, niin joillakin ihmisillä on tapana hamstrata näitä opuksia kirjahyllyyn, ja samalla osa näistä henkilöistä sitten tekee sellaisia tyylivirheitä, että he eivät muista pyyhkiä niteistä pölyä pois.

Sellainen sentin paksuinen pölykerros kirjojen päällä kertoo siitä, kuinka paljon niitä oikeastaan luetaan, ja tietenkin on olemassa sellaisia tyylivirheitä, joita katsellessa varmasti suupielet taipuvat ylöspäin, vai mitä mieltä olette siitä, jos henkilöllä on kirjahyllyssään esimerkiksi pelkkiä tietosanakirjasarjoja, tai sitten vaikkapa kolme vuosikertaa Encyclopedia Britannicaa. Tai sitten tietenkin kirjasto voidaan koristella siten, että hankitaan kirjahyllyt täyteen samaa kirjaa eli yleensä Raamattuja. Poikkeus säännöistä ovat virkaan kuuluvat kirjastot, joissa saattaa olla hyllymetreittäin Raamattuja tai tietosanakirjoja, tai joku ikiaikaisen yliopiston kirjasto, jossa on hyllymetreittäin viktoriaanisia tietokirjoja, joita sinne on museoitu johonkin muuhun kuin opiskelukäyttöön.

Vanhemmat tietosanakirjat saattavat olla vaarallisia siksi, että niissä ei eläinten kohdalla ole puhuttu niiden myrkyllisyydestä, eli esimerkiksi sitä ei koskaan edes ole muistettu mainita, että eräs käärme nimeltään Efa tai pyramidikyy on hyvän vaarallinen käärme, koska tietosanakirjan kirjoittaja ei ole ajatellut että länsimainen ihminen koskaan kohtaa tätä käärmettä, jonka puremaan kuolee vuodessa noin 72 000 ihmistä. Nykyään kun kaukomatkat ovat yleistyneet, niin sitten seurauksena on tullut eteen sellainen tilanne, että myös länsimaiset ihmiset ovat kohdanneet tuon pienen kyykäärmeen, joka saattaa muistuttaa todella paljon meidän omaa kyytämme.

Myöskääm sitä ei koskaan olla ajateltu, että joku käärme puraisee jotain turistia, joka on huonossa fyysisessä kunnossa. Yleensä se länsimainen henkilö, joka ennen kohtasi käärmeitä oli joku ammattisotilas tai antropologi, joka tiesi heti mitä pitää tehdä, sekä omasi hyvän fyysisen kunnon, kun taas normaali turisti ei tuossa tilanteessa ehkä osaisi toimia oikein. Ja samoin nuo vanhat tietosanakirjat saattavat pitää sisällään esimerkiksi räjähdysaineiden valmistus reseptejä, jotka ovat äärimmäisen vaarallisia ajattelemattoman ihmisen käsissä.

Jos kirjastossa on hyllymetreittäin kirjoja, joiden päällä on pölyä, mutta yhdessä kirjassa ei tuota pölynukkaa ole, niin silloin tuossa kirjassa on jotain mielenkiintoista. Varsinkin se tekee kirjasta mielenkiintoisen, jos se on kirjoitettu joskus viktoriaaniseen aikaan, mutta sitä tutkii tai sormeilee lähinnä nuoriso. Erityisen mielenkiintoisia ovat nimen omaan vanhat tietosanakirjat, joita lukee nuoriso, koska niissä saattaa olla sisältöä, mikä kiinnostaa vääriä ihmisiä. Ja tuolloin sen sisältöä olisi hyvä vähän silmäillä, koska sieltä saattaa löytyä jotain sellaista, mikä voi räjähtää vasten kasvoja. Jos kirjaa luetaan kirjastoissa paljon, mutta sillä on vähän lainaustapahtumia, niin silloin siinä on jotain hyvin merkillistä, ellei sitten kyseessä ole sanakirja. Eli onko se niin tyylikästä luettavaa, että tuo kirja kannattaa ostaa kaupasta omaksi, varsinkin silloin jos eletään Internetin aikaa, jolloin tietoa saa helposti netistä.

Mary Shelleyn Frankenstein vuodelta 1818 (Frankenstein; or, the new prometheus) kertoo ihmisen ajattelemattomuudesta, ja on ikään kuin ensimmäinen transhumanismista tehty kirjoitelma

Mary Shelleyn (1797-1851) kirja Frankenstein on ikään kuin tarina siitä, kuinka ihminen luo hirviön, joka sitten melkein tuhoaa hänet. Shelleyn kirjassa tohtori Viktor Frankenstein luo käyttöönsä "hirviön" kokoamalla yhteen ihmisen kappaleita, ja sitten hän antaa luomukselleen sähköiskun, joka sitten tietenkin herättää tämän kauhistuttavan olennon henkiin. Kuten varmaan tiedätte, niin tuolloin tohtori Frankenstein teki jotain, mitä tiedemiehen ei koskaan olisi pitänyt tehdä. hän lähti leikkimään Jumalaa, ja loi käyttöönsä hirviön, eli nykykielellä kutsuttuna biorobotin, jonka hän sitten ajatteli palvelevan itseään.

Tuolloin kyseinen tarina herättää mieleeni sellaisen käsityksen, että tuo tarina on oikeastaan ensimmäinen kuvaus transhumanismista, jossa tuollainen hyvin lahjakas tiedemies haluaa kokeilla sähköelvytystä olentoon, jonka hän on laittanut kasaan erilaisista ihmisen paloista. Kuten tiedämme, niin tuolloin 1800-luvun alkupuolella ei lääkäreitä varmasti kovin paljoa kyetty vahtimaan, ja tuolloin oltiin juuri keksitty se, että kun sähköä johdettiin irti leikattuihin sammakon raajoihin, niin silloin ne saatiin sätkimään.

Tuon kokeen teki aikoinaan Luigi Galvani, joka kokeili sammakon reisiin johdettavan sähköiskun vaikutuksia lihasten toimintaan. Ja saattoi olla niin, että joku meni tutkimuksissaan vielä pidemmälle, eli hän saattoi kokeilla esimerkiksi jonkun sammakon tai korkeamman eläimen herättämistä henkiin, kun sen sydän oli ensin pysäytetty. Tuolloin 1800-luvulla ei ollut tapana valvoa tieteellistä tutkimusta yhtä tarkasti, kuin nykyään tätä asiaa valvotaan, ja tuolloin on saattanut sitten tehdä jotain todella ajattelematonta. Eli kuten tiedämme, niin mikään kirja ei koskaan synny aivan itsestään, ja Shelley sanoi saaneensa idean tuolle kirjalleen siitä, kun hän jossain myrskyssä keskusteli asioista lordi Byronin sekä muiden ystäviensä kanssa, ja silloin hän ikään kuin tajusi tai sai hyvän idean tuosta ajattomasta klassikostaan.

Kuitenkin itse vähän tuota kirjan syntytarinaa ihmettelen, koska oliko joku sitten esitellyt tuon "Galvanin kokeen" Shelleylle, koska kyseessä on jopa nykyisen mittapuun mukaan hiukan dramaattisesta kokeesta. Tuo koe on todella pelottavaa katsottavaa, koska siinä ensin leikataan sammakolta jalat irti, ja sitten niihin johdetaan sähköä. Kuitenkin epäilen hiukan sitä, että onko tuollainen lordi Byron kuitenkaan kyseistä koetta kovin tarkasti muutenkaan selittänyt, ja kun ajatellaan sitä, että esimerkiksi sammakko on hiukan ihmisestä poikkeava laji, niin en usko, että Shelley on täysin tiennyt sitä, että tuo sähkövirta ikään kuin palauttaa ihmisen elämään, koska se käynnistää sydämen. Samalla tietenkin pitää huolehtia, että tuo henkiin palautettava saa sitten tarpeeksi verta.

 Mutta kun ajatellaan tuota individualistien joukkoa tuolla järven rannalla kaukana Sveitsissä, niin silloin saattoi käydä niin, että jollain tuossa ryhmässä alkoi silloin säteillä erittäin vaarallisesti. Kun mietitään sitä, että miten Shelley kuvaili esimerkiksi hirviötä, niin oliko hänet sitten viety käymään jossain ruumishuoneella tai muuta vastaavaa. Jos ajatellaan sitä, että tuo romaani kirjoitettiin vuonna 1818, ja tuolloin Geneve-järven rannalla Shelley, hänen aviomiehensä, lordi Byron sekä perheen lääkäri päättivät viettää aikaa kirjoittamalla kauhutarinoita.

Jos ajatellaan sitä, että tuolloin oli sadepäivä, ja mitään muuta tekemistä ei ollut, niin toki kirjoittaminen on erittäin hauskaa puuhaa. Mutta kuitenkin tuollainen kauhutarinoiden kirjoittaminen on hiukan outoa ajanvietettä, ja kuitenkin tuo kirja on melko paksu, joten en usko että tuo kirjailijatar tuota kirjaa on kuitenkaan yhden päivän aikana kirjoittanut, ja Mary Shelleyn kuolema on ollut sikäli merkittävä, että hän kuoli aivokasvaimeen 51-vuotiaana. Joten olisiko tuolloin Geneve-järven rannalla tapahtunut se, että nuo kauhutarinoiden ehdottajat vain halusivat Mary Shelleyn pois seurastaan, jotta he voisivat keskustella jostain asioista, mitä ei sopinut Maryn kanssa puhua.

Mutta jos ajatellaan, että tuo kirjailijatar kuoli sitten 30-vuoden kuluttua aivokasvaimeen, niin voidaan hiukan spekuloida sillä, että olisko tuo kasvain alkanut antaa sitten jo 21-vuotiaalle naiselle ensioireita, joihin ehkä on kuulunut vapina tai luonteen muuttuminen, niin silloin saattoi olla niin, että hänet ikään kuin lähetettiin pois, jotta hänen omaisensa saattoivat puhua rauhassa tuosta tulevasta sairaudesta. Ja kun hiukan sitten vielä alan tässä arvella sitä, mitä tuolla Geneve-järven rannalla sitten oikeastaan tapahtui, ja kuka sitten oli noita kauhutarinoita tai niiden kirjoittamista ehdottanut, niin itse kyllä ajattelen, että tuon toiminnan ideana oli peitellä sitä, että tuo romaani saattoi olla jo valmiina, ja ehkä Byron oli sen jo arvostellut.

Tuo romaani piti sitten tietenkin tuoda yleisön sekä Sheleyn lähipiirin tietoon, jotta hän ei joutuisi paheksuttavaan asemaan. Ja sen vuoksi saattoi esimerkiksi Byron saada idean tuosta kirjoitelman tekemisestä. Tai sitten hän "luukutti" Shellyyn idean tuohon pöytään. Ja ehkä sitten tuo hirviötarina syntyi siitä, kun Mary Shelley yritti paeta sisäistä demoniaan, eli kasvainta jonka hän ehkä jo silloin tiesi koituvan kohtalokseen, ja vievän häneltä puhe- sekä liikuntakyvyn. Ehkä se oli tarina hänen harhoistaan sekä siitä, kuinka hänelle kerrottiin se, miten tuo kasvain tulee tekemään hänestä vieraan ihmisen lähipiirilleen.

Alla linkit Luigi Galvanin ja lordi Byronin elämäkertoihin Wikipedian mukaan

Luigi Galvani: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luigi_Galvani

Lordi Byron: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lordi_Byron