Sosiaalisesti sekä maantieteellisesti eristyneiden alueiden tuomista ongelmista, sekä mietintää noiden paikkojen aikaansaamista huhuista ja uskomuksista.

Hylätty valaanpyyntasema Eteläisillä Sandwich-saarilla

Sosiaalinen eristyminen aiheuttaa monia ongelmia, joita ei usein tiedosteta. Kun  henkilö on vaikkapa työssään tekemisissä tietynlaisten ihmisten kanssa, niin silloin “alkavat herrojen elkeet tarttua renkiin". Tällä tarkoitan sitä, että noiden ihmisten tapa puhua sekä pukeutua ja käyttäytyä aiheuttavat tuolloin ikään kuin matkia niitä henkilöitä. Se johtuu ihmisen tarpeesta kuulua johonkin ryhmään. Tämä saa aikaan ilmiöitä, joissa henkilö saattaa pitää esimerkiksi aivan omituisia vaatteita täysin normaalina asiana.

Myös tatuoiminen tietenkin on osa tiettyjä alakulttuureja, ja silloin saattaa käydä niin, että henkilö alkaa hankkia jotain tatuointeja tai vastaavia asioita kuten esimerkiksi lävistyskoruja, jolloin hän saattaa normaalista “kadun miehestä" vaikuttaa hiukan erikoiselta. Jotta ihminen ei muuttuisi joksikin karikatyyriksi, pitäisi hänen pitää yhteyttä muuhun maailmaan, tai sitten voi käydä hyvin hassusti, kuten eräässä elokuvassa missä henkilöt olivat oleskelleet autiolla saarella kymmeniä vuosia, kun heidän Concorde-matkustajakoneensa oli pudonnut jonnekin kauas Tyynelle valtamerelle, josta he eivät tietenkään saaneet sitten radioyhteyttä muuhun maailmaan.

Jos ihminen tai pikemminkin ihmisryhmä elää vuosikausia jossain saarella, niin silloin käy niin, että nuo henkilöt alkavat muodostaa omaa yhteisöllistä kulttuuriaan, jossa saattaa olla samanlainen laki voimassa kuin muualla, mutta rangaistukset saattavat olla esimerkiksi aivan meidän yhteiskunnassamme. Kun puhutaan johtajuudesta, niin monissa tuollaisissa katastrofielokuvissa ottaa esimerkiksi lentokapteeni ryhmän eloonjääneitä ikään kuin komentoonsa, ja siitä seuraa hiukan hupaisia tilanteita. Näet vaikka lentokapteeni tietenkin on lentokoneen korkein auktoriteetti sen lentäessä, niin kuitenkaan hänen osaamisensa ei varmaan ole maassa korvaamatonta.

Toki on hienoa osata kommunikoida lennonjohdon kanssa, ja pitää päällä valkoista paitaa, missä on hienoja viivoja olkaimissa, mutta kuitenkin muilla ihmisillä varmaan on sitä oikeaa osaamista, jos ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa lentokone putoaa viidakkoon, ja sieltä pitää sitten päästä pois, kun etsijät eivät osaa konetta jostain kumman syystä etsiä. Kun mietitään sitten sitä, kuinka esimerkiksi Tyynen valtameren saarilta päästäisiin oikeasti pois, niin silloin tietenkin pitää kaikkien henkilöiden osallistua tärkeimpään mahdolliseen toimintaan, eli aluksen rakentamiseen, joka sitten vie henkilöt pois tuota kaukaiselta korallisaarelta.

Tuon takia sitten on ainakin Hollywoodin filmiväen mielestä tärkeää, että lentokapteeni johtaa tuota ryhmää, koska hänen navigointitaitojaan varmaan tarvitaan tuolla matkalla yli aavan meren, ja silloin olisi mukavaa osata navigoida. Kun mietitään tilannetta jossa miehistö olisi purjehtinut tuhansia  kilometrejä, niin silloin olisi hiukan noloa, jos siinä 50 kilometrin päässä jostain asutuskeskuksesta sitten he nääntyisivät kuoliaaksi. Ja noin voi oikeasti muuten tapahtua, jos heidän purtensa sattuisi päättämään purjehduksen “Luurankorannikolle”, jossa ei kovin mukavaa olisi varsinkaan yöllä.

Mutta tietenkin on olemassa tapaus, missä haaksirikkoinen meinasi menehtyä vain muutamia kilometrejä ennen pelastusta. Kyseessä oli Shackletonin epäonninen retki Etelämantereelle vuonna 1916, kun hän lähti parin miehensä kanssa hakemaan apua Etelä-Georgian saarelta, ja tuo merimatka oli tietenkin navigointitaidon mestarinäyte, mutta tuo ryhmä melkein kohtasi loppunsa ennen kuin se pääsi Norjalaiselle valaanpyyntiasemalle, koska sen johtaja unohti, että tuo valaanpyyntiasema oli tuon saaren vastakkaisella puolella. Ja pitkä merimatka oli supistanut noiden miesten liikunnan minimiin, joten he eivät kovin hyvin olleet valmistautuneet ylittämään tuota saarta, joka näyttää kartalla melko pieneltä, mutta paikan päällä se paljastuu melko suureksi maakaistaleeksi.

 Itse olen kyllä miettinyt, että mistä Shackleton nyt ylipäätään tiesi olevansa tuolla saarella, joka on todella eristyneimpiä paikkoja maailmassa. Etelä-Georgia nousi aikoinaan otsikoihin, kun Falklandin sodan aikaan Brittien pommikoneet nousivat sieltä pommittamaan Argentiinalaisia kohteita. Mutta kuitenkin ihmettelen sitä, että mistä Shackleton tuolloin tiesi, että hän osaisi sitten purjehtia tuolla kuuluisalla pelastusveneellään juuri Etelä-Georgiaan, jossa sitten sai kuulla, että Euroopassa riehui sota. Kun mietitään sitä, mitä esimerkiksi tuo matka merkitsi Shackletonille itselleen, niin tietenkin siinä oli käynyt niin, että häntä ei tuon Etelämantereella tapahtuneet haaksirikon jälkeen voitu sattuneista syistä lähettää rintamalle, ja tietenkin häntä kritisoitiin tästä asiasta. Mutta kuitenkaan hän ei tietenkään mitään rangaistusta saanut, koska hänen laivaansa ei tuolloin saatu yhteyttä, jotta tuolle miehelle voitiin kertoa, että ensimmäinen maailmansota oli alkanut. Kun hänen myöhempiä vaiheitaan ajatellaan, niin oli ikävä asia, että tuo mies alkoi ryypätä, mutta kuitenkin hän oli johtajuuden henkilöitymä.

Oli hän sitten pelkuri tai ei, niin tuo kuuluisa “Polar expedition” oli sikäli onnekas, että kukaan noista miehistä ei kuollut tuolla kaukana etelässä. Mutta se minua hiukan ihmetyttää, että koska Shackletonilla oli muka sydänvika, niin miten hän kuitenkin tuon kuuluisan tutkimusmatkansa sitten hoiti kunnialla loppuun, ja miten se ei sitten koskaan vaikuttanut hänen työhönsä ennen kuin sotaan piti lähteä. Toisin sanoen Shackleton palasi Lontooseen vuonna 1917, ja hänet sitten lähetettiin tekemään brittien propagandaa Etelä-Amerikkaan ja Murmanskissa hän toimi huoltoupseerina. Eli mitään kovin tärkeitä tehtäviä brittilaivasto ei tuolle miehelle sitten enää löytänyt. Hiukan omituista sitten on se, kuinka nuo Norjalaiset antoivat kyseisille briteille apuaan, koska sodan aikaan heiltä odotettiin puolueettomuutta. Ja teknisesti ottaen Shackleton oli tietenkin toisen sotijaosapuolen merivoimien palveluksessa, joten tuollaisen miehen auttaminen olisi sitten voinut merkitä sitä, että joku olisi sitten syyttänyt Norjaa puolueettomuutta koskevien sopimusten rikkomisesta.

Jos tuolla eteläisellä merellä olisi partioinut saksalainen kaapparialus, niin silloin olisi voinut tulla juttua siitä, että norjalainen valanpyyntiasema oli majoittanut nuo britit.  Kuitenkin tällaiset poikkeukset vahvistavat säännöt: koskaan ei mikään ole niin varma kuin epävarma, ja itse olen sitä mieltä, että mikä hyvänsä laivasto varmaan olisi hyötynyt molemmissa maailmansodissa etelämantereella olevista tukikohdista, joista käsin ne olisivat voineet suorittaa operaatioitaan salaa uteliailta katseilta. Kun puhutaan siitä, että joidenkin ihmisten mielestä esimerkiksi USA:lla on salaisia ase- ja lentokoneita koskevaa suunnittelutyötä tekeviä laitoksia esimerkiksi etelänavalla, niin tietenkin tuollainen laitos olisi hyvä piilottaa esimerkiksi juuri tuonne maailman eristyneimpaan maanosaan. Siellä ei varmaan olisi kovin paljoa silmiä, jotka voisivat nähdä liikaa.

Ja tietenkään ei kuka hyvänsä edes pääse koko mantereelle, saatikka sitten esimerkiksi Eteläisille Sanwichsaarille, jotka ovat vielä eristyneempiä paikkoja kuin itse etelämanner. Eli pääsy tuonne luonnontilassa olevalle mantereelle on todella tarkoin kontrolloitua toimintaa, eikä sinne varmasti tehdä turistimatkoja. Joten sen takia tuo manner tarjoaisi loistavat puitteet esimerkiksi koelentokoneiden lennättämistä varten, ja siksi keskustelut noista salaisista tukikohdista eivät ole aivan humpuukia. Etelämantereella työskentelevät henkilöt eivät voisi lähettää salaisuuksiaan täysin vapaasti, vaan kaikki tiedonsiirto kulkee silloin satelliittien kautta, minkä takia NSA voisi tarkkailla kaikkea, mitä tuolta mantereelta lähetetään.

marxjatalous.blogspot.fi