Skip to main content

G-20 tapaamisessa toimitaan kuten voitiin odottaa, eli rakentajat jäävät taka-alalle


G-20 kokous on alkanut kuten voidaan odottaa. Rakentajat ovat jääneet taka-alalle ja eturivissä istuu joukko ihmisiä, joiden mielestä asiat pitää hoitaa niin, että oma eturyhmä tulee aina ensin. Se mikä tämä eturyhmä sitten on, saattaa olla hiukan erikoinen asia. Kun puhutaan siitä, mikä G-20 eli maailman 20 johtavan talousvaikuttaja-maan kokous oikeastaan on, niin joidenkin mielestä se on oikeastaan vain Bilderberg-ryhmän sekä Trilateraalisen komission (Trilateral comission) jatke, jossa lyödään lukkoon sitä, mikä noissa kabineteissa on sovittu. Tekstin alla on linkit noiden organisaatioiden kotisivuille.



Eli joidenkin "ei niin tyhmien ihmisten" mielestä maailman taloutta sekä tulevaisuutta koskevat päätökset tehdään ensin noissa kabineteissa, ja sitten niistä keskustellaan G-20-kokouksessa, minkä jälkeen nämä asiat tuodaan sitten parlamenttiin. Ja näin saadaan aikaan sellainen kuva, että kun lakeja lähdetään muuttamaan, niin silloin "kaikesta on jo sovittu muiden kanssa", joten tällaiset päätökset pitää vain muka hyväksyä.



Kun puhutaan maailman taloudesta sekä sen johtavista valtiollisista järjestöistä, jotka ovat G-20 ja OPEC, niin silloin tietenkin puhutaan samalla virallisesta vallankäytöstä. Virallisen vallankäytön toimijoina ovat valtioiden johtajat sekä diplomaatit, kun puhutaan kansainvälisen tason toiminnasta. Mutta valtioiden johtajat ovat taas omien eturyhmiensä valitsemia, eli nuo eturyhmät ovat tietenkin äänestäjät, mutta samalla myös ne jotka rahoittavat poliittisia kampanjoita ovat yhtä tärkeässä asemassa, kun puhutaan siitä kuka pääsee käyttämään valtaa. Kansainvälisellä kentällä taas on sellainen asetelma, että maailman tärkeimmät mineraalit eli öljy sekä kaasu ovat siellä, missä niiden ei toivota olevan. Eli pääasiallisesti kaasua ja öljyä halutaan käyttää polttoaineena, jotta teknistyvä maailma saa virtaa pistorasiaan.

Mutta noiden luonnonvarojen sijainti on tietenkin länsimaiden kannalta ajatellen vähän väärässä paikassa, ja siksi meidän pitää kuunnella joko Venäjän johtoa tai Arabeja, joista jälkimmäinen osapuoli kuitenkin on sellainen, jonka aatemaailman takia nuo kaasun ja öljyn toimitukset saattavat lopahtaa hyvin nopeasti. Joten tietenkin meillä pitää olla vaihtoehtoja, joista toinen on se, että ostamme kiltisti Venäjän öljyä ja kaasua sekä hymyilemme Putinille kauniisti, ja kerromme hänestä kaikkia mukavia juttuja. Tai sitten ostamme öljyä ja kaasua jostain sellaisista maista kuin Azerbaidžan tai Georgia, mutta se vaatiikin sitten hyviä välejä Turkin tai Venäjän kanssa, koska tuo kaasuputki täytyy vetää Mustanmeren läpi, ja siihen sitten pitää lupa kysyä Venäjältä tai Turkilta, joten tietenkin meidän pitää muistaa se, että kummankaan maan johtoa ei saisi ärsyttää loputtomiin.

 Se että meille tulisi konflikti tai pahoja erimielisyyksiä Venäjän kanssa sitten saisi varmasti aikaan sen, että tuohon öljy- tai kaasuputkeen tulee niin sanottu "poliittinen huoltotarve", mikä tarkoittaa sitä, että putkessa kulkevan kaasun toimittamista aletaan rajoittaa. Ja se sitten varmasti saa aikaan sen, että Venäjän johtajaa kuunnellaan myös ilman, että hänen täytyy esitellä ydinaseitaan. Venäjän doktriini eli sotilasoppi perustuu siihen, että ydinaseet muodostavat tehokkaan pelotteen, jonka takaa on helppo suorittaa sotilaallisia operaatioita, eli se ei oikeastaan poikkea mitenkään USA:n vastaavasta sotilaallisesta opista.

Tietenkin molempien supervaltojen politiikka on se, että jos niitä vastaan hyökätään, niin ne ampuvat takaisin. Kun puhutaan siitä, että miksi Venäjä on panostanut nimenomaan ohjuksiin, niin syy tähän on peräisin Neuvostoliiton ajalta. Ohjukset eivät lähde loikkaamaan ja niissä ei ole miehistöä. Joten sen takia Neuvostoliitolla sekä sen seuraajalla Venäjällä on tehokas sukellusvenelaivasto, joka käyttää tehokkaita risteilyohjuksia, joiden kohteina ovat esimerkiksi NATO:n lentotukialukset, mutta varsinaisia lentotukialuksia tuo valtio ei ole katsonut tarpeelliseksi hankkia muuten kuin yhden kappaleen.

Sen lento-operaatiot perustuvat siihen, että maatukikohdista lähtevät rynnäkköhävittäjät voivat iskeä sekä maalla että merellä oleviin kohteisiin, ja samalla niiden polttoainetta voidaan säädellä siten, että ne eivät voi lentää esimerkiksi Brittein saarille. Jos ajatellaan G-20-kokousta sekä sen edustalla olevia mielenosoittajia, niin tietenkin massiiviset protestit ovat hyvä keino kääntää ihmisten silmiä pois tuosta varsinaisesta kokouksesta.

Maailmantalouden johtavien valtiollisten päättäjien ongelma on se, että tuo järjestelmä on alkanut muuttua valtavaksi kasinojärjestelmäksi, jossa ajatellaan vain lyhytnäköistä voittoa. Se että ratkaisu toimii päättäjän oman vaalikauden ylitse riittää, ja sitten hänen seuraajansa saa siivota roskia. Eli tilannetta voidaan verrata siihen, että talossa vuotavat putket paikataan teipillä. Silloin sitten varmasti tuollainen ratkaisu on nopea sekä tehokas, mutta tuloksen kestävyydestä ei voi kyllä hyvää sanoa. Tietenkin julkisen vallan käyttäjä on vastuussa omalle eturyhmälleen, eli jos hän on sitten saanut jostain tarpeeksi ääniä, niin hän saa jatkaa tehtävässään.

Ongelma ei ole nimittäin julkinen vallankäyttö, vaan se vallankäyttö mikä tapahtuu suljettujen ovien takana. Liike-elämän johto kun rahoittaa poliitikon kampanjoita, niin silloin se asettaa omat ehtonsa sille, millaista politiikkaa tuollainen poliitikko sitten heidän mielestään pitäisi ajaa, tai tämä menettää vaalituen, eikä tuolloin saa sanomaansa läpi. Samoin ongelma on siinä, että Herrojen Trump ja Putin ei tarvitse olla suosittuja muuta kuin omassa maassaan, ja ensin mainittu sitten on tietenkin presidenttinä vain kaksi kautta korkeintaan.

Eli hänen pitää olla neljä vuotta suosittu, ja toisen kauden aikana tämä mies tekee sitten mitä päätöksiä hän haluaa, ja kauhulla ajattelen sitä, mitä tapahtuu, jos tämä mies jatkaa toiset neljä vuotta Valkoisessa talossa. USA:n presidentin toinen vaalikausi on se, missä hän ei enää ole riippuvainen poliittisesta tai taloudellisten eturyhmien tuesta, joten sekin voi olla mahdollista, että  tuo mies sitten rauhoittuisi hieman.

http://www.bilderbergmeetings.org/

http://trilateral.org/

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Comments

Popular posts from this blog

The hydrogen-burning supernovas are interesting models.

"Researchers discovered a significant magnesium anomaly in a meteorite’s dust particle, challenging current astrophysical models and suggesting new insights into hydrogen-burning supernovas. (Artist’s concept.)Credit: SciTechDaily.com" (ScitechDaily, Rare Dust Particle From Ancient Extraterrestrial Meteorite Challenges Astrophysical Models) If the star is too heavy when its fusion reaction starts, it can detonate just at that moment, when its fusion starts. If the collapsing nebula is heavy enough, it can form a black hole straight from the nebula. But if the nebula's gravity is too heavy to  form  the blue giant or too  small  it can collapse  straight  into a black hole . If  the forming star is a little bit larger than the blue supergiants. It can explode immediately when the fusion starts.    The theory of hydrogen-burning supernovas consists  model  of the giant stars that explode immediately after their fusion starts. When the...

The ancient galaxy mirrors the Milky Way.

"This image shows the galaxy REBELS-25 as seen by the Atacama Large Millimeter/submillimeter Array (ALMA), overlaid on an infrared image of other stars and galaxies. The infrared image was taken by ESO’s Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy (VISTA). In a recent study, researchers found evidence that REBELS-25 is a strongly rotating disc galaxy existing only 700 million years after the Big Bang. This makes it the most distant and earliest known Milky Way-like galaxy found to date. Credit: ALMA (ESO/NAOJ/NRAO)/L. Rowland et al./ESO/J. Dunlop et al. Ack.: CASU, CALET" (ScitechDaily, Astronomers Baffled by Ancient Galaxy That Mirrors Modern Milky Way) Researchers found the youngest Milky Way-type galaxy. The distance to the galaxy is enormous. And the light that comes from that galaxy named REBELS-25 comes from the Universe that is only 700 million years old. The distance to that galaxy is enormous about 236 billion light years. And that means it's a very dista...

Transcendence, or the ability to transcendent thinking may grow in teen's brains.

   "New research has discovered that transcendent thinking, which involves analyzing the broader implications of situations, can foster brain growth in adolescents. This form of thinking enhances brain network coordination, impacting developmental milestones and future life satisfaction. The study emphasizes the need for education that encourages deep, reflective thought, underscoring the critical role of adolescents in their own brain development". (ScitechDaily, Scientists Discover That “Transcendent” Thinking May Grow Teens’ Brains) "Scientists at  USC Rossier School of Education’s Center for Affective Neuroscience, Development, Learning and Education (CANDLE) have discovered that adolescents who grapple with the bigger meaning of social situations experience greater brain growth, which predicts stronger identity development and life satisfaction years later". (ScitechDaily, Scientists Discover That “Transcendent” Thinking May Grow Teens’ Brains) The transcendenc...