Skip to main content

SOCOM (Special Operations Command) aikoo muuttaa taistelijansa ELINT-laitteiksi


Kun ajatellaan tilannetta, että sotilailla on käytössään tietokonepohjaiset radiolaitteet sekä erilaisia muita sensoreita kuten kameroita, niin tietenkin näitä välineitä halutaan hyödyntää myös sellaiseen tarkoitukseen, mikä ei varsinaisesti näy sotilaalle itselleen. Eli nuo radiolaitteet voidaan ohjelmoida niin, että ne ikään kuin "haistelevat" erilaisia taistelukentän sekä vihollisen selustan elektronisia "ääniä", kuten VHF-radioiden sekä tutkien signaaleita, ja lähettävät ne eteenpäin esimerkiksi satelliitin kautta, ja noiden tietojen avulla voidaan luoda vastatoimia, joilla voidaan noita välineitä häiritä tehokkaasti, sekä mahdollisesti pyrkiä datamurtoon.


Kyseisellä teolla ehkä voidaan sitten esimerkiksi ainakin yrittää tyhjentää vastapuolen ohjusten taistelukärkien ohjelmistot tai vihollisen langatonta viestintää voidaan ainakin yrittää käyttää sitä itseään vastaan. Tuolloin voidaan analogisten laitteiden häirintään käyttää äänenmuunninta, jotta viholliselle syetettäsiin väärää tietoa, ja esimerkiksi sen johtajia voidaan väittää kuolleiksi tai koodisalkkujen tai muiden asiakirjojen vuotaneen vastapuolelle. Myös vihollisen tykistön tulta voidaan yrittää johtaa harhaan, eli periaatteessa tällöin voisi olla sellainen mahdollisuus, että vihollisen tykistön tulta ohjataan omiin asemiin.


Mutta kuten tiedämme, niin disinformaatio on asia, mistä ei missään asevoimissa juurikaan puhuta. Se että vastapuoli pääsee elektronisten laitteiden avulla soluttautumaan omiin komentojärjestelmiin varmasti voi aiheuttaa hyvin vakavia kansainvälisiä selkkauksia. Eli jos esimerkiksi varusmiesten tiedonsaanti olisi minkä hyvänsä valtion asevoimien omissa käsissä, ja tuohon tiedotusjärjestelmään pääsisi vastapuoli soluttautumaan, niin silloin se voisi uskotella, että valtio on sodassa toisen valtion kanssa, ja kykenisi sitten provosoimaan vihollisuuksia tuon toiminnan kautta. Mutta sitten tietenkin on se vaihtoehto, että vastapuoli pääsee sitten kaappaamaan jonkun valtiollisen mediatalon datakanavat eli TV- radio sekä Web-sivut hallintaan, ja sitten lähtisi esittelemään mielikuvitukseen perustuvia "tiedotteita" jostain konflikteista, ja sitten voivat vihollisuudet leimahtaa liekkeihin.


Ja se sitten on tietenkin koko informaatiosodan kiistellyin osa-alue, josta Venäjällä käytetään nimeä "Maskirovka" tai USA:ssa tuon toiminnan nimitys on "Covert Action", eli sen tarkoitus on saada vihollinen tekemään ensimmäisen aggression, jotta sotilaallinen väliintulo tai puuttumine toisen maan alueella olevaan tilanteeseen voidaan hyväksyä. Ja tuota toimintaa kutsutaan kansan suussa usein miehitykseksi. Kun puhutaan sodasta, niin sen syy täytyy tietenkin aina hyväksyttää ainakin operaatioon osallistuvien joukkojen parissa, joten sen tähden esimerkiksi terrorismi on erittäin hyvä keppihevonen, kun aletaan puhua sotilaallisesta konsultaatiosta, mikä on vieraan valtion alueelle suunnatun hyökkäyksen kauniimpi nimi.


Tuolloin tätä toimintaa perustellaan sillä, että valtio sallii terroristien toiminnan omalla alueellaan, ja tuo sitten antaa oikeutuksen ryhtyä sotatoimiin näitä terroristeiksi luokiteltuja kohteita vastaan. Sitä kuka nyt sattuu olemaan terroristi ei kuitenkaan koskaan näy päälle, joten sitä varten tiedusteluviranomaiset sitten voivat käyttää valeprofiileja terroristien sekä muiden valtion vihollisten etsintään. Ja tuon sosiaaliseen mediaan liittyvän tiedustelutoiminnan yhteydessä tietenkin myös muuta tietoa voidaan hankkia, mikä saattaa sitten ihmiset joskus vähän ikävään asemaan.


Kun sotilaat operoivat jossain terrorismin runtelemassa maassa, niin tietenkin on tärkeää, että noiden huippumiesten loikkaaminen estetään, ja siksi heillä on myös paikannuslaitteet, jotka näkyvät sekä tutkavalvontakoneiden että satelliittien välittämänä erilaisten komentokeskusten  valvontaruuduilla. Samoin noilla miehillä on eräänlaiset optiset transponderit, joilla taktisten tiedustelukoneiden kamerat voivat heidät erottaa vastapuolen taistelijoiden sekä neutraalien henkilöiden seasta. Noiden taktisten tiedustelukoneiden tehtävänä on koordinoida ilma-ja maa-operaatioita, eli niiden avulla komentaja näkee ruudultaan, että missä hänen miehensä milloinkin ovat, jotta taisteluhelikopterit sekä rynnäkkökoneet voivat antaa ryhmän tarvitsemaa tulitukea.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Comments

Popular posts from this blog

The hydrogen-burning supernovas are interesting models.

"Researchers discovered a significant magnesium anomaly in a meteorite’s dust particle, challenging current astrophysical models and suggesting new insights into hydrogen-burning supernovas. (Artist’s concept.)Credit: SciTechDaily.com" (ScitechDaily, Rare Dust Particle From Ancient Extraterrestrial Meteorite Challenges Astrophysical Models) If the star is too heavy when its fusion reaction starts, it can detonate just at that moment, when its fusion starts. If the collapsing nebula is heavy enough, it can form a black hole straight from the nebula. But if the nebula's gravity is too heavy to  form  the blue giant or too  small  it can collapse  straight  into a black hole . If  the forming star is a little bit larger than the blue supergiants. It can explode immediately when the fusion starts.    The theory of hydrogen-burning supernovas consists  model  of the giant stars that explode immediately after their fusion starts. When the...

The ancient galaxy mirrors the Milky Way.

"This image shows the galaxy REBELS-25 as seen by the Atacama Large Millimeter/submillimeter Array (ALMA), overlaid on an infrared image of other stars and galaxies. The infrared image was taken by ESO’s Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy (VISTA). In a recent study, researchers found evidence that REBELS-25 is a strongly rotating disc galaxy existing only 700 million years after the Big Bang. This makes it the most distant and earliest known Milky Way-like galaxy found to date. Credit: ALMA (ESO/NAOJ/NRAO)/L. Rowland et al./ESO/J. Dunlop et al. Ack.: CASU, CALET" (ScitechDaily, Astronomers Baffled by Ancient Galaxy That Mirrors Modern Milky Way) Researchers found the youngest Milky Way-type galaxy. The distance to the galaxy is enormous. And the light that comes from that galaxy named REBELS-25 comes from the Universe that is only 700 million years old. The distance to that galaxy is enormous about 236 billion light years. And that means it's a very dista...

Transcendence, or the ability to transcendent thinking may grow in teen's brains.

   "New research has discovered that transcendent thinking, which involves analyzing the broader implications of situations, can foster brain growth in adolescents. This form of thinking enhances brain network coordination, impacting developmental milestones and future life satisfaction. The study emphasizes the need for education that encourages deep, reflective thought, underscoring the critical role of adolescents in their own brain development". (ScitechDaily, Scientists Discover That “Transcendent” Thinking May Grow Teens’ Brains) "Scientists at  USC Rossier School of Education’s Center for Affective Neuroscience, Development, Learning and Education (CANDLE) have discovered that adolescents who grapple with the bigger meaning of social situations experience greater brain growth, which predicts stronger identity development and life satisfaction years later". (ScitechDaily, Scientists Discover That “Transcendent” Thinking May Grow Teens’ Brains) The transcendenc...