Kun USA:n ulkoministeri Seward osti Alaskan Venäjältä vuonna 1867, maksaen siitä 7,2 miljoonaa dollaria, niin hänelle varmasti naurettiin takanapäin. Kuitenkin ulkoministeri Frederick Sewardilla oli varmasti syytä tähän ostoon, koska hän saattoi näin saada Kanadassa olevat Britit kahden rintaman väliin, jos USA:lle tulisi konflikti kuningaskunnan kanssa. USA saattoi kuljettaa joukkoja Alaskaan laivoilla ohi Kanadan, jos sen välit Britannian kanssa olisivat alkaneet kiristyä, ja samalla USA eliminoi yhden sellaisen uhan, mikä ei ehkä tule kaikille mieleen.
Kun Venäjä myi Alaskan, niin silloin Britannialla ei enää ollut maarajaa sen kanssa, ja tuolloin eivät britit voineet salaa tapailla tsaarin edustajia ainakaan Pohjois-Amerikassa, vaan tuon jälkeen heidän piti tapailla joko Euroopassa tai jommankumman valtion alueella, mikä saattoi aiheuttaa jännitteitä, varsinkin jos noissa tapaamisissa keskusteltiin esimerkiksi yhteisistä sotatoimista jotain kolmatta valtiota vastaan sekä muista asioista, jotka eivät ehkä kestäneet päivänvaloa. Tuollaisia "ei julkisia" tapaamisia kutsutaan "salaiseksi diplomatiaksi", ja niistä on yleensä tapana olla hiljaa.
Mutta pääasiassa Seward ajatteli silloin sitä, että USA voisi kehittää Alaskan avulla valmiiksi kahden rintaman sodan, jos Kanadassa olevat britit sitten olisivat alkaneet osoittaa aggressiota USA:aa vastaan. Mutta tietenkin Alaskasta löydettiin sitten kultaa ja öljyä, joiden avulla tuo osavaltio sitten kattoi melko nopeasti kaupoista johtuneet kustannukset. Mutta pääasiassa syy tuohon "maailman huonoimpaan kauppaan" oli yksinkertaisesti se, että Seward tai USA:n asevoimien silloinen johto kenraali Ulysses S. Grantin johdolla halusivat alueen, mille he saattoivat keskittää joukkoja, jos Britannia haluaa osoittaa aggressiota USA:aa vastaan, ja tietenkin Amerikkalaiset halusivat tuon alueen, koska heillä oli syytä pelätä Brittejä, jotka olivat rakentamassa imperiumia niin, että heidän pääasiallinen kiinnostuksensa kohdistui Aasiaan, Intiaan sekä Afrikkaan, joten tietenkin Brittien elinehto oli se, että se kykeni kuljettamaan sotilaita ympäri imperiumiaan.
Tuolloin tietenkin sillä oli sellainen vaihtoehto, että brittisotilaita kuljetettaisiin Kanadan erämaiden läpi rakennetun rautatien kautta Tyynenmeren rannikolle, missä sitten heidät laivattaisiin Intiaan, Australiaan sekä Siinaille ja Etelä-Afrikkaan, jos Britit tunsivat tarvetta vahvistaa jonkin alueen puolustusta tai käydä hyökkäyssotaa jossain päin maailmaa. Tuon kuningaskunnan pääasiallinen kilpailija oli tuolloin Ranska, mutta tietenkin se piti Venäjää myös uhkana, ja vasta 1890-luvulla alkoi Saksa sitten myös kilpailla Brittien kanssa siirtomaista. Ja siksi oli tärkeää, että Briteillä oli kaksi merireittiä, jota pitkin he kykenivät viemään sotilaita siirtomaihin sekä alueita, missä se voi kouluttaa sekä varustaa joukkojaan. Ja tietenkin USA:n armeijan johdon mielessä oli tuolloin se, että mitä jos Brittien päähän tulee ajatus siitä, että se hyökkäisi USA:n kimppuun Kanadasta käsin, joten siksi oli tärkeää saada tuollainen strateginen alue, mihin USA kykeni rauhan aikaan sijoittamaan joukkoja, ja niiden joukkojen avulla Grant aikoi lyödä Brittien armeijan taistelussa, jota ei kuitenkaan koskaan tullut.
Ja nykyään sitten tietenkin Alaskan eteläpuolella olevat Aleutit tarjoavat loistavan sijoituspaikan nykyaikaisille tiedustelulaitteille sekä tutkille, joilla valvotaan USA:n ilmatilaa sekä hankitaan tietoja siitä, mitä Venäjällä sekä Kiinassa tapahtuu, ja varsinkin Ohotan mereltä tapahtuvat ohjuslaukaisut ovat noiden tutkien pääasiallinen tarkkailun kohde, ja samalla myös seurataan Venäjän sekä Kiinan laivaston viestintää, jota verrataan sen toimintaan, jolloin NSA voi sitten pyrkiä saamaan tietoja siitä, millaista viestintää laivasto käyttää ennen kuin ohjuksia aletaan virittää, ja silloin tietenkin ydinaseita koskevaa viestintää sekä GLONASS-laitteita, joiden avulla sukellusvene paikantaa itsensä jotta ohjusten suuntaus saadaan kohdalleen voidaan häiritä. Saadakseen ohjukset lentämään kohteeseen täytyy laukaisijan antaa niille kaksi pistettä lähtöpisteen sekä maalin, ja jos noita tietoja ei ole, niin ohjus ei voi silloin osua maaliinsa.
Ja tietenkin ydinaseiden laukaisuun tarvitaan koodi, joka annetaan sukellusveneelle satelliittien välityksellä, ja jos tuota viestintää häiritään, niin silloin sukellusveneet eivät voi laukaista aseitaan eikä muutenkaan keskitetystä taistelun johtamisesta tule yhtään mitään, jos koodattuja radioita ei voida käyttää, niin silloin perinteisen VHF-viestintä on ainoa, mitä voidaan käyttää, ja se on erittäin häiriöaltista sekä epäselvää, koska silloin kaikki hengitys ja muut häiriöt kuuluvat läpi, ja tietenkin myös vihollisen laitteille antama radiohäirintä sekä se, että VHF:t kuuluvat toistensa läpi aiheuttaa vaikeuksia viestinnässä. Koodatut radiot perustuvat samaan tekniikkaan kuin GSM-puhelimet, eli ne voivat limittää viestinsä niin, että niillä ei voida puhua toisten päälle, ja samalla tietenkin niissä olevat ohjelmistot suodattavat hengityksen sekä muun turhan melun pois.
Kun tässä sitten puhutaan koodiradioista, niin ne kiinnitetään yleensä tavalliseen VHF-radioon, ja kyseessä on itseasiassa pelkkä tietojenkäsittelylaitteisto, joka liitetään perinteiseen lähettimeen. Mutta jos tuota laitteen lähettämää digitaalista koodia häiritään, niin silloin eivät viestit mene läpi. Tuolla binäärikoodin muodossa lähetetyllä viestillä estetään vihollista saamasta selvää sotilaiden viestinnästä sekä silloin voidaan lähettää myös kypäräkameran ottamaa kuvaa tilanteesta sekä karttatietoja voidaan vaihtaa kenttäryhmän sekä päämajan välillä. Tuolloin operaation johto saa kaiken tarpeellisen tiedon siitä, millainen vihollinen hänellä on vastassaan.
Samoin omien miesten biometristä tietoa annetaan päämajan tietoon aktiivisuusrannekkeiden avulla, jotta sotilaita voidaan komentaa esimerkiksi juomaan tai pitämään taukoja, niin että heidän taistelukykynsä olisi mahdollisimman hyvä kaiken aikaa. Ja silloin operaation johtaja voi myös suunnitella lepopaikat sekä muut tauot tarkemmin, ja noihin paikkoihin missä miehet lepäävät voidaan tietenkin silloin toimittaa varusteita kuten lisäpatruunoita sekä tarvittavia erikois-aseita, joita ei kuitenkaan kannata muuten kannata raahata mukana, ja yksi tällaisista aseista joita ei kannata mukana kantaa on Barrett 50 kivääri, joka voi olla erittäin hyvä tarkka-ammunta kivääri, joka voi kuitenkin olla loistava väline, kun tuhotaan vihollisen lentokentille sijoitettuja lentokoneita sekä helikoptereita.
Jos tuollainen kivääri toimitetaan kommandoryhmälle, joka on soluttautunut vihollisen lentokentän lähelle, niin he voivat silloin ampua hävittäjiä tai muita tukikohtaan sijoitettuja koneita esimerkiksi "Rufus"-luodeilla tai olkapäältä ammuttavilla panssarintorjunta-aseilla. Ja jos esimerkiksi tuollaisen materiantuhoantaan tarkoitetun kiväärin luoti osuu pommikoneeseen, niin silloin se tuhoutuu melko varmasti. Ja yksi NATO:n uhista on se, että SPETSNAZ-ryhmä soluttautuu lähelle sen lentotukikohtaa, ja ampuu raskailla kivääreillä esimerkiksi B-52:n alla olevia risteilyohjuksia, ja samoin tietenkin voidaan tehdä myös Venäläisille pommikoneille. Jos ristelyohjukseen ammutaan panssarintorjunta-aseella, niin pahin tilanne tietenkin on sellainen, että tuossa ohjuksessa olisi ydinkärki, jolloin plutoniumia leviää pitkin tukikohta, ellei sitten HEAT-panos laukaise ydinaseen alkupanosta, niin että syntyy ydinräjähdys. Nykyään ollaan kehitetty myös laser- ja mikroaaltoaseita, joilla vihollisen lentokoneiden siivet voidaan leikata poikki tai niiden polttoaine sytyttää palamaan, ja tietenkin esimerkiksi Stinger-ohjuksilla voidaan tuhota myös isoja pommikoneita.
https://pimeakronikka.blogspot.fi/
Comments
Post a Comment